keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Suloinen suru

David Nicholls: Suloinen suru
(Sweet Sorrow)
Suom. Antero Tiittula
Lukija: Jalmari Laine
Otava 2019


Minulla on ollut vankka viha-rakkaus-suhde Nichollsin tuotantoon. Rakkaussuhde sikäli, että hän kirjoittaa minun makuuni täydellisen hauskoja ja viihdyttäviä mutta silti sopivan surullisia kirjoja. Vihasuhde sikäli, että muutama vuosi sitten luin Nichollsin aiemman tuotannon läpi melko nopeaan tahtiin ja huomasin, että hänen kaikissa kirjoissaan on vässykkä miespäähenkilö, joiden avuton törötys elämän tuulissa alkoi ärsyttää ihan huolella. Olen näköjään purkanut tunteitani tänne vuonna 2014 teoksista Varamies ja Yhtä matkaa, jotka ovat molemmat jääneet mieleen pettymyksinä. Sen sijaan rrrrrakastin Nichollsin menestyksekkäintä teosta Sinä päivänä.

Onneksi viidessä vuodessa ihminen unohtaa ja vaikka on myönnettävä, ettei Suloinen surukaan varsinaisesti säästy töröttävältä vössykältä, pidin tästä kirjasta todella paljon, eikä se ärsyttänyt missään vaiheessa. Tämä nousi minun Nicholls-listallani hyvin lähelle Sinä päivänää.

Suloinen suru kertoo 16-vuotiaasta Charliesta, jonka kesä on ihan pilalla. Hän on sählännyt koulun viimeiset kokeet, äiti on lähtenyt pikkusiskon kanssa ja jättänyt Charlien huolehtimaan epävakaasta isästä, töissä hän on sekaantunut arpavarkauksiin ja kavereidenkin kanssa asiat menevät alamäkeä. Mutta sitten yhtäkkiä Fran Fisher kirjaimellisesti kompastuu Charlieen ja johdattaa hänet teatterin maailmaan. Hirveästi alkaneesta kesästä tuleekin Charlien elämän käännekohta.

Suloinen suru kertoo ihanasti ensirakkaudesta, mutta enemmän minusta siitä, miten nuori ihminen pakotetaan ottamaan vastuuta, johon ei ole vielä valmis. Tykkään kovasti nuorista ihmisistä kertovista kirjoista ja tämä oli erinomainen sitä lajia. 16-vuotiaana ihmiset saavat ollakin ärsyttäviä vässyköitä, ja kun kirjassa on melko alkuvaiheesta asti selvää, että Charlie kehittyy ihmisenä aikuistuessaan, pystyin hyväksymään hänen teiniytensä.

Kuuntelin tämän äänikirjana, joka toimi hyvin. Lukija Jalmari Laine oli miellyttävä, eikä muutenkaan ole mitään valittamista. Kansikin on kaunis. Kerrassaan hyvä kokemus oli tämä siis kaikin puolin, jos se ei tullut aiemmasta ilmi. Olen niin iloinen, että voin taas hyvillä mielin odottaa Nichollsin tuotannon täydentymistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti