torstai 10. tammikuuta 2019

Valkoinen kuolema

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema
(Lethal White)
Suom. Ilkka Rekiaro
Otava 2018


Odotin Cormoran Striken seikkailujen neljättä osaa kuin nälissäni paahtoleivän poksahtamista paahtimesta. Luin kaikki kolme aiempaa osaa ahmien viime kesänä, enkä olisi millään malttanut odottaa tätä neljättä ilmestyväksi. Olin tosi hyvissä asemissa varausjonossa, olisin saanut kirjan heti kun ne ehdittiin käsitellä hankintaosastolla, mutta en malttanut odottaa edes niin kauan, joten ostin Valkoisen kuoleman e-kirjana, että pääsin heti lukemaan.

Joskus kirjojen kanssa tulee kauhea täpinä, että pakko saada käsiinsä hetihetiHETI. Ja sitten kun sen saa, voikin hyvin jättää hyllylle pyörimään pariksi vuodeksi, koska nythän sen lukeminen on mahdollista milloin tahansa.

Nyt kuitenkin aloitin hetihetiHETI, mutta jotenkin lukeminen oli todella hidasta kirjan ensimmäiset parisataa sivua. Lopulta luin kirjaa puolitoista kuukautta. On mahdollista, että alun hidas lukutahti vaikutti tunnelmaan, mutta kyllä minusta tuntuu, että tässä kirjassa olisi ollut varaa merkittävään tiivistämiseen.

Olihan tässä toisaalta paljon asiaakin. Robin on mennyt naimisiin kusipäisen Matthewin kanssa, mutta me kaikki tiedämme, että hän ja Strike kuuluvat yhteen. Jopa Robin ja Strike tietävät sen tässä vaiheessa, mutta eivät voi myöntää sitä edes itselleen.

Kirjan varsinainen juoni on niiiiiiin monimutkainen, että huh huh. Striken toimistoon ilmestyy hieman epäluotettavasti asiaansa selvittävä nuori mies ja suunnilleen samaan aikaan apua vaatii poliitikko. Nämä kaksi juonta alkavat kiertyä yhteen ja Strike ja Robin joutuvat taas väijymään ja juoksemaan rikollisten perässä ja edellä ja hyvin jännät on paikat.

Lopulta ahmin kirjan viimeiset neljäsataa sivua kuin hengenhädässä ja nautin tosi paljon joka hetkestä. Striket ovat minulle juuri sopivaa viihdettä. Mahtavat päähenkilöt, hyvin kirjoitettua, ei liian jännittävää ja muutenkin kaikki kohdillaan.

Toivoisin, että seuraavassa osassa sivuttaisiin Striken isäpappaa. Jos henkilölle on kirjoitettu isäksi kuuluisa rokkitähti, jonka kanssa hän ei ole koskaan ollut tekemisissä, olisi tosi sääli, ettei tätä koskaan hyödynnettäisi juonessa. Ja toivoisin, että J.K. jättäisi seuraavasta juonen punonnasta pari säiettä pois, että saataisiin lisää Robinia ja Strikea pöytään nopeammin.

2 kommenttia:

  1. On kyllä totta, että tätä kirjaa olisi voinut tiivistää. Olen silti tosi iloinen, ettei niin ollut tehty, koska en olisi millään halunnut luopua näiden kahden seurasta ollenkaan. Tykkään siitä Striken ja Robinin välisestä jännitteestä ihan sikana ja odotan (ja pelkään) milloin ne viimeinkin möläyttävät tunteensa ääneen.

    Luen aika vähän dekkareita, mutta tykkään näistä Rowlingin juonikuvioista, jotka tuntuu olevan aika monisyisiä. Olisi vähän tylsää, jos homma menisi niin, että "rikos - lyhyt tutkinta - kaksi epäiltyä - ratkaisu". Nyt on tämmösiä "jotain omituista - tutkitaan - ehkä rikos - jotain epämääräistä - tutkitaan - käydään kaljalla - joku hoksaa jotakin - jännitteitä" jne, vieläpä hallitusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään siis olisi Robinin ja Striken välisistä osioista lyhentänyt yhtään, vaan ehkä rikosjuonesta muutaman käänteen. Mutta hyvä näinkin! Ei pidä mennä opettamaan mestaria!

      Poista