perjantai 14. syyskuuta 2018

Siina lukee sarjakuvia, osa 624

Olen jatkanut sarjakuvaprojektiani hiljalleen. Tai ei se ole enää oikeastaan mikään projekti, joka pitäisi muistaa, vaan ihan yhtä lailla osa lukemista kuin mikä tahansa muukin kirjallisuus. Projekti siis onnistui ja teki itsensä tarpeettomaksi. Jei. Voitto.

Mutta esimerkiksi näitä olen lukenut viime aikoina. Itse asiassa olen kirjoittanut tämän bloggauksen kaksi ensimmäistä osiota jo kesäkuussa, ja jäin sitten odottelemaan, että saan luettua Kaisa ja Christoffer Lekan Imperfectin tähän kolmanneksi, mutta se on edelleen kesken. Blogataan siitä sitten joskus, jos jaksetaan, ja laitetaan tuonne loppuun nyt tähän hätään Oksi, ja painetaan julki, pum, noin.


Guy Delisle: Merkintöjä Burmasta
(Chroniques Birmanes)
Suom. Saara Pääkkönen
WSOY 2008


Kanadalaisen sarjakuvataiteilija Guy Delislen vaimo saa pestin Lääkärit ilman rajoja -järjestöltä Burmasta ja koko perhe lähtee mukaan. Guy työntelee pientä esikoispoikaansa rattaissa pitkin poikin Burmaa ja piirtää huomioita diktatuurin sisältä mutta silti ulkoa. Periaatteessa Guyn arki on aika perusta, hän hengaa taaperon kanssa, piirtää, kävelee ympäriinsä, käy juhlissa ja ruokakaupassa. Aung San Suu Kyi on kotiarestissa lähistöllä, Guy yrittää monin tavoin päästä näkemään vilauksen Ladystä, mutta ei tietenkään onnistu. Pari kertaa Guy pääsee vaimonsa mukaan kauemmas maaseudulle, esimerkiksi pieneen kylään, jossa 86% väestöstä piikittää päivittäin heroiinia.

Tämä on monin tavoin kiinnostava sarjakuva ja pidin siitä kovasti. Välillä oli vähän tylsää, mutta niin oli varmaan Delislelläkin. Delisle on ilmeisesti tosi arvostettu tekijä ja pidän ihan todennäköisenä, että tartun johonkin muuhunkin hänen omaelämänkerralliseen sarjikseensa joskus myöhemmin. Hänhän on ollut Burman lisäksi ainakin Pohjois-Koreassa, Kiinassa ja Jerusalemissa.


Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
(Prins Charles känsla)
Suom. Helena Kulmala
Sammakko 2017


Olen lukenut Strömquistilta aiemmin Kielletyn hedelmän, joka on feministinen tietosarjakuva naisen sukupuolielimestä. Se oli aivan erinomainen kirja, jonka aion luetuttaa lapsellani, kun hän on riittävän iso. Mielestäni se pitäisi sisällyttää yläkoulun opinto-ohjelmaan, ellei jo ole.

Tämä kirja sen sijaan on sarjakuva rakkaudesta. Olen melko varma, että osia olin lukenut jo aiemmin, ehkäpä se oli osa Suffragettien city -sarjakuvakokoelmaa, johon Johanna Rojola oli koonnut erinomaista ruotsalaista feminististä sarjakuvaa. Tai sitten se oli osa Kiellettyä hedelmää, mene tiedä, mutta eipä pieni kertaus ikinä haittaakaan.

Tämä on siis kerrassaan hieno ja ajatuksia herättävä tietomötkäys esimerkiksi siitä, miksi miesten on niin vaikea puhua tunteistaan, miksi naiset kokevat tarvetta huolehtia kaikkien muiden tunteista, miten rakkaus on muuttunut aikojen saatossa, miksi meistä tuntuu niin pahalta, jos rakastettu hinkkaa sukupuolielimiään toisen ihmisen kanssa, mutta ei, jos hän hinkkaa käsiään jonkun toisen selkään.

Lisäksi tämä kirja on hyvin hauska. Suosittelen.


Mari Ahokoivu: Oksi
Asema 2018


Olen seurannut Mari Ahokoivua netissä jo vuosia ja tykännyt kovasti hänen piirrostyylistään. Siksi innostuinkin, kun kuulin Oksista ja halusin lukea sen hetihetiheti.

Ja olihan se hyvä! Paksu teos kertoo olennosta, joka syntyy karhupentueeseen. Emo sanoo olentoa Paraksi. Oksissa sekoittuu komeasti kotimainen mytologia japanilaistyyliseen estetiikkaan, muodostuu tosi viehättävä ja kaunis kudos. Pidin tarinasta, isosta jumalien lapsellisesta tappelusta, jota he eivät kuitenkaan voi kontrolloida, kun pienemmät luodut eivät teekään yhtään niin kuin oli sovittu. Niin pieni Parkakin saa yllättäen paljon isomman roolin kuin oli ajateltu. Jumalista ja heidän kiistoistaan huolimatta eniten tässä kirjassa on kuitenkin kyse äideistä ja lapsesta.

Pidin valtavasti. Älyttömän kaunis kirja, jossa on lisäksi hieno tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti