perjantai 13. heinäkuuta 2018

Pihka

Ane Riel: Pihka
(Harpiks)
Suom. Katriina Huttunen
Aula & co 2017


Ai että oli hyvä kirja! Ai että!

Pieni Liv elää saarella isänsä, äitinsä ja kaksoisveljensä kanssa. Hänen perheensä on rakastava ja ihana ja heidän arkensa ihan tavallista. Tietysti isän pitää tappaa mummo, veljeä ei ehkä oikeasti ole olemassa, äiti on niin lihava ettei pääse pois sängystä ja isä kerää romua niin, ettei ikkunoista näe sisään. Kaikki tämä on Livistä turvallista ja normaalia.

Kirjassa on kuvattu hirveän hienosti, miten Livin perhe hiljalleen ajautuu hurjaan kierteeseen, joka ottaa yhä kauheampia kierroksia. Harvoin on ymmärtänyt noin hyvin, miksi Livin isä toimii niin kuin toimii. Loppu oli tosi jännittävä.

Huomasin, että tätä on pidetty jännärinä, Pihka on voittanut Lasiavaimen 2016 vuoden parhaana pohjoismaisena jännärinä, mutta minusta tämä oli varsin korkeakirjallista jännitystä, enkä itse tätä genrekirjallisuuteen laskisi. Toisaalta on tietysti kiva, että genrekirjallisuuteen tulee korkeusvaihtelua, joten ehkä se on ihan hyvä, että tämmöisetkin kirjat laitetaan kirjastossa jännärihyllyyn. Minulla on vähän henkilökohtaisia ongelmia näiden genreasioiden kanssa, kun en aina ymmärrä, miksi kirjat on sijoitettu niin kuin ne on sijoitettu. Yhtäältä en haluaisi, että genret jakavat kirjoja korkeaan ja matalaan, mutta toisaalta haluaisin, että ihmiset löytäisivät haluamaansa kirjallisuutta genrehyllystä. Tämä kirja varmasti yllättää iloisesti dekkarihyllyn lukijat, mutta sitten taas peruskaunonlukijat eivät välttämättä löydä tätä helmeä, mikä on vähän sääli. Niin että hankaletta on!

No mutta oli niin tai näin, lukekaapa Pihka! Hieno on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti