tiistai 26. kesäkuuta 2018

Lincoln bardossa

George Saunders: Lincoln bardossa
(Lincoln in the Bardo)
Suom. Kaijamari Sivill
Siltala 2018

Kansi: Ilkka Kärkkäinen

Kuuntelin Lincoln in the Bardo äänikirjana suunnilleen vuosi sitten. Se oli todella hieno kokemus, vaikka en tajunnutkaan kirjasta juuri mitään, ja jo silloin arvelin, että saan ihan yhtä tuoreen lukukokemuksen sitten, eli nyt, kun luen kirjan ihan paperisena. Ja niin todella sain.

George Saunders voitti tällä ensimmäisellä romaanillaan Man Booker Pricen viime vuonna, ja ihan syystä. Tämä on ihan mielettömän hieno kirja!

Kirja koostuu pienistä katkelmista, joissa on toista sataa eri kertojaa. Osa on ilmeisesti ihan oikeita kirjasitaatteja, suurimman osan Saunders on keksinyt itse. Kirja kertoo presidentti Lincolnin pojan Willien kuolemasta, joka tapahtui kesken kuumimman sisällissodan tuoksinan. Lincoln suree Willietä aivan holtittomasti, jopa niin, että menee yöllä hautaholviin pitelemään ruumista sylissään. Tämän kaiken näkevät kuollut Willie, Hans Volmann, Roger Bevins III, pastori Everly Thomas ja kymmenet muut piinatut henget, jotka viettävät iäisyyttä hautausmaalla, bardossa, kuoleman jälkeisessä välitilassa, kaivaten elämää, epätietoisina siitä miksi ovat siellä missä ovat.

Hautausmaan henget kertovat kukin tyylillään tarinaansa, jotka ovat usein varsin surkeita. Kaikilla on jäänyt jotain kesken, joku asia painaa. Koska kirja koostuu todella monista eri näkökulmista, se välillä korostaa omaa epäluotettavuuttaan. Esimerkiksi Willien kuolinillan kuutamoa kuvataan eri lähteissä hyvin monin tavoin, samoin presidentti Lincolnin silmät ovat lähteestä riippuen harmaat, ruskeat, siniset tai vihreät.

Äänikirjaa kuunnellessa kirjan varsinainen tarina onnistui menemään ihan ohi, mutta nyt ymmärrän hyvin, miksi tämä kirja voitti Bookerin. Todella humaani teos. Tykkäsin ihan mahdottomasti myös Saundersin novellikokoelmasta Joulukuun kymmenes, mutta pakko sanoa, että kyllä hänen eittämätön neroutensa huipentuu tässä romaanissa. Ihan itku meinasi lopussa tulla, kun niin kiinnyin etenkin Volmanniin ja Bevinsiin.

Toivottavasti Saunders kirjoittaa pian lisää, hän on nykyään ihan suosikkikirjailijalistani huipulla. Tässä odotellessa minulla on onneksi novellikokoelma Sotapuiston perikato vielä lukematta, jesjesjes! Tosin, koska lempikirjailijoilta on kiva hillota yhtä kirjaa lukemattomana, voi olla, että tämä lukematon Saunders saa pysyä lukemattomana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti