perjantai 18. toukokuuta 2018

Nora Webster

Colm Tóibín: Nora Webster
Suom. Kaijamari Sivill
Tammi 2016


Jostain syystä en näköjään olekaan blogannut Colm Tóibínin kirjasta Brooklyn, enkä edes siihen perustuvasta elokuvasta, vaikka olin ihan varma, että olen. Luin Brooklynin pari vuotta sitten lukupiiriin ja pidin kovasti sen rauhallisesta ja draamattomasta tunnelmasta. Brooklyn kertoo nuoresta irlantilaisesta tytöstä, joka lähtee töihin New Yorkiin 50-luvulla. Kirjaan perustuva elokuvakin on oikein hyvä, siinä on pääosassa Saoirse Ronan, joka näytteli pääosaa myös ihanassa Lady Birdissä.

Nora Websterinkin luin lukupiiriä varten. Irlantilaisen Noran mies Maurice on vastikään kuollut nopean ja kauhean sairauden jälkeen ja Nora on jäänyt yksin neljän lapsen kanssa. Vanhimmat tyttäret ovat jo muuttaneet pois kotoa opiskelemaan, mutta nuoremmat pojat ovat vielä kotona.

Nora on jännä nainen. Hän on kovin yksin, ylpeä ja sulkeutunut ja toimii välillä äkkinäisesti. Hän vetäytyy syrjään, mutta tarpeen tullen on hyvin ärhäkkä. Kirjassa ei paljon kuvata elämää Mauricen eläessä, mutta ilmeisesti Nora jättäytyi Mauricen varjoon, eikä tehnyt numeroa itsestään. Nyt hiljaa toipuessaan kuolemasta, hän alkaa ymmärtää, että voi tehdä niin kuin itse haluaa. Hän löytää töitä, musiikkiharrastuksen ja omia ystäviä.

Opin jo Brooklynistä sen, että Tóibínin kirjoissa ei tapahdu mitään ihan kauheaa, niitä on turvallista lukea. Nämä ovat hyvin rauhallisia kirjoja, jotka kertovat ihan vain ihmisten elämän normaaleista käänteistä. Olin jossain vaiheessa tosi kiinnostunut Irlannista ja luin paljon esimerkiksi Roddy Doylea ja Frank McCourtia. Niihin verrattuna Tóibínin tuotanto on ihanan keskiluokkaista. Usein Irlannin menneisyys esitetään niin, että perheen isä on kauhea juoppo, lapset rääsyisinä ja kuran peitossa ilman kenkiä, äitiparka yrittää viimeisillä voimillaan saada leipää pöytään. Tóibínin Irlanti ei ole yhtään sellainen. Se on ihan tavallinen. Perheet asuvat taloissa, lapset käyvät koulussa, lomalle mennään ja ruokaa on.

Tóibínin kirjojen ihanuus onkin juuri surumielinen tavallisuus, jota kirjoissa aika harvoin on. Tai ehkä minä en vain tartu sellaisiin kirjoihin, voihan se niinkin olla. Ei ole mitään hirveän suurta draamaa, ellei nyt lasketa Mauricen kuolemaa, mutta sitäkään tässä ei kuvata, vaan hiljaista aikaa kuoleman jälkeen, kun kaikki yrittävät toipua. Myönnän, että alkuun kirja tuntui vähän liiankin hitaalta, jos tämä ei olisi ollut lukupiirikirja, olisin varmaankin jättänyt sen kesken parinkymmenen sivun jälkeen, mutta nyt olen tosi iloinen, että luin sen. Hieno kirja.

2 kommenttia:

  1. Nora on tosiaan hieno kirja, vaikka onkin vaikea sanoa mistä se johtuu. Voisko se olla se, miten Toibin pääsee tavallisen keski-ikäisen naisen pään sisään niin taitavasti? Sillä mitään ei tosiaankaan tapahdu ja se vähäkin lähinnä Noran ajatuksissa ja tavassa ottaa homma haltuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti juuri noin. Tóibín on supertaitava kuvaamaan ihmisten sisäistä elämää.

      Poista