torstai 10. toukokuuta 2018

Kunnan jauhot

Kalle Päätalo: Kunnan jauhot
Gummerus 1973


Viime vuoden loppupuolella eräs tuttuni Facebookissa huhuili ihmisiä Iijoki-sarjan kimppalukuun. Minähän siis rakastan kaikenlaisia hullumaisia lukutapahtumia, joten ilmoittauduin tietysti heti mukaan. Idea on, että jokainen lukee yhden osan Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa, ja sitten kokoonnutaan yhteen purkamaan lukukokemukset. Todella hyvä idea! Kyllähän yksi Päätalo kuuluu yleissivistykseen!

Hetken olin kyllä paniikissa, kun tajusin, että aika moni sarjan kirja käsittelee sota-aikaa, josta en mielelläni lue puolta sivua, mutta onneksi ehdin heti alkutohinoissa varata mielestäni kiinnostavimman osan alkupäästä sarjaa. Luin siis sarjan kolmannen osan, Kunnan jauhot.

En ole aiemmin lukenut Päätaloa, mutta lapsena sarja pyöri telkkarissa, joten jonkinlainen käsitys Kallen elämän päähenkilöistä ja miljööstä oli. Ja tietenkin kaikilla on vankka käsitys Päätalon kirjallisesta tuotannosta, vaikka ei olisi yhtään kirjaa avannut. Viime vuosina Kalle on kokenut renessanssin, tullut verratuksi Knausgårdiin ja mitä kaikkea, mikä on hienoa. Hän ansaitsee arvostusta.

Seuraavaksi referoin Kunnan jauhojen tapahtumat, koska epäilen, ettette kaikki juokse jonossa tätä kirjaa lukemaan, ja haluan kuitenkin, että pääsette osalliseksi Kallen elämästä tekin, lortit.

  • Kallen isän Herkon mielenterveys prakaa ilmeisesti edellisessä osassa sairastetun keuhkokuumeen jälkeen. Herkko istuu sängyn laidalla synkkänä puhaltelemassa ja polttamassa tupakkaa, näkee merkkejä kaikkialla, luulee kuolevansa hetkellä millä hyvänsä keuhkotautiin ja epäilee Kallen äitiä Riitua kaikesta, erityisesti naapurin ukkojen kanssa muhinoinnista.
  • Kalle käy koulua, korttipelit kiinnostaa vaikka häviää koko ajan viimeiset penninsä ja muutakin ruojuutta tulee tehtyä. Koulussa jakaudutaan Lapuan liikkeen myötä leikisti puolueisiin, mutta Kalle hyppää koko ajan todella ärsyttävästi puolueesta toiseen.
  • Kalle ja Riitu yrittävät saada Herkkoa lähtemään savottaan naapurin Hiltu-Jakin avustamana. Herkko saadaankin mestoille, mutta lähtee saman tien kotiin valitettuaan ja epäiltyään ensin kaikkea. Tunnetusti hyvänä työmiehenä saa kuitenkin palkan, vaikkei tehnytkään mitään.
  • Hiltu-Jakki pitää Kallesta huolta savottareissulla ja Kalle on hyvä työmies, vaikkei meinaa pysyä omassa kohdassaan millään.
  • Kallen ollessa savotassa on Herkko viety Ouluun piirimielisairaalaan, kun oli tullut raivoon.
  • Kalle käy juhannusjuhlilla pyörimässä jonkun random-Villen kanssa.
  • Los Angelesin olympialaiset saavat pojat innostumaan urheilusta, mutta sitä pitää tehdä salaa, kun aikuisten mielestä kaikki urheilu on ajanhaaskausta ja hyvä nurmikkokin tallautuu pilalle ja korkeushyppytelineessä menee naulat haaskuuseen. Kalle on tietysti kaikissa urheilulajeissa paras.
  • Kallen kotona Kallioniemessä koittaa köyhyyden ajat. Kalle-ääliö pelaa riekoilla tienaamansa kympin, jolla piti ostaa Riitulle piipputupakkaa, ja ajautuu lopulta varastamaan rahaa naapurista, kun ei kehtaa sanoa kotona pelanneensa rahat. Ennemmin kuin ruokaa lapsille, perheessä huolehditaan siitä, että Riitulla riittää rööki.
  • Perhe joutuu turvautumaan kunnan ruoka-apuun.
  • Kalle käy taas savotassa, mutta isän maine työmiehenä ei enää kannattelekaan. Joutuu kokiksi keittämään jätkille kahvia, ja häntä sanotaan mulkkuemännäksi.
  • Kalle löytää koulussa ainekirjoituksen ilon ja saa lopussa ihan hyvän päästötodistuksen kansakoulusta, jonka jälkeen hän on valmis kunnon työmieheksi.
  • Lopuksi Riitu huolehtii, että saako perhe pysyä yhdessä vai hajotetaanko köyhyyden myötä, mutta Kallea lähinnä huolettaa, kun hän haluaisi kovasti uuden lyyssin, jossa on vetoketju.

Luin tämän litanian Roscoelle. "Kohtuullisen kaoottista", hän totesi. Kyllä. Sillä tavallahan Päätalo poikkeaa perusproosasta täysin, että kirjasta puuttuu täysin draaman kaari. Esimerkiksi kun Kalle käy pöllimässä naapurista rahaa, hän ei koskaan jää kiinni, eikä muutenkaan tule muuta kuin vähän morkkis. Normaalisti tarinassa ei voi näyttää asetta ja jättää sitä käyttämättä, se on huonoa kirjoittamista. Mutta tässä Päätalo vain luettelee mitä on tapahtunut ja ehkä vähän värittää, mutta turha odotella mitään sen kummempia sulkeumia. Eikä se haittaa, se on oikeastaan ihan raikasta.

Vaikka Kalle ihmisenä onkin ihan todella ärsyttävä ja usein raukkamainen tyyppi, pidin hänestä lopulta kuitenkin. Pidin myös Riitusta kovasti ja Hiltu-Jakista, vaikka tämä kohtelikin vaimoaan niin, että nykypäivänä ei hyvä heiluisi. Herkko sen sijaan on tässä kirjassa todella rasittava kitisijä, ihan hyvä, että Riitu hoiti hänet hoitoon. Sekin hyöty tästä kirjasta oli, että havaitsee tasa-arvon edistyneen alle 90 vuodessa ihan mukavasti.

Facebook-ryhmässä ilmeni, että jos Päätalon murrealue on ihan vieras, Päätalon lukeminen on vaikeaa. Minusta se oli enemmänkin veikeää, mutta minä olenkin elänyt suurimman osan elämästäni aika lähellä Koillismaata, joten puheenparsi ei tuottanut isompia ongelmia. Päinvastoin, se oli tosi nautinnollista.

Kunnan jauhojen lukeminen oli melkoinen urakka, luin sitä yli kuukauden ja laskin useaan otteeseen montako sivua pitää lukea päivässä, että ehdin kirjan loppuun ajoissa. Lopulta kuitenkin olin valmis viikon etuajassa.

Kimppaluvun koontitilaisuus oli tosi hauska. Jokainen kertoi vuorollaan omasta kirjastaan ja muutamassa tunnissa saatiin käytyä läpi koko sarja ja piirrettyä Kallen tarina. Melkoinen juttu se olikin. Koonnin perusteella jäin käsitykseen, että sotien jälkeinen Kalle on todella ärsyttävä tyyppi, eikä vaimon pettäminen ja elementtirakentaminen oikein kiinnosta, mutta näitä nuoruuden tarinoita voisin sen sijaan lukea lisääkin. Saattaa siis olla, että vetäisen vielä seuraavat kaksi nuoruudesta kertovaa osaa jossain vaiheessa ja ehkä myös sarjan ilmeisesti synkimmän osan Pohjalta ponnistaen, jossa Kalle käy ihan pohjamudissa. Kirjan loputtua jäi vähän ikävä Kallea ja toisaalta myös hinku lukea lisää siitä, kun Herkko palaa mielisairaalasta, ja miten Riitukin pärjää ja...

Kaikien puolin hieno kokemus siis!

4 kommenttia:

  1. Tuollainen kimppaluku on kiinnostava tapa lähestyä Iikoki-sarjaa. Minä olen sarjan puolivälissä, 13 osaa luettuna, viimeisin lukemani Pohjalta ponnistaen osoittautui tosi rankaksi. Koukuttava sarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan kyllä hattua kaikille Iijoki-sarjan kahlaajille, on se melkoinen savotta!

      Kimppaluku oli hieno konsepti. Mielellään lukisin muitakin sarjoja näin.

      Poista
  2. Jos juonta kaipaa hieman enemmän, voisit lukea Päätalon Koillismaa-sarjaa. Siinä kuvataan (yllättäen...) Koillismaan tapahtumia, mutta fiktiivisten henkilöiden kautta. Ystäväni höyräytti lukemaan Päätaloa kolme vuotta sitten perustamalla oikein lukupiirin sitä varten. Pääsin paikalle ensimmäiseen kokoontumiseen toiselle puolelle Suomea ja luin lopulta kaksi ja puoli kirjaa. Jäi jopa sellainen olo, että päähenkilöiden pariin voisi joskus palata, kun aika on otollinen. Silloin nauratti, että sitä lukee vaikka Päätaloa, jotta saa tekosyyn lähteä viikonlopuksi kotoa, mutta yllättäen siis kirjat olivat mielestäni hyviä. Samankaltaisia kommentteja tuli muuten meidänkin lukupiirissä murteesta. (Ööö... Tää on ihan hassu kommentti, oon vaan kaikesta sun kans samaa mieltä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan superhyvä kommentti!

      Hauskaa, että sinäkin matkustit toiselle puolelle Suomea Kallen takia, kun meidän kimppalukutapahtumassakin ihmiset olivat jotenkin tosi innoissaan ja vaikuttuneita tästä. Mahtavaa, että Päätalo on meidän sukupolvellemme usein yhteisöllinen kokemus. Tai enhän minä tiedä, oletko samaa sukupolvea kuin minä, mutta oletan :)

      Poista