torstai 5. huhtikuuta 2018

Isäni Toni Erdmann

(Toni Erdmann)
Maren Ade 2016

Kuva

Olin odottanut tämän elokuvan katsomista aivan tohkeissani, mutta nyt sen nähtyäni olen vähän, että häh.

Odotukset:

  • Viisi tähteä Hesarissa. "Tämä komedia on yksi vuoden puhutuimpia elokuvia maa­ilmalla. On helppo nähdä, miksi elokuvaa rakastetaan."
  • Työkaverin vilpittömät kehut.
  • Kuvittelin, että kyseessä on sydämellinen musta komedia eksentrisestä isästä, jonka nimi on Toni Erdmann.


Todellisuus:

  • Isän nimi ei ole Toni Erdmann, vaan Winfried.
  • Kyseessä on musta komedia eksentrisestä isästä, mutta minusta ei niin kovinkaan sydämellinen, vaan enemmänkin synkeä ja monin paikoin ahdistava.


Elokuva kertoo isästä, joka on luonteeltaan suuri hupsuttelija ja tykkää tehdä hauskoja käytännön piloja kaikille. Hänellä on aikuinen tytär, Ines, joka työskentelee konsulttina Bukarestissa. Winfriedin rakas koira kuolee ja hän saa kipinän lähteä yllätysmoikkaamaan Inestä. Inesillä on kuitenkin meneillään tosi stressaavat työkuviot, joita isä sekoittaa, ja lopulta isä lähtee vähän nihkeissä tunnelmissa kotiin.

Vai lähteekö? No ei lähde. Isä ilmestyy takaisin omituisena Toni Erdmannina, jolla on oudot hampaat ja hullu tukka, ja joka tuhoaa kaikki Inesin sosiaaliset tilanteet pakkautumalla niihin milloin mitäkin juttua suoltaen. Isän käytännön pila on niin loputon, että sitä tuijottaa monttu auki.

Ei tämä minusta huono elokuva ollut. Tulen varmaan muistamaan tämän kokemuksen kauemmin kuin monet. Ongelma kohdallani oli päähenkilö Ines, joka on ihan todella vastenmielinen ihminen. Hän työskentelee öljy-yhtiön konsulttina, joka on palkattu firmaan tekemään likainen työ pomon puolesta. Hän esittää firmalle rankat henkilöstöleikkaukset niin, ettei muka ole muuta vaihtoehtoa. Muutenkin hän on niin lukossa itsensä kanssa ja kohtelee ihmisiä todella huonosti, etten oikeastaan haluaisi viettää hänen kanssaan aikaa edes tämän elokuvan vertaa. Silti, Ines on kieltämättä hieno hahmo, varsinkin hyvin päinvastaisen isänsä vastaparina.

Ehkä Inesistä johtuen minusta elokuva oli ahdistava ja synkkä. En ymmärrä, miten ihmiset voivat elää noin. Tai no, varmaan siitä maksetaan paljon rahaa, mutta silti. Olen niin huono motivoitumaan rahasta, etten silti ymmärrä. Sen kuitenkin ymmärrän, että Inesin kautta kritisoitiin juuri sellaista elämää jota hän eli, mutta minä en oikeastaan halua katsoa hänenlaisistaan ihmisistä edes elokuvia.

Winfriediähän nyt sinänsä ei voi kuin rakastaa. Elokuva ottaa loppupuolella niin hullumaisia kierroksia, että annoin melkein Inesinkin anteeksi, rakastanhan absurdia, mutta en kuitenkaan ihan. Nauroin kyllä ja hihkuin kauhistuneena käsi suun edessä, että ei helvetti voi olla tottakaan enää, mutta silti, tästä kaikesta huolimatta jotenkin sisimmässäni olen pettynyt. Lisäksi, kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia on ihan järkyttävän pitkä aika. Tätä leffaa olisi voinut lyhentää helposti ainakin puoli tuntia, jopa tunnin. Mutta toisaalta, ehkä holtiton pituus sopi tähän ihan hulluun elokuvaan.

Hesarin sitaattiin voisin vielä vastata, että kyllä, minunkin on helppo ymmärtää, miksi tämä elokuva on ollut vuoden puhutuin ja miksi tätä rakastetaan, mutta minä en valitettavasti rakkauteen asti pystynyt. Sori siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti