lauantai 10. maaliskuuta 2018

Taiteilija Klingsor

Torgny Lindgren: Taiteilija Klingsor
(Klingsor)
Suom. Liisa Ryömä
Tammi 2017


Jasså jahha, olenkin näköjään kirjoittanut jo kuukausia sitten tämmöisen ihan valmiihkon bloggauksen, mutta jättänyt sen julkaisematta. Varmaan siihen oli ihan hyvä syy, etten painanut liipasinta, mutta nyt olen sen kokonaan unohtanut, joten julkaistaan nyt, kun ei oikein muuten kirjoitututa. Onko semmoista sanaa kuin kirjoitututa? No nytpä on.

Pidin taannoin kovasti Lindrenin Kimalaisen medestä, joka oli lukupiirikirjana, niin kuin tämäkin. Ja kiva että oli, koska luulen, että ilman lukupiiriä en olisi lukenut kirjaa loppuun, mikä olisi ollut harmi, koska nimenomaan lopussa tässä kirjassa tapahtui asioita.

Taiteilija Klingsor syntyy västerbottenilaiseen Klingsorin sukuun, joka on jo usean sukupolven ajan asunut Ukkoklingsorin rakentamassa tervanhajuisessa talossa. Klingsorit ovat yhtä aikaa omituisen läheisiä ja etäisiä toisilleen. Taiteilija Klingsorista tulee taiteilija, kun hän metsässä vadelmien kukkimista tarkkaillessaan huomaa vinon kannon päällä juomalasin, jonka itse asiassa Ukkoklingsor on siihen aikoinaan unohtanut. Lasi on vuosien saatossa oikaissut itsensä niin, että alustan vinoudesta huolimatta lasi osoittaa suoraan ylös. Tästä Klingsor saa koko hänen elämäntyötään valaisevan ilmestyksen esineiden elävyydestä.

Kirjan tarinaa kertoo joku taho, "me", joka kirjoittaa kirjaa Klingsorista. He ovat kiinnostuneet pelkästään Klingsorista, eivät mistään muusta, mutta välillä tulevat kertoneeksi vähän Klingsoria ympäröivistäkin asioista. Kertojat ihailevat Klingsoria ja haluavat esittää hänet suurena taiteilijana, mutta kirjasta ilmenevien asioiden perusteella suuruuden määrää voi lukija itse pohtia.

Henkilökohtaisesti koen vähän tylsänä lukea taideteoksista, joita en voi nähdä. Tämä ongelma minulla oli taidehistorian opinnoissakin. Nykyäänhän minkä tahansa teoksen voi googlata ja ymmärtää, mitä kirjoittaja tarkoittaa puhuessaan väreistä tai viivoista tai mistä tahansa, mutta silloin kun minä opiskelin, jotakuinkin kaksisataakuusikymmentä vuotta sitten siis, minulla ei ollut internettiä kotona, joten jouduin sieluni silmin kuvittelemaan ne teokset, joista ei ollut kuvaa. Sitten kun lopulta näin teoksen josta olin lukenut, se hyvin harvoin oli läheskään niin hieno kuin minun mielikuvitukseni versio. Nyt palasin vähän noihin turhautuneisiin fiiliksiin. Tosin, Klingsorin teoksiahan minulla ei ole ilo nähdä koskaan.

Onneksi kirjassa kerrottiin melko paljon Klingsorin elämästäkin. Lindgrenin ihmiskuva on aika synkeä ja lakoninen. Niin kuin Kimalaisen meden veljekset, on myös Klingsor aika tyly jäbä. Hänellä on ilmeisesti tunteita, mutta kaikki mielenkiinto kohdistuu lopulta taiteeseen. Mutta ei se haittaa.

En tiedä ilmeneekö se tästä tekstistä nyt yhtään, mutta minä itse asiassa pidin tästä kirjasta kovastikin. Se oli vähän omituinen, ajatuksia herättävä ja ihastuttavan kompakti. Marmatuksestani huolimatta suosittelen tätä kyllä kaikille ja aion itsekin jatkaa Lindgrenin tuotannon parissa varmasti vielä moneen otteeseen. Lindgrenhän kuoli suunnilleen vuosi sitten aivan kunnioitettavassa iässä, mutta on helpottavaa, että hän jätti meille lukijoille mukavan tuotannon. Erityisesti ihailen sitä, että hän pysyi loppuun asti kirjailijana näin priimana. Se luo toivoa, koska alanhan itsekin olla jo aika iäkäs ja urani ehtoopuolella, opinnotkin tapahtuivat internetittä ja kaikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti