perjantai 10. marraskuuta 2017

Zoo! Viraalit nerot

Kaj Korkea-aho, Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot
Kuvitus: Pentti Otsamo
Suom. Laura Beck
Otava 2017


Tartuin tähän kirjaan siksi, että työtoverini toi kikatellen nähtäväksi sarjakuvan, joka kuulemma kertoo minusta. Hassua, ajattelin, ja näytin todennäköisesti juuri tuolta kuin tuo maailman iloisin ihminen.


Olin lukenut tätä kirjaa suunnilleen kaksikymmentä sivua ja ajattelin, että eiköhän tämä ollut tässä, ei oikein lähde vetämään, kun lasten ja nuorten Finlandia-ehdokkaat julkistettiin. Siellähän Zoo! oli. Jaaha, ajattelin, ehkäpä tämä sitten kuitenkin on lukemisen arvoinen.

Ja kyllä. Olen viime aikoina lukenut Neropatin päiväkirjoja parikin kappaletta ja yhden Nörtin, jotka ovat aika lailla samantyyppisiä kirjoja. Toivoisin ihan todella, että lapsi-ihmiset tarttuisivat mieluummin tähän kirjaan, kuin Nörttiin, jonka päähenkilö on oikeastaan aika synkkä mäntti.

Sen sijaan Zoo!n päähenkilö Atlas Frisk ei ole synkkä mäntti. Hän on kahdeksasluokkalainen poika, joka kirjoittaa sähköposteja, kuinka retroa, ystävälleen Elliottille, joka on muuttanut Uuteen Kaledoniaan. He tekevät yhdessä nettisarjakuvaa nimeltä Zoo!

Kirjan alkuun oli hankala päästä ehkä siksi, että en odottanut kirjan olevan Atlaksen yksinpuhelu. Kuvittelin, että Elliott vastaisi, ja kun Elliottin vastauksia ei näytettykään, olin ihan pihalla hetken.

Zoo! kertoo enimmäkseen Atlaksen kamppailusta ylisiistiä Justusta vastaan koulun oppilaskunnan vaaleissa. Justus on julkaissut supersuosittuja nettivideoita, joissa hän istuu kuuman vohveliraudan päälle, joten häntä vastaan on tosi vaikea kilpailla. Pääasiassa tästä koostuu kirjan juoni, mutta se on ihan riittävä.

Parasta kirjassa on älyttömän vaivaton ja lämmin huumori. Erityisesti iloitsin kirjan kuvituksesta, jonka kanssa meinasi muutaman kerran lentää kahvit rinnuksille. Esimerkiksi eilen esittelin koko perheelle kuvaa, jossa helpotuksen valas kohtaa tyytyväisyyden peffan. Kuusivuotias ymmärsi heti huumorin, kolmekymmentäseitsemänvuotias hymähti kohteliaasti, mutta olisi ehkä kaivannut vähän kontekstia. No, ei siitä sen enempää. Oli myös kauhean nostalgista, kun kirjassa käsiteltiin todella paljon häpeää ja etukäteen jännittämistä. Juuri tuolta se tuntui! Juuri tuolta! Ja sitten lopulta kaikki meni tosi hyvin eikä muista jälkikäteen koko tapahtumasta mitään, niin kuin kirjassakin.

Jos jotain olisin muuttanut, niin ehkä vähän vähemmän tissien ihailua olisi riittänyt. Mutta toisaalta, en ole kohderyhmää. Kahdeksasluokkalaisten poikien mielestä kirjan ainoa vika todennäköisesti on, että ei ollut ollenkaan tarpeeksi tissejä. Mutta sellaista se elämä on, tissien määrä ei ole koskaan kaikkia miellyttävä.

Kaikkinensa tämä on minusta erittäin laadukas nuorisolaiskirja, paljon iloisempi kuin Nörtti ja laadukkaampaa piirrosjälkeä ja huumoria kuin Neropatti. Ihanaa, että meillä tehdään näin hyvää kirjallisuutta! Ja ihanaa, että tämä on mitä ilmeisimmin sarjan aloitus, ja saan lukea näitä vielä tuhat osaa lisää, koko loppuelämäni ajan! Saanhan! SAANHAN!

4 kommenttia:

  1. Jes, tämä kolisi minuunkin, vaikka tissiasiassa olen samoilla linjoilla kanssasi. Atlas on supersympaattinen näin tätinäkökulmasta, mutta mielestäni aivan uskottava kasiluokkalainen kumminkin. Ilahduttava lukuelämys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisin tosi paljon, että lapset ottaisivat tämän omakseen. Ihanan valoisa kirja oli.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu! Tissikohta varsikin, ehkä ei olla kohderyhmää siinä :D. Minäkin haluan lukea tän!

    VastaaPoista