lauantai 14. lokakuuta 2017

Blade Runner 2049

Denis Villeneuve 2017


Kävin eilen ennen iltavuoroa elokuvissa. Olin ostanut juustopatongin ja mansikka-ananas-smoothien mukaan, ja koska teatterissa oli aamunäytöksessä varsin hyvin tilaa, retkotin vaakatasossa monella penkillä. Oli aivan ihanaa!

Lapsiperheessä joutuu joskus vähän muilimaan, että vanhemmat saavat saman elokuvan katsottua, ja tällä kertaa se hoidettiin niin, että Roscoe kävi leffassa sunnuntaina ja minä eilen. Ja sitten viimeinkin saatoimme keskustella aiheesta. Olikin hyvä, että saatoimme, koska olin osan elokuvasta niin ajatuksissani, että useat juonen koukerot menivät vähän ohi, ja tarkkaavaisempi Roscoe pystyi ne paikkaamaan.

Alkuperäinen Blade Runner on ollut minulle hyvin tärkeä elokuva, niin kuin varmaan lähes kaikille sen nähneille, koska onhan se ihan tajuton. Tuntui vähän typerältä idealta lähteä tekemään sille jatkoa ja yritinkin sivuuttaa koko asian niin kuin sitä ei olisi olemassakaan, kunnes yhtäkkiä alkoi tulla arvioita, niin kuin nyt Hesarin harvinaiset viisi tähteä ja kaikkialla muuallakin tunnuttiin olevan polvillaan. Jaahans, ajattelin, no hyvä on sitten, voin tulla katsomaan.

Tähän väliin haluaisin kertoa, että luin sentään yhden penseän arvion Facebookista, mistä olen hyvin kiitollinen, koska jos menee katsomaan leffaa ihan silleen, että nyt on maailmankaikkeuden suurin merkkiteos käsillä, niin eihän siinä voi kuin pettyä. Nyt oli sentään yksi nihkeily pohjalla, joten en ollut ihan varauksetonta neronleimausta odottamassa, mikä oli varmasti kokemukselleni hyväksi.

Harmillisesti en voi itse tätä elokuvaa yhtään haukkua muiden kokemusta parantaakseni, koska onhan tämä uusi Blade Runner ihan todella upea. Ryan Gosling uutena blade runnerina, eli replikanttien metsästäjänä, on ihan tajuttoman hyvä. On jännä, miten hänen lähes ilmeetön touhunsa voi olla niin vaikuttavaa. Ja pahisreplikantti Luv on tosi pelottava ja Harrison Ford tietysti ihana ja Jared Leto ja kaikki. Voi että.

Tarvitseeko tästä juonesta jotain kertoa? No on blade runner K, joka metsästää vanhoja replikantteja LAPD:ssa. Listiessään taas yhden K joutuu mukaan tapahtumavyöryyn, johon liittyy vanha kunnon blade runner Deckard ja replikanttien luoja Wallace ja Wallacen pahisreplikantti Luv ja K:n hologrammirakastettu Joi vaikka ketä ja mitä. Taas on perimmältään kyse ihmisyydestä.

Olisi kannattanut katsoa alkuperäinen Blade Runner ennen tätä uutta, koska varmaan siksi minulta meni osa juonesta ohi, etten muistanut kaikkia juttuja vanhasta, jotka katsojan oletettiin tietävän. Ei se sinänsä haitannut, koska elokuva oli visuaalisesti niin täydellinen, että olisin nauttinut siitä tosi paljon, vaikka tarinaa ei olisi ollut ollenkaan. On se ihanaa elää tämmöistä tietokoneaikaa, että saa nähdä näin hienoja elokuvia! Ja on se hienoa elää samaan aikaan Ryan Goslingin kanssa! Ajatella, jos olisin elänyt vaikka 30-luvulla, enkä olisi koskaan saanut nähdä Ryan Goslingin elokuvia. Olisin vaan, että voi jestus se Tauno Palo on kuuma siinä Kulkurin valssissa!

Ulostautuessani leffasta olin vähän, että tarina perustui kyllä vähän liikaa sattumuksiin, mutta sitten kun juttelin Roscoen kanssa, niin ei se ehkä ihan niin ollutkaan. Ja lisäksi, tarinoitahan kerrotaan juuri siksi, että on tapahtunut jotakin ihmeellistä, joten ei kai tarinoita siitä voi syyttääkään. Niin että.

Tämä elokuva olisi voinut olla ehkä vielä kiinnostavampi, jos K olisi ollut nainen, mutta sitten toisaalta häntä ei olisi välttämättä esittänyt Ryan Gosling, joten ehkä se on tyhmä idea. Minä niin pidän Ryan Goslingista!

Että kaikkinensa hieno hieno elokuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti