tiistai 25. heinäkuuta 2017

Tarhapäivä

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Otava 2012


Ensimmäinen e-kirjani on näköjään ollut Eve Hietamiehen Yösyöttö. Hassua, että olen lukenut vasta neljä vuotta e-kirjoja, kun se tuntuu nyt niin itsestäänselvältä osalta elämää. Aina on oltava kesken kirjakirja, e-kirja ja äänikirja.

Jotenkin muistikuvani Yösyötön lukukokemuksesta on nihkeämpi kuin olen blogissa antanut ymmärtää ja olen vähän väistellyt tätä jatko-osaa. Olin kuitenkin näköjään ostanut sen jostain e-kirjatarjouksesta ja nyt kesällä se tuntui ajatuksena kivan kevyeltä.

Yksinhuoltaja Antti Pasasen poika Paavo on kasvanut viisivuotiaaksi tarhalaiseksi. Antti huolehtii Paavosta, epävakaasta ex-vaimostaan, vähän myös isästään ja kehitysvammaisesta veljestään. Tämän päälle hänen syliinsä kaatuu vielä naapurin Ennin viisivuotias tytär Terttu, kun Enni joutuu sairaalaan.

Minun henkilökohtainen ongelmani näiden kirjojen kanssa on se, etten pidä Antti Pasasesta. Hän on niin ärsyttävä putkiaivon perikuva, etten oikein usko tämmöisiä miehiä olevankaan. Tai sitten olen vain onnistunut välttymään heiltä elämässäni, en minä tiedä, ehkä jossain päin maailmaa pesii tämmöisiä stereotyyppisiä miehiä ja naisia, joita minä en vain tunne. On myös hyvin vaikea uskoa Antin olevan toimittaja, koska hänen tiedonhankintataitonsa ovat aivan ala-arvoiset. Lisäksi välillä Paavo Pasanen tuntui huomattavasti ikäistään nuoremmalta, kun vertaan täällä kotonani asuvaan viisivuotiaaseen, Terttu oli uskottavampi lapsi.

Erityisen paljon ärsytti, kun Enni oli kadoksissa ja Antti jumissa kahden lapsen kanssa, hän ei soittanut poliisille, koska Ennillähän on voinut vain ihan normaalisti juuttua ryyppy päälle, ja sitten Enni joutuu hankaluuksiin. Ihan niin kuin olisi tavallista ja ymmärrettävää, että äiti häviää juopottelemaan päiväkausiksi. Kyllä juuri silloin perheen pitäisi saada apua, jos äiti on niin kännissä ettei muista hakea lastaan päiväkodista, herttinen sentään. Vai onko tämä normaalia? Olenko minä vain todella vieraantunut todellisuudesta? Tiedän toki, että näin voi käydä, ja käykin varmasti, mutta että se on ihan tavallista, josta ei pitäisi huolestua, sitä en tiedä, enkä halua tietää.

Lisäksi, tämä nyt on vähän nipotusta, mutta näissä kirjoissa röökataan koko ajan leikkipuistossa. En muista ikinä nähneeni ihmisen tupakoivan leikkipuistoissa, mutta ehkä tämäkin on vain jotain kuplaa. Ehkä olenkin vain sokea, ehkä olen oman leikkipuistokuplani hippiäiti Pihla Puolukka, jolle kukaan ei kehtaa myöntää, että kaikki muut käyvät vessan sijaan röökillä ja perhekahvilan teevesitermarissa on oikeasti kossua.

Lopulta kuitenkin pidin tästä kirjasta kovastikin, ovathan nämä rasittavat Pasaset kuitenkin sydämeenkäyviä, eikä yksinhuoltajamiehistä ainakaan liikaa kirjoiteta. Onhan se niin, ettei kirjan henkilöistä tarvitse varsinaisesti pitää, kirja voi silti olla ihan hyvä. Reissussa onnistuin pääsemään kirjan imuun ja loppupuolen kirjasta ihan ahmin. Katsoin väilllä pian ilmestyvän Yösyöttö-elokuvan traileria ja kuvittelin Antti Pasasen Petteri Summaseksi, joka on mahdollisesti Suomen hauskin näyttelijä, ja johan alkoi kirja tuntua luontevalta. Ehkä tätä pitäisi soveltaa muihinkin ärsyttäviin henkilöhahmoihin: kuvittelen heidät vain Petteri Summaseksi. Oletan, että toimii. Lisäksi on aina kivaa, kun tapahtumat sijoittuvat omiin maisemiin. Erityisesti iloitsin kohtauksesta, jossa Antti hukkasi Paavon ja Tertun Itiksen Cittariin.

Todennäköisesti tulen lukemaan myös kolmannen osan piakkoin. Tai sitten voisin säästää sen siihen, että oma lapsi menee kouluun, näitä on nimittäin aika hauskaa lukea tälleesti, että on samanikäinen vertailukohta kotona.

2 kommenttia:

  1. Älä lue kolmatta, se oli aivan höpönlöpnlöökarsea!

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jaa! Voi ei! Mutta mä oon semmoinen, että kumminkin luen :)

      Poista