maanantai 24. heinäkuuta 2017

Lolita

Vladimir Nabokov: Lolita
Suom. Eila Pennanen ja Juhani Jaskari
Gummerus 1959


Lolita on ollut kirjahyllyni turvakirjoja. Sellaisia on hyvä olla. Turvakirjat ovat sellaisia lukemattomia kirjoja, joista voi luottaa pitävänsä. Olin etukäteen ihan varma, että Lolitasta tulee lempikirjani, mutta olen hillonnut sitä lukemattomana siitä päivästä asti, kun muutin Roscoen kanssa saman katon alle, se nimittäin kuului alunperin hänen kirjakokoelmaansa.

Niille, joille Lolitan tarina ei ole tuttu, kerrottakoon, että kirja kertoo keski-ikäisestä eurooppalaisesta Humbert Humbertista, joka on omien sanojensa mukaan poikkeuksellisen komea mies. Naiset ovat hulluina häneen, mutta Humbertin sydäntä lähinnä ovat pienet tytöt, nymfetit, kuten hän heitä kutsuu. Kaikki esiteinit eivät ole nymfettejä, mutta ne jotka ovat, ovat hänelle vastustamattomia.

Silti Humbert vastustaa halujaan, kuten varmasti suurin osa pedofiileista tekee. Hän tietää ihan hyvin, että hänen himonsa ovat kiellettyjä, vaikka hän yrittääkin ison osan kirjaa monisanaisesti perustella ja tehdä halujaan luonnollisiksi ja hyväksyttäviksi.

Sitten eräänä päivänä Humbert törmää 12-vuotiaaseen Dolores Hazeen, Lolaan, Lolitaan, joka muuttaa hänen elämänsä. On alusta asti selvää, että Humbert kertoo tarinaansa vankilasta, mutta sitä emme tiedä, miksi ja miten hän sinne joutui.

En tiedä onko tämä ihan normaalia, mutta minusta Humbert Humbert oli älyttömän hauska. Tyrskähtelin ääneen hänen jutuilleen. Olin nähnyt aiemmin ainakin osittain vuoden 1997 elokuvaversion kirjasta, sen, missä Humbert Humbertia näyttelee suosikkini Jeremy Irons. Olin etukäteen melko hyvin perillä, mitä kirjassa tapahtuu, tosin loppua en muistanut yhtään.

Kirja etenee aika hitaasti, vaikka silloin kun tapahtuu, tapahtuu vauhdikkaasti. Parasta Lolitassa on kerronta. Humbert on aivan ihanan ylimielinen eurooppalainen älykkö Amerikassa, hän sanailee jouhevasti ja rehellisesti tarinaansa. Tarinan edetessä Humbert muuttuu yhä vainoharhaisemmaksi ja hän tuntematonta vihollista ympäri Amerikkaa. Humbertin ja Lolitan retket 50-luvun Amerikassa on helppo nähdä edessään, isojen autojen etupenkit, hotellit, pikkukaupungit, cocacolapullot. On selvää, että Humbert on vastenmielinen rikollinen, eikä Lolitastakaan varsinaisesti jaksa pitää, mutta silti heidän tarinaansa uppoutuu mukaan. Tämä kirjallisuudessa on parasta, että voin päästä pedofiilin päähän, ymmärtää hänen tekojansa motiiveja, mutta silti tuomita hänet ja tietää, että hän ei ole oikea ihminen.

Kirjan loppuun lukeminen oli aikamoista laukkaa, kun halusin lukea sen loppuun ennen reissuun lähtöä, mutta aika meni tosi tiukille. Siinä sitä sitten pakkasin toisella kädellä ja pitelin kirjaa toisella, ja lopulta ehdin kuin ehdinkin. Oli mukava lähteä matkalle puhdistuneena Humbert Humbertista.

Tuliko Lolitasta lempikirjani? No ei ihan. Mutta erittäin hyvä lukukokemus se oli silti.

2 kommenttia:

  1. Lolita on yksi mun suosikkikirjoista, olen lukenut sen monta kertaa. Mua nauratti myös kovasti kirjan huumori, perikyyninen ihmiskuva ja Humbertin havainnot kanssaihmisistään.
    Lolitaahan on sanottu metaforaksi, jossa vanha Eurooppa hullaantuu nuoresta Amerikasta.
    Mua viehätti myös kovasti kirjan aikalaiskuvaus: uneliaat jenkkilän pikkukaupungit, pikakaistat, tienvarsibaarien mainokset ja pirtelöt, piilotetun juutalaisvihan tarkkanäköinen kuvaus.
    Kirjassa ei ole yhtään sympaattista henkilöä. Humbert Humbert on ylimielinen eurooppalaisen ylimys-vetelyssuvun jälkeläinen, Lolita on raivostuttava pissis, Lolitan äiti on supersäälittävä, rakkaudennälkäinen ruikuttaja, joka inhoaa ainokaistaan.
    Suosittelen kirjaa nimeltä the annotated Lolita. Siinä avataan niitä jokaisella sivulla viliseviä intertekstuaalisia viittauksia, tulee mieleen esimerkiksi nämä yhdessä asuvat vanhapiikaopettajattaret, sporttinen ja maskuliininen neiti Lester ja feminiininen neiti Fabian.
    Nabokovhan oli kova perhosharrastaja ja nämä perhosten latinankieliset nimet myös vilisevät kirjan hahmojen nimissä.
    Kaarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole kauheasti lukenut Lolitasta noin muuten, tuo metafora Euroopasta ja Amerikasta kuulostaakin kyllä tosi oikealta. Pitääpä etsiä tuo The Annotated Lolita! Kiitti!

      Poista