sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Interrail lapsen kanssa

Blogi on ollut aika hiljaa, koska olen ollut reissussa.

Alun perin ajattelin, että kirjoittaisin tänne pitkät pätkät interreilaamisesta lapsen kanssa, mutta nyt kun olen tullut kotiin, ei se enää tunnu niin keskeiseltä. Mutta ehkä nyt kuitenkin jotain voisin yrittää, kun oli niin monta asiaa, joita itse yritin selvittää. Ehkä vastaan tässä niihin kysymyksiin, joihin olisin itse kaivannut vastausta ja niihin, joita en tajunnut edes yrittää selvittää.


Helsinki - Travemünde - Lyypekki

Aloitimme reissun laivamatkalla Helsingin Vuosaaresta Saksan Travemündeen. Finnstar on rahtilaiva, joka vie myös automatkailijoita Saksaan. Meitä autottomia olikin aika vähän, vähän toistakymmentä, muuten asiakaskunta koostui rekkakuskeista ja autollisista lapsiperheistä.

Laivalla oli todella rauhallista. Nämä eivät ole mitään ryyppylaivoja, vaikka baari toki on, koska kaikki ovat matkalla Saksaan, eivät risteilemässä ja humputtelemassa. Suurin osa ajasta meni istuskellessa leikkihuoneen vieressä ja syödessä. Matkan ateriapakettiin kuului noin sata ateriaa seisovasta pöydästä, joten tuntui, että olemme koko ajan haarukka kädessä. Ei se haitannut kyllä. Lisäksi kävin saunassa ja poreammeessa ja katselin paljon merta. Hytti oli pieni mutta erittäin kiva, huomattavasti kivempi kuin esimerkiksi toissakesänä Viking Gabriellalla, jonne en aio mennä enää ikinä.


Matka kestää vähän toista vuorokautta, perille saavuttiin seuraavana päivänä myöhään illalla. Kävi tuuri ja bussi Lyypekkiin tuli saman tien kun ehdimme pysäkille, seuraavaa olisi pitänyt odottaa lähes tunti ja olisimme varmaan päätyneet väsyneen lapsen kanssa taksiin. Olin varannut hotellin Lyypekin rautatieaseman vierestä, että seuraavana päivänä pääsisimme nopeasti lähtemään Berliiniä kohti. Tämä oli ihan hyvä suunnitelma, Travemündesta matka Lyypekkiin kestää vain puolisen tuntia.

Ei ollut kuitenkaan niin kiire, ettemmekö olisi ehtineet kiertää Lyypekin vanhaa kaupunkia. Muutamassa tunnissa kipitettiin ees taas jalat kipeiksi. Oikein viehättävä vanha saksalainen kaupunki, mutta en tiedä tarvitseeko toista kertaa tulla.


Berliini

Asuimme Berliinissä Charlottenburg-Wilmersdorfissa. Aiemmin Ehtoisa kuvaili sitä minulle Berliinin Eiraksi, mitä se olikin. Oli hauskaa rämpiä hikisenä rinkkoineen Versacen ja Guccin liikkeitten ohi ja yrittää olla törmäämättä Maseratiin. Lapsiperheen yöpymispaikkana se oli tosi kiva, koska oli hirveän rauhallista ja kaunista. Köröttelimme U-bahnilla aina muille mestoille ja illalla palasimme luksusalueellemme nukkumaan.


Berliinihän oli oikein kiva ja rento. Yllätyin eniten siitä, että kortti ei ihan oikeasti käynyt maksuvälineenä monissa paikoissa. Olin toki tästä kuullut, mutta että ihan oikeasti, vuonna 2017, Berliinissä. Jo on. Muutenkin reissun aikana tajusin, miten etunenässä täällä meillä ollaan tosi monissa asioissa. Amsterdam ja Kööpenhamina tuntuivat olevan samalla vuosikymmenellä, mutta Berliini ja Pariisi, voi huh huh. Netti ei toimi, suunnilleen shekeillä saa maksaa. Mutta mitäpä tuosta, hauskaahan se vain on.

Perhematkailijoille suosittelen erityisesti Berliinin mahtavia leikkipuistoja. Niissä on ihanan lempeä tunnelma, hengenvaarallisia kiipeilytelineitä ja ihan tosi kivaa kaikilla.


Pariisi

Asuimme Pariisissa Montmartrella. Se oli kätevää, koska sekä Gare de l'Est ja Gare du Nord olivat kävelymatkan päässä hotellista, toiselle asemalle saavuttiin ja toiselta lähdettiin. Lisäksi Montmartre oli varsin eläväinen alue, paljon nuoria miehiä ulkona höpöttämässä, itsepalvelupesuloita, kahviloita, elämää. Lisäksi Sacre Coeur oli ihan vieressä, siellä käytiinkin kahdesti. Tai siinä portailla käytiin, ei varsinaisesti sisällä basilikassa ollenkaan.

Etukäteen mietin, jaksaako viisivuotias kävellä Eiffel-tornin portaat. Vastaus: helposti. Itse pääsin vain ensimmäiselle tasolle ennen kuin hyydyin korkeanpaikankammoni kourissa värjöttelemään, kun muut kiipesivät toiselle tasolle ja siitä vielä hissillä huipulle. Lisäksi jonot eivät olleet portaisiin ollenkaan niin pahat kuin kuvittelimme, jonotimme lippuja keskellä päivää ehkä puolisen tuntia. Ehkä jonotuksensietokykymme on keskimääräistä parempi, mutta oikeastaan koko reissun ajan pelotellut jonot olivat huomattavasti odotusta lyhyemmät ja kivemmat.


Pariisiin reilatessa kannattaa huomioida, että juna-asemat ovat aivan kauheita kaaospesäkkeitä. Teimme joka maassa niin, että saapuessa ostimme paikkaliput seuraavaan lähtöön, mutta Pariisissa oli niin hirveät jonot, että asia viivästyi päivällä. No sitten ilmenikin, että ainakin Pariisista Amsterdamiin menevään junaan on vain rajoitettu määrä paikkoja reilaajille ja ne olivat jo täynnä monta päivää eteenpäin. Emme olisi paikkoja saaneet, vaikka olisimme jonottaneet heti saapuessamme. Jouduimme lopulta ostamaan tälle välille täysihintaiset liput, mutta semmoista se on. Joihinkin juniin paikkaliput ovat pakolliset, muutenhan olisimme voineet vain hypätä junaan. Eli toisin sanoen: kannattaa yrittää saada paikkaliput mahdollisimman pian.

Pariisissa turvatoimet olivat aika hurjia näin suomalaisen silmään. Joka puolella päivysti isoja, raskaasti aseistettuja sotilaita ja poliiseja. Jo Saksasta tullessa junassa tarkastettiin ihmisiä ja laukkuja ja lähtiessä oli samanlainen lähtötarkastus kuin lentokentällä, laukut läpivalaistiin ja piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Eipä siinä mittään muuten, mutta me pääsimme vaaleahkona lapsiperheenä livahtamaan kaikesta läpi pikku vilkaisulla, mutta vähänkin tummemmat ihmiset syynättiin tarkkaan. Tämä ärsytti tosi paljon. Oltaisiin edes kaikki samalla viivalla.


Amsterdam

Amsterdamista oli tosi vaikeaa löytää järkihintaista hotellia keskustasta, joten asuimme vähän kauempana Osdorppleinin ostoskeskuksen ytimessä. Ostari oli itse asiassa tosi hiljainen ja rauhallinen, kaikki kaupat menivät kiinni jo seitsemältä. Siellä oli ihan mahtava jätskikioski ja istuimme ekana iltana syömässä reissun parasta jätskiä rannassa katsellen kaunista ulappaa. Osdorpiin körötteli ratikalla puolisen tuntia, mutta ihan hyvin se meni, ei ollut liian pitkä matka.

Amsterdamissa vuokrasimme pyörät, laatikkopyörän Roscoelle ja Pallas Kanelikakulle ja tavallisen syrklän minulle. Kypäriä ei käyttänyt kukaan ja liikenteen sekaan vain sompailemaan. Alkumatka oli todella stressaavaa, kun emme jotenkin osanneet liukua liikenteeseen ja oli epäselvää, kenen piti kulkea edellä ja tietää minne päin oltiin menossa, mutta pari tuntia pyöräiltyämme Vondelparkin leveillä väylillä ilman autoja paluumatka sujui jo paljon paremmin. Tosi hauska kokemus.


Kävimme myös Van Gogh -museossa, jota ei ehkä voi suositella pienen lapsen kanssa reissaaville. Väkeä oli valtavasti ja jono lippuluukulle todella pitkä. Onneksi olimme tajunneet ostaa liput etukäteen ja saimme kävellä sadepäivänä suoraan sisään. Pallas Kanelikakku oli vähän, että äääää ääää ei kiinnosta ei kiinnosta, eikä suostunut ymmärtämään, ettei voi maata lattialla, kun museo on täynnä väkeä, mutta lopulta näyttely saatiin katsottua, kun Kanelikakkua vähän motivoitiin Vincentin elämäntarinalla. Vielä seuraavana päivänäkin hän kyseli, että ovatko kaikki taiteilijat sillä tavalla vähän höpsöjä, eivät ole, ja olenko minä vaarassa menettää korvani, kun olen kirjailija, en ole.

Reissussa oli muutenkin kivaa avata Kanelikakulle väistämättä vastaan tulleita isoja asioita, kuten esimerkiksi Berliinin muuri, natsit, Anne Frank, keskitysleirit, mielenterveysongelmat. Yritin olla menemättä liian syvälle juttuihin, mutta kovasti varsinkin natsien toiminta tuntui kiinnostavan. Yhtenä iltana Berliinissä Kanelikakku kysyi, olisivatko natsit olleet ilkeitä meillekin. Tuntui vähän oudolta sanoa, että itse asiassa eivät olisi, meille ne olisivat olleet varmaankin ihan kilttejä, ja juuri se oli tavallaan se ongelma, että osa ihmisistä oli heistä hyviä ja osa huonoja, eikä niin saa ikinä ajatella.

Amsterdamissa on myös paljon tosi hienoja kiipeilytelineitä. Meidän hotellin lähellä oli tosi iso oranssi sokkelo, jossa lapsi tykkäsi möyrytä moneen otteeseen.


Kööpenhamina

Asuimme Scandicissa parin paikallisjunapysäkin päässä Kööpenhaminen päärautatieasemalta. Helppo sijainti, mutta vähän ankea, kun lähistöllä tuntui olevan lähinnä joku vankilan tapainen ja jotain teollisuusjuttuja. Erittäin hyvä kahvila oli kylläkin ihan vieressä. Scandic oli aika kalsea tunnelmaltaan persoonallisten pikkuhotellien jälkeen, mutta oli tosi kiva kun olivat upgreidanneet huoneemme isoon lukaaliin, jossa mahtui temmeltämään. Olin alunperin varannut huoneen pienestä hotellista Tivolin ja rautatieaseman vierestä, mutta oli oikein hyvä valinta tässä reissuväsymyksen vaiheessa siirtyä isompaan hotelliin jossa oli aamiainen, kuin kököttää pikkukopperossa kerrossängyssä ilman ilmastointia ja aamiaista.


Kööpenhaminassa ensimmäisen päivän satoi, mutta käytiin kuitenkin kurkkaamassa suurimmat nähtävyydet, Nyhavn ja Pieni merenneito. Molemmat olivat oikein kivoja, mutta varmasti vielä kivempiä aurinkoisena päivänä.

Toisena päivänä olimme koko päivän Tivolissa. Ai että! Pelkästään Tivolin takia olen melkein valmis julistamaan Kööpenhaminen lempikaupungikseni maailmassa. Aivan ihana huvipuisto! Oli kivaa, kun Kanelikakkukin pääsi tosi moniin hurjiin laitteisiin ja kiersimme innoissamme koko päivän vuoristoratoja. Tivolia voin kyllä suositella kaikille, samantyyppistä vanhan huvipuiston tunnelmaa kuin Lintsillä, mutta vielä paljon enemmän. Kaikki tosi loppuun asti hiottua ja henkilökunta tuntui olevan ihan vilpittömän innoissaan työstään, älyttömän ystävällistä ja huolehtivaa.


Legoland, Billund

Kulutin aika paljon aikaa yrittäen etukäteen selvittää, miten reilaamalla pääsee Billundiin. Vastaus: junalla Vejleen, siitä bussilla körötellen Billundiin. Bussilipun saa automaatista tai Vejlen juna-aseman 7/11:stä, kuten me ostimme, kun automaateilla oli sinä päivänä jotain pankkikorttiongelmia. Aikaa kuluu reilu kolme tuntia. Tanskan junat ovat tosi mukavia ja tilavia, niillä putputtelee ilokseen. Tanskassa saa myös junien paikkaliput ostettua automaatista, jos ne toimivat.

Olimme yötä Billundin lentokentän vieressä. Hotellista käveli lentokentälle alle viidessä minuutissa ja Legolandiin puolessa tunnissa, mutta myös ilmainen shuttle-bus kulki lentokentän, Legolandin ja suurimpien hotellien väliä koko päivän. Me toki kävelimme Legolandiin ja takaisin, koska me nyt olemme vähän tämmöisiä yhdenlaisia.


Legolandista sinänsä voisi sanoa, että yhtä jonottamistahan se on heinäkuussa. Lähes kaikkiin laitteisiin joutui jonottamaan 10-40 minuuttia, mutta onneksi jonot on järjestetty niin, että lapset voivat rakentaa legoilla odottaessa ja useassa paikassa oli myös hyvä katos jonon päällä suojaamassa tässä tapauksessa auringolta, mutta varmasti kiva myös sadepäivänä. Jonotus ei meitä kauheasti piinannut, se oli ihan mukavaakin välillä. Oli myös kivaa, että hitusen alle 120-senttinen Kanelikakku pääsi lähes kaikkiin laitteisiin, joten saatoimme suurimman osan päivästä olla kaikki yhdessä. Noin yleisesti minusta Legoland oli melko keskinkertainen huvipuisto, enkä välttämättä toista kertaa lähtisi pelkästään sinne. Legofanaatikko Kanelikakku oli ihan toista mieltä, hänestä se oli ihaninta ikinä, varsinkin, kun päivän lopuksi hän sai ison Ninjago-paketin kaupasta.


Kotiinpaluu

Vaikka reissu oli tosi onnistunut kaikin puolin, oli ihanaa tulla kotiin. Aluksi suunnittelimme junailevamme Tukholmaan ja siitä laivalla kotiin, mutta sitten tajusimme, että ei kyllä jaksa, ja päätimme lentää Kööpenhaminasta. Periaatteessa olisi voinut lentää suoraan Billundista, mutta silloin olisi tullut koneen vaihto Oslossa, ja koska Kanelikakku ei ole ennen lentänyt, pelkäsin, että se on hänestä kauheaa, emmekä saa häntä enää toiseen koneeseen sisälle kuin väkisin. Lisäksi vaihto oli sen verran pitkä, että junabussimatka Billundista Kööpenhaminaan ei juurikaan pidentänyt matkaa. Ja hyvinhän kaikki meni.

Lopuksi voisi todeta, että junamatkailu ainakin tämän meidän esimerkkilapsemme kanssa on ihan tosi kivaa. Pallas Kanelikakku pelasi matkoilla paljon tabletilla, katseltiin maisemia ja juteltiin ja ihmeteltiin. Nähtiin tosi paljon juttuja, käveltiin varmaan lähemmäs 200 kilometriä ja syötiin ihan järkyttävä määrä ranskiksia, jätskiä ja sushia. Alle 12-vuotiaat reilaavat vanhemman seurassa ilmaiseksi, mutta toki paikkaliput ja monissa maissa julkisten liput maksavat lapsellekin. Ei tämä ehkä halvin kesälomareissu ollut, mutta uskoisin, että joka pennin väärti. Suosittelen tosi painokkaasti kokeilemaan reilaamista lapsen kanssa, jos yhtään siltä tuntuu, se oli vielä helpompaa ja kivempaa kuin olin kuvitellut.

Ehkä sen vielä voisi sanoa, että vaikka moni asia näyttää kotona googlatessa tosi vaikealta, todennäköisesti siinä ei ole oikeasti mitään ongelmaa. Menet vaan! Junasysteemit ovat yllättävän jouhevia, kunhan on riittävän ajoissa paikalla ja kysyy neuvoa jos muu ei auta. Ihmiset ovat älyttömän ystävällisiä, varsinkin, jos on lapsi mukana.

Suosittelen myös opettelemaan googlemapsin käyttöä ennen lähtöä, sen avulla ainakin näissä Euroopan kaupungeissa liikkuminen julkisissa ja esimerkiksi ravintoloiden etsiminen oli todella helppoa. Ei tarvinnut ihmetellä missä mikäkin on, sen kun meni vaan. Viime kuussa roaming-maksutkin muuttuivat niin kivasti, että netin käyttö EU-maissa on halpaa.

Nyt olemme kolmatta päivää kotona ja sekin hyvä puoli touhumatkailussa on, että koti tuntuu ihan lomaresortilta sen jälkeen. Olen edelleen ihan huumassa omasta sängystä, omasta jääkaapista, ja siitä, ettei ole pakko tehdä mitään. Paitsi mennä huomenna töihin. Perhana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti