lauantai 13. toukokuuta 2017

Guardians of the Galaxy vol 2

James Gunn 2017


Tästä on tuleva pitkä ja sekava bloggaus.

Olen sellaisessa tilanteessa, etten voi käyttää kirjoituspäivääni kirjoittamiseen, tai no, voisin tietysti, mutta päätin pitkästä aikaa olla ystävällinen itselleni ja viettää päivän, jolloin teen vain kivoja juttuja. Aloitin päivän lempijuhlallisuudellani, päiväkodin äitienpäiväkaffella, joka oli taas aivan ihanaa. Minulla on taipumusta rakastua tilaisuuksiin, joiden ihanuutta en oikein osaa perustella. Minä rakastan päiväkodin äitienpäiväkahveja vielä enemmän kuin taaperoajan perhekahvilaa, jonka ihmeellisyyttä en myöskään koskaan onnistunut kenellekään selittämään.

Ja sitten menin yksin elokuviin. Ajattelin, että päivänäytös Guardians of the Galaxy vol 2 3D:nä on juuri se mitä nyt tarvitaan, ostin puolukka-kookos-smoothien ja asettauduin penkkiini.

Katsomossa oli muuten useampia kaltaisiani yksin saapuneita naisia keski-iän molemmilta puolin. Oli myös miehiä, mutta haluaisin kiinnittää huomioni näihin naisiin, koska esimerkiksi Hesarin arviossa kerrottiin, että tämä elokuva on suunnattu 80-luvulla lapsuuden eläneille miehille ja heidän pojilleen. Haistakaa kuulkaa paska. Tämä elokuvagenre viehättää erittäin paljon myös naisia, jotka muuten katsoivat Ritari Ässää, ihan siinä missä pojatkin. Edellinen Guardians of the Galaxy keräsi tosi ison naisyleisön, joten tuskin tätä tehdessä ajateltiin, että nytpä jätämme 44% yleisöstä huomiotta, ja teemme elokuvan miehille ja pojille. Sehän olisi ihan höpsöä. Hesarin arvioijalle voi tulla yllätyksenä, että myös naisilla on usein isä, ja lisäksi elokuvassa käsiteltiin paljon sisarus-, ystävyys-, ja perhesuhteita, jollaisia on käsittääkseni kaikensukupuolisilla ihmisillä. Minusta tämä ei ollut erityisesti miehille suunnattu elokuva millään tavalla, tässä oli hienoja naishahmoja ja teemoja, jotka vetoavat kaikkiin, ihmisiin, avaruusolioihin, pesukarhuihin, puihin.

Valitettavasti elokuvakokemukseni oli epäelokuvallisista syistä epäonnistunut. Viistosti edessäni istui kaksi miestä, jotka koko elokuvan ajan huutonauroivat ja keskustelivat suureen ääneen. Eräs toinen katsoja yritti huomauttaa, että he häiritsevät, jolloin hän sai vastaukseksi naurua ja huudon, että ole sinä ite hiljaa. Niinpä suurin osa elokuvan kestosta meni siihen, että mietin erilaisia väkivaltaisia ratkaisuja näiden miesten häiriköintiin.

Minusta elokuvissa saa nauraa ja itkeä, se ei minua häiritse, mutta tässä oli kyse selvästi tahallisesta häiriköinnistä. He eivät edes yrittäneet ottaa ketään muuta huomioon. Onneksi elokuva oli monilta osin aika äänekäs, jolloin onnistuin keskittymään, mutta usein ihmissuhdekohtaukset tuntuivat olevan heistä uskomattoman hauskoja, jolloin tuli valtava tarve puukottaa heitä smoothiepillillä niskaan.

Kuulin myöhemmin hyvin viisaalta Periaatteen naiselta, että teatterin ovella on puhelinnumero, johon voi ilmoittaa häiriköistä. Jatkossa otan numeron aina talteen. Ärsyttää sekin, etten noussut penkistä ja hakenut henkilökuntaa, mutta sitten olisin missannut osan leffasta ja todennäköisesti joutunut keskelle jotain kauheaa konfliktia, koska nämä äijät vaikuttivat provosoivan tahallaan ja hakevan tilannetta, ja sitten olisin ollut loppupäivän pahoilla mielin. Minä kun en oikein pidä riitelystä.

No se itse elokuva. Se oli ihan hyvä, vaikka päällimmäinen tunne sitä muistellessani onkin raivo muita katsojia kohtaan. Starlord Peter Quill löytää viimein isänsä, kovasti taistellaan ja rymistellään ympäri avaruutta. Elokuva on hauska, siinä on hyviä taistelukohtauksia, tykkäsin jo alkuteksteistä joissa Baby Groot tanssii kun muut taistelevat hirveää örböä vastaan. Mukavasti sivutaan Quillin ja Gamoran epämääräistä rakkaussuhdetta, mutta enemmän käydään läpi Quillin isäsuhteita ja Gamoran psykopaattista suhdetta siskoonsa Nebulaan, joka on hyvin tuttu meille kaikille, joilla on sisko.

Minä rrrrrakastan Chris Prattia, mutta tässä elokuvassa hän oli melko vaisu. Sen sijaan pidin kovasti Draxista, jonka raikuva nauru on ihan mahtava, ja Quillin isän Egon lemmikistä Mantisista, joka oli aivan ihana. Hieno hahmo oli myös Yondu, joka aikoinaan ryösti pienen Quillin ja teki tästä avaruusrosvon.

Kaikkinensa tämä oli aivan kelpo avaruus-supersankarielokuva. En osaa sanoa oliko 3D-kokemus jotenkin parempi kuin tavallinen, mutta lasit olivat ainakin varsin mukavat päässä. Jatkossa taidan kuitenkin mieluummin mennä katsomaan kaksiulotteisen version, ihan vain, jos kaikenmoiset mänttipäät parveilevat näissä 3D-näytöksissä.

Leffan jälkeen kävelin ympäriinsä ja puhisin raivoani ja sitten lopulta tallustin Sanomataloon verenluovutukseen. Siellä pötkötellessä aloin hiljalleen leppyä. Join verenluovutuksen jälkeen kaksi kuppia wienerkahvia ja söin kolmioleivän ja olin taas lähes normaali. Pitäisi oppia olemaan välittämättä muitten ihmisten idioottimaisuudesta, koska ei heitäkään pätkääkään kiinnosta meidän muiden tunteet, mutta se on niin kauhean vaikeaa. Ja toisaalta, ehkä se ei ole hyvä piirre ihmisessä, ettei välitä muiden käytöksestä. Ehkä voisin mieluummin kehittää itsessäni sitä piirrettä, että puutun asioihin. Ensi kerralla etsin sen puhelinnumeron ja kutsun henkilökuntaa apuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti