maanantai 27. maaliskuuta 2017

Bridget Jones's Baby

Sharon Maguire 2016

Kuva

Luin muutama tovi sitten Bridget Jonesin vauvapäiväkirjan ja tykkäsin siitä kohtuullisen paljon. Olen pitänyt kaikista Bridget Jones -elokuvista ihan älyttömästi, ensimmäinen on kaikkien perheemme aikuisjäsenten mielestä kuolematon klassikko, jota siteeraamme säännöllisesti. Esimerkiksi kohta, jossa Bridget pitää puhetta kustantamon juhlissa on parasta komediaa ikinä. Niinpä ajattelin, että eihän tämäkään elokuva huono voi olla, onhan tässä sentään hyvä kirja taustalla ja kaikki.

No joo mutta ei.

Syitä, miksi en pitänyt tästä elokuvasta:

  • Renée Zellwegerin naama näyttää oudolta. Olen sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus tehdä naamalleen mitä ikinä haluavat, mutta en silti päässyt missään vaiheessa elokuvaa yli siitä, ettei tuo ole Bridget, vaan joku omituisen näköinen hoikka ihminen. Lisäksi toivoisin, että tämä maailma olisi sellainen, jossa ihmisten ei tarvitsisi tehdä mitään naamalleen ollakseen riittävän hyviä. Mietin näitä asioita koko elokuvan ajan, joten voitte ehkä täten ymmärtää, ettei tämä ollut niiltä osin kovin myönteinen elokuvakokemus. Ja sitten kun elokuvan loppupuolella oli muistoja ensimmäisestä BJ-elokuvasta, ja Bridget ja Darcy olivat niin nuoria ja pyöreäposkisia, ja minäkin olin silloin niin nuori, ja nyt kaikki on tuhoutunut, meidän naamamme ja... no, ei puhuta siitä enempää.
  • Daniel Cleaver on korvattu amerikkalaisella Jackilla, joka on kieltämättä hurmaava monimiljonääri, ja monin tavoin viehättävämpi kuin inhottava Cleaver, mutta silti. En oikein ymmärrä sitäkään, miksi tämä monimiljonääri suostui Bridgetin pompoteltavaksi tuolla tavalla, Cleaverilla kirjassa oli sentään jonkinlaista historiaa Bridgetin kanssa.
  • Herra Darcy on penseä ja täysin ilmeetön ja näyttää hyvin hyvin vanhalta. Jos tämä on ensimmäinen Bridget Jones -elokuva, johon törmää, on varmasti äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, miksi Bridget haluaisi viettää sekuntiakaan jyrnöttävän hapannaaman kanssa.


Mutta ei tämä ihan superhuono elokuva sentään ollut, koska:

  • Bridgetin vanhat kunnon ystävät ovat kaikki koolla. Pidän itse erityisesti Shazzerista, itsekkäästi siksi, että joskus nuorena eräs ystäväni sanoi, että näytän häneltä. Näyttäisin erittäin mielelläni Sally Phillipsiltä, koska hän on ihana, vaikka nykyisin tiedänkin, etten oikeastaan kyllä näytä tippaakaan. Niin kuin en näytä myöskään Claudia Schifferiltä, jolta siskoni anoppi joskus sanoi minun näyttävän. Haluan silti kertoa tästä kaikille. En tiedä miksi. Tuleepa tästä pinnallinen bloggaus.
  • Elokuva on paikoin ihan hauska. Etenkin Emma Thompsonin näyttelemä Bridgetin synnytyslääkäri on aivan mainio. Myös Bridgetin työkaverit ovat hauskoja, ja vanhemmat tietysti.
Toivottavasti muutaman vuoden kuluttua tehdään kuitenkin vielä yksi Bridget Jones -elokuva, kun Renée Zellweger vanhenee muutaman vuoden. Ja toivottavasti siihen mennessä minä olen tottunut hänen uuteen naamaansa.

2 kommenttia:

  1. Kirja luettu ja tykkäsin. Leffa vielä katsomatta, toivottavasti en joudu pettymään kunhan sen aika tulee. Bridget on kyllä ihana, kirjoissa ja elokuvissa :) /Tiia

    VastaaPoista