perjantai 17. helmikuuta 2017

Vaikka vuoret järkkyisivät

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
Otava 2017


Kerronpa heti alkuun, että tämän kirjan kirjoittanut Terhi on ystäväni ja nykyisin myös naapurini. Olen seurannut mitä suurimmalla mielenkiinnolla kirjan julkaisuprosessia ja olen ihan käsittämättömän iloinen, että tämä kirja on saanut ansaitsemansa loistavan vastaanoton.

Vaikka vuoret järkkyisivät kertoo Elsasta kahdessa ajassa. Toisessa ajassa Elsa on kajaanilainen lukiotyttö, joka kääntyy helluntailaisuuteen. Myöhemmin aikuinen Elsa asuu Kolumbiassa. Minusta kirja kertoo hurahtamisesta, sokeasta uskosta ja sitten uskon horjumisesta. Samoin kirja kertoo ihanan mehukkaasti Bogotan kaduista, ihmisistä, keittiöistä, kirkoista ja siitä, miten uskominen on ihan samaa, oli uskova sitten Kainuun korvesta tai Kolumbian viidakoista.

Minusta kiinnostavinta kirjassa oli uskomisen kuvaus. Olen tämän kirjan myötä hätkähtänyt huomaamaan, että oma elämäni on onnistunut olemaan suhteellisen uskonnotonta. Lapsena kotona ei paljon puhuttu uskosta, nykyisissä ihmissuhteissani uskonnolla ei ole oikein mitään roolia. Vaikka itse kuulun kirkkoon ja jollain omituisen kerettiläisellä, yksityisellä ja minkäänlaista kyseenalaistamista kestämättömällä tavalla uskon, en silti ajattele näitä asioita juurikaan. Olin kuuntelemassa kun Terhi kertoi kirjasta lähikahvilassamme ja äimistelin monttu auki, miten paljon muut tietävät näistä asioista ja kuinka montaa ihmistä ne koskettavat. Olen jotenkin onnistunut muilimaan elämässäni uskonnotonta väylää. Ehkä siksikin oli todella kiinnostavaa lukea nuoren ihmisen uskoontulosta, miltä se tuntuu, miltä tuntuu rukoilla, miltä tuntuu olla osa yhteisöä, miltä tuntuu, kun perhe vastustaa.

Esimerkiksi en tiennyt juuri mitään kielilläpuhumisesta, jota kirjassa kuvataan upeasti. Olen tiennyt, että näin tapahtuu ja tuntenut ihmisiä, joilla on kielilläpuhumisen lahja, mutta ehkä niistä asioista ei puhuta sellaisille, joille ne eivät kuulu.

Tätä bloggausta ei nyt hyvällä tahdollakaan voi sanoa objektiiviseksi, mutta toivon silti, että tämä hieno kirja saa paljon paljon lukijoita. Olen tästä ihan vilpittömän innoissani, kyynel tuli silmään kun kirja loppui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti