torstai 8. joulukuuta 2016

Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
(Fallout)
Suom. Marianna Kurtto
Otava 2015


Olen tuijottanut tätä kirjaa töissä halveksien todella monta kertaa. Ehkä rakkaus oli totta. Ette voi olla tosissanne. Eihän kirjalla voi olla noin lälly nimi. Ehkä rakkaus oli totta. Voi hyvän tähden. En ikinä IKINÄ aio lukea tuon nimistä kirjaa. En ylipäätään lue kirjoja, joiden nimessä on rakkaus, koska minähän olen kovis enkä ole kiinnostunut mistään rakkauskirjoista.

Olinpas minä typerä ja ennakkoluuloinen. Selvästi kuitenkin joku alitajuntani hempukkasopukka halusi lukea Ehkä rakkaus oli tottan, koska itse kiikutin sen ehdolle lukupiirille, ja se valittiin, ja niin minun oli se luettava.

Oli kyllä todella vaikea päästä yli kirjan suomenkielisestä nimestä, mutta oikein muuta vikaa en kirjasta sitten keksikään. Pidin Ehkä rakkaus oli tottasta ihan älyttömästi.

Se kertoo Luke Kanowskista, nuoresta englantilaismiehestä 60-70-lukujen vaihteessa. Hän elää tylsää elämää pienessä kaivoskaupungissa, kun eräänä päivänä lontoolaiset Leigh ja Paul kysyvät häneltä tietä sateisella kadulla. Yhtäkkiä Luke loikkaa Lontoon teatterimaailman vilskeeseen. Siellä pyörii myös Nina, joka on ajautunut naimisiin teatterikiipijä Tonyn kanssa.

70-luvun Lontoon teatterimaailma on todella kiinnostava ympäristö ja sitä kuvataan kirjassa erinomaisesti. Usein juuri se kiinnostavin jää kirjassa tylsäksi kulissiksi, mutta tässä pääsin todella mukaan meininkiin.

Kirjan henkilöt on kuvattu hyvin ja etenkin Luke ja Leigh olivat minusta ihania. Nina nyt oli mitä oli, mutta hänetkin on kirjoitettu hyvin.

Pidin kirjasta niin kovasti, että olin vähän hämmentynyt lukupiirissä, kun moni muu piti kirjaa ihan kioskiviihteenä ja pinnallisena. Ei minustakaan tämä mikään korkeakirjallinen moderni klassikko ollut, mutta erittäin kiinnostava ja hyvinkirjoitettu kirja kumminkin. Kirjan päähenkilöt ovat niin nuoria taiteilijoita, alle 25-vuotiaita, että ei minusta ole epäuskottavaa syöksyillä elämässä ja rakkaudessa täysin päättömästi. Minä ainakin syöksyilin. Siksi onkin nyt tosi mukavaa istuskella tyytyväisenä kotona, kun tuli nuorena kohellettua. Oli myös mukavaa lukea uskottavasta nuorten turmiorakkaudesta. Tuollaistahan se voi olla nuorena. Vanhempana varmaan harvemmin.

Tästä tuli vähän mieleen Siri Hustvedtin kirjat, kuten Kaikki mitä rakastin, mutta tämä oli vähän kevyempi, ja tuli myös mieleen Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä, mutta tämä oli ehkä vähän vakavampi. No niin. Noissakin on molempien nimessä rakkaus. Luen näköjään rakkauskirjoja ja pidän niistä. Saasta. Kaikkea sitä itsestään oppii!

Innostuin tästä niin, että lainasin heti myös Jonesin esikoisromaanin, tänä vuonna käännetyn Kotiinpaluun. Lukupiirissä osattiin kertoa, että siihen perustuva tv-sarja oli ainakin tosi hyvä. On suuret odotukset nyt.

7 kommenttia:

  1. No minä kans tykkäsin nimestä huolimatta ja ei yhtään mitään kioskikamaa, haloo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten kioskikirjallisuudella on meille enemmän annettavaa kuin uskommekaan. En tiiä, kun en ole antanut sille mahdollisuutta.

      Poista
  2. Omista ennakkoluuloista on mukava päästä eroon ja murtaa ne. Poistua välillä mukavuusalueelta. Sanoisin, ettei kirjan nimi kiinnosta muakaan, mutta ehkäpä joskus luenkin. Yksi Moyesin kirja odottaisi hyllyssä, ostin kirjamessuilta ja meinasin jo aloittaa, mutta siirsin kuitenkin. Tykkään välillä lukea kevyttä hömppää, mutta se vaatii tietyn mielentilan ja luulen, että nyt ei ole se. Laitan tämän kirjan nimen kuitenkin ylös tulevaisuutta varten. :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moyes on ollut mulle tämän vuoden suurimpia yllättäjiä. Mullakin se kyllä vaatii tietyn mielialan.

      Tämä kirja sen sijaan ei ollut varsinaisesti hömppää, vaikka nimestä muuta voisi päätellä.

      Poista
  3. Sitä minä vaan, että miksi mä en muuten vieläkään ole sun lukupiirissä? Ei niin, että ehtisin lukea niitä kirjoja, mutta muistaakseni niissä juotiin olutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä oot. Ja SEN lukupiirin paras ominaisuushan on se, ettei siellä tarvitse lukea mitään kirjoja!

      Tämän kirjan luin eri lukupiiriin, töihin. Siellä luetaan kirjoja ja juodaan kahvia. Eri konsepti.

      Poista
  4. Sitä minä vaan, että miksi mä en muuten vieläkään ole sun lukupiirissä? Ei niin, että ehtisin lukea niitä kirjoja, mutta muistaakseni niissä juotiin olutta.

    VastaaPoista