perjantai 11. marraskuuta 2016

Vapaus

Jonathan Franzen: Vapaus
(Freedom)
Suom. Raimo Salminen
Siltala 2011


Huh, viimeinkin se on ohi! Luin Vapautta yli neljä kuukautta. Neljä kuukautta. En nyt tietenkään yhtä mittaa, välillä se taisi olla puolitoista kuukautta koskematta kokonaan, mutta aloitin sen elokuun alussa ja lopetin äsken. Lukeminen oli uskomattoman hidasta, tälläkin viikolla yksi aamupäivä istuin kahvilassa ja ajattelin, että nyt luen ainakin sata sivua saatana, ja kun tuntia myöhemmin lopetin, olin lukenut viisitoista. En tiedä mistä se johtuu. Tai no tiedänpäs, ainakin osittain.

Franzenin kirja on niin uskomattoman hyvä ja lauseet täynnä asiaa, ettei sitä yksinkertaisesti voinut lukaista ja ahmia. Franzen saattaa yhdessä lauseessa kertoa niin paljon, että vähän laiskempi kirjailija tekisi siitä materiaalista kokonaisen romaanin. Esimerkiksi: "Seuraavien päivien naintifestivaali, jonka Joey järjesti makuuhuoneessaan Jessican läsnäoloa avoimesti uhmaten ja josta vasta Dorothy Berglundin äkillinen kuolema ja hautajaiset tekivät lopun, muovasi Pattysta hyvin erilaisen, paljon pinnallisemman naapurin." Niin. Aivan. Melkomoista, sanon ma.

Vapaus kertoo Berglundin perheestä. Patty ja Walter ovat tavanneet yliopistossa, Walter on idealisti ja luonnonsuojelija, Patty kummallinen potentiaaliaan haaskaava perheenäiti, heillä on kaksi lasta ja omakotitalo. He ovat ulkoisesti täydellinen amerikkalainen perhe, mutta pinnan alla kupruilee. Käytännössä kirja kertoo Pattyn ja Walterin suhteesta ja kaikesta muusta sen ympärillä. Lintujen suojelusta, Irakin sodasta, rakkaudesta, politiikasta, perhesuhteiden mahdottomuudesta, aikuistumisesta, vanhenemisesta.

Olen pelännyt Franzenin kirjoihin tarttumista, koska olen käsityksessä, että hän on mahdollisesti tämän hetken arvostetuin nykykirjailija. Olen yhtä aikaa tiennyt, että rakastaisin hänen kirjojaan (ja siksi olen niitä hyllyyn hamstrannutkin), ja pelännyt, että ne ovat minulle liikaa. En kylläkään tiedä mitä oikein pelkäsin, koska en ole koskaan törmännyt kirjaan, joka olisi liian hyvä tai hieno. Arvostetut ja hyvänä pidetyt kirjat lähes poikkeuksetta ovat ihan oikeasti todella hyviä. Niin kuin tämäkin. Mutta koska lukeminen tosiaan kesti neljä kuukautta, voi olla, etten seuraavaan Franzeniin tartu ihan lähiaikoina. Ehkä otan Muutoksia tai Purityn mukaan joskus, jos lähdemme pidemmälle matkalle, jonne ei jaksa roudata viittä kirjaa. Yksi Franzen näyttää vastaavan hyvin viittä vähän heikompaa opusta.

Lempisarjassani Parks and Recreationissa on jakso, jossa ihanan touhukas Leslie Knope haluaa parhaan ystävänsä Annin hakevan uutta työpaikkaa ja on roudannut Annille järkyttävät pinot luettavaa yhdelle illalle. Ann nostaa esiin Franzenin Vapauden ja kysyy hämmentyneenä, että miksi hänen se pitää lukea, johon Leslie hihkuu innoissaan: "Because I’m almost done with it and I wanna talk to you about Patty!"

Uskoisin, että kaikki Vapauden lukeneet ymmärtävät, miltä Lesliestä tuntui.

5 kommenttia:

  1. Ai kauhea, eikö voi ahmia? Minä ahmin. Silloin joskus. Viimeiset sivut luin motarilla auton takapenkillä. Oli pimeää. Mutta yllättävän hyvin niiden satunnaisten katuvalojen avulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin superhyperlukija! Normaalit ihmiset eivät voi ahmia.

      Poista
  2. Monta kuukautta minullakin meni Vapauden kanssa, jotenkin se lukeminen oli vaan niin raivostuttavan hidasta ja saatoin jankata samoja lauseita useaan kertaa! Rupes jo vähän ahdistaa tuota esimerkkilausetta lukiessa. Eläkeiässä sitten seuraava Franzen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua tämä ei ahdistanut, koko ajan oli semmoinen olo, että antakaa lisää lisää, mutta jotenkin lukeminen vain oli ihan todella verkkaista. Jännä! Franzenit voisivat tosiaan sopia hyvin eläkeläisille, silloin on varmaan, ja toivottavasti, aikaa paneutua. Nuorena olisin myös pystynyt lukemaan tämmöisiä kirjoja vauhdilla, mutta silloin en varmasti olisi tajunnut esimerkiksi Pattyn sielunelämää yhtään. Että siinä mielessä mieluummin eläkeläisille suosittelisin.

      Poista
  3. Jaa, minä tätä joskus yritin eikä temmannut mukaansa lainkaan. Lukeminen oli tosi takkuista, ja luovutin. Ehkä tämän arviosi innoittamana voisin yrittää uudemman kertan.

    VastaaPoista