keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Vaikea keksiä otsikko tämmöiselle tekstille

Viime aikoina on tuntunut vaikealta keksiä mitä tänne kirjoittaisi. Tai siis kun tämän blogin ideahan on vähän niin kuin hölöttää asian vierestä, joten oikeastaanhan voisin kirjoittaa mitä vain ja silti pysyä asiassa, ja kuitenkin juuri se tuntuu vaikealta.

Sitten kirjoitan oikeastaan vain kirjoista nykyään. Ja se tuntuu samalla kaikkein typerimmältä, ei siksi, etteikö olisi arvokasta kirjoittaa kirjoista, on niistä, kaikki kirjapuhe on arvokasta, mutta tuntuu, etten oikeastaan haluaisi kirjoittaa kirjoista. Jätän jo nyt kirjoittamatta aika monista, ihan vain siksi, ettei oikein huvita, tai siksi, etten keksi mitään sanottavaa.

Olen alkanut harrastaa huonoa kuvankäsittelyä.

Nyt alkoi tuntua, että joku saattaa luulla, että tämä on semmoinen bloggaus, joka päättyy siihen, että julistan lopettavani bloggaamisen. En kyllä lopeta.

Sitten voin jatkaa valittamista kun tuo asia on läpikäyty. Kun oikeastaanhan minä haluaisin kirjoittaa sellaista hauskaa blogia, jossa kerrotaan kaikenmoisista elämän sattumuksista ja ihan vain horistaisiin, en niinkään mitään kulttuuriblogia elokuvista ja kirjoista. Ja silti, aina kun kirjoitan sekavan horinan, jotka ovat mielestäni tämän blogin ydinaluetta, alan hävetä ja arastella, enkä julkaise sitä. Ja kirjoitan puisevan kirjajutun, jossa ei ole mitään hauskaa.

En varmaan julkaise tätäkään tekstiä. Tuli vaan mieleen.

Olen nyt sairaslomalla, eli saikulla, eli saigonilla, koska mun toinen jalkapöytä on ollut kuukauden turvonnut. Ei ole reuma, kihti eikä marssimurtuma, ja lääkäri käski pari viikkoa sitten lepäämään. Mutta miten tässä lepäät! En mitenkään lepää! Töissä työnkuvaani kuuluu jatkuva höntsäys paikasta toiseen, muun osan päivästä käytän kipittämällä väliä koti-päiväkoti-kauppa-työpaikka ees taas. Meillä ei ole autoa, pakko se vain on jalkaansa käyttää, ei siinä muu auta. Mutta nyt, kun sain oikein sairaslomaa ollakseni liikuttamatta koipea, nyt minä makaan täällä sängyssä ja heiluttelen peiton alla varpaita. Ei varmaan kannattais tehdä sitäkään.

Usein kirjoitettuani tämmöisen hölinän, minä kysyn Roscoelta, että kannattaakohan tämä julkaista, jolloin hän vastaa, että no ei hän tiedä, mutta mietipä *insert joku hyvä näkökohta tähän*, jolloin alan empiä, enkä julkaisekaan. Tuntuu, ettei saisi kertoa mitään, itsestään, muista, eikä varsinkaan mielipiteistään. Tässä kirjoituksessahan ei ole yhtään mielipidettä, eikä juuri mitään muutakaan, ja nyt kun olen täällä yksin, saatan julkaista tämän ihan vain koska kukaan ei kerro miksi en julkaisisi.

Julkaisenkohan minä tämän?

Ehkä minä julkaisen. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta mitä väliä. Elämä on nykyään ihan liian synkkää muutenkin, kyllä voi blogata ihan päättömästi joskus. Ehkä tämä avaa jonkun padon ja näitä ääliöjuttuja alkaa taas pulputa. Toivottavasti. Minä itse tykkään näistä eniten.

5 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään tällaisista eniten. Tavallaan se on vähän kuin juttelisi sun kanssa. Mistä muuten kovasti pidän siitäkin.

    VastaaPoista
  2. Pulppua vaan lisää. Kiva lukea :). Jalalle paranemista.

    VastaaPoista
  3. No nää on just niitä parhaita nää hölinät, tätä lisää!

    K

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, kiitos. Mutta nyt tuntuu, ettei hölötyskään oikein lähde. Heti kun antoi itselleen luvan, niin meni ihan tukkoon. No. Katsotaan.

    VastaaPoista