maanantai 14. marraskuuta 2016

Nälkämaan laulu

Risto Oikarinen: Nälkämaan laulu
Otava 2016


Tokihan Nälkämaan lapsena halusin tämän kirjan lukea, heti kun sen käsiini sain. Tiesin jo etukäteen odottaa, että kirja tulee koskettamaan minua henkilökohtaisesti, koska vaikka en Oikarista tunnekaan, olemme olleet yhtä aikaa samalla yläasteella ja asuneet samassa kaupungissa nuoruutemme, ja lisäksi kirjan päähenkilö on matkalla esiintymään Paltaniemelle Eino Leino -päiville, joilla itsekin olen esiintynyt. Minä en kylläkään soittanut saksofonia, kuten kirjan päähenkilö.

Nälkämaan laulu kertoo saksofonistista, joka matkustaa lapsuutensa kotikaupunkiin esiintyäkseen Paltaniemen kuvakirkossa Eino Leino -päivillä. Junamatkan aikana hän ehtii käydä läpi melkoisen määrän sattumuksia nuoruudestaan, jotka johtivat siihen, mikä hän on nykyisin, eli varsin epätasapainoinen jazzmuusikko. Kirjasta tuli vähän mieleen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, samantyyppistä turinointia ja pojan kasvukertomusta tässä oli.

Suurimmat kiksit sain siitä, että sain sivu toisensa jälkeen intoilla siitä, miten kirjan tapahtumapaikat liippaavat omaa elämääni. Kirjan päähenkilö on syntynyt minua vuotta aiemmin ja asunut lapsuutensa Turvatalossa, Kajaanijoen vieressä, linnanraunioitten lähellä. Turvatalo liittyy minun elämääni siten, että eräs minulle nuoruudessa tärkeä ihminen päätti päivänsä hyppäämällä talon katolta. Nälkämaan laulun päähenkilö kirjoittaa koulussa aineen, jossa päähenkilö hyppää Turvatalon katolta ja osuu kuvataidekoulun katolle. Ilmeisesti Turvatalon katto on jotenkin looginen paikka pudota, onhan se korkea talo.

Sitäkin hämmästelin, että päähenkilö menee jazz-kurssille Nyíregyházaan, koska minäkin olen käynyt siellä. En kylläkään jazz-kurssilla, vaan koulun Unkarinkerhon kanssa matkalla. Ehkä se on myös hyvin todennäköistä, että kajaanilaisnuoret matkaavat juuri sinne, koska se on Kajaanin ystävyyskaupunki, mutta silti. Muutenkin oli tosi kivaa lukea kirjaa, kun tiesin heti, mikä on Museotie ja Brahenkatu ja kaikki muutkin. Aika usein esimerkiksi Helsinkiä käsittelevät kirjat jäävät etäisiksi, kun taas lapsuusmaisemansa muistaa ihan eri tavalla selkeästi. Tuli oikein ikävä kotikotiin ja kaksi päivää on nyt raikunut päässä, että kainuhun kansa ah arpasi lyö, missä on ryhtisi, kunniatyö! Ai että, Nälkämaan laulu on kyllä paras! Vaikken muuten erityisen isänmaallinen olekaan, niin sydämessäni on aika iso herkkä paikka juuri tälle hengenkohotuslaululle.

No niin, en usko, että tämä oman elämäni vertailu kirjaan kiinnostaa juuri muita kuin minua, joten ehkäpä päätän raporttini tähän. Erityisesti uskon tämän kirjan maistuvan kajaanilaisille, mutta tuskin se pahalta maistuu muistakaan.

2 kommenttia:

  1. Varasin just kirjastosta, koska kirja vaikutti niin hauskalta ja teitä kajaanilaisia kävelee nyt mun elämään näemmä joka suunnasta. Ja koska näin keski-iässä alkaa toi kotiseutumatkailukin kiinnostaa ihan eri tavalla. Ja sattumoisin olen työni puolesta joutunut perehtymään Itä-Suomen karttoihin hyvin perusteellisesti, ne kaikki paikat on alkaneet kiinnostaa. Mulla on joku vanha fiksaatio, että haluaisin tosi paljon käydä Outokummussa. Nyt aloin puhua kotona, että haluan käydä myös Kajaanissa, mutta perheen autollinen ei oikein tajua tätä ainakaan vielä.

    T: Lukupiiritoverisi Itä-Pasilasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kajaani on kyllä kesällä ihan mesta paikka, kuten toki melkein mikä tahansa muukin kaupunki. Ei siellä ehkä kovin kauaa saa aikaa kulumaan, ellei ole tosi innostunut, mutta jos tekee kotiseutukierroksen niin kyllä siellä yhden päivän hyvin käyttää.

      Mulla on pakkomielle päästä ensi kesänä Kolille. En ole ikinä ollut. Tykkään kansallismaisemista.

      Poista