lauantai 19. marraskuuta 2016

Näkymätön vartija

Dolores Redondo: Näkymätön vartija (Baskimaan murhat 1)
(El guardián invisible)
Suom. Sari Selander
Gummerus 2015


Käsitykseni baskeista perustuu Sidney Sheldonin kirjaan Menneisyyden jäljet, jonka luin joskus esiteininä, ja josta muistan ainoastaan, että siinä oli nunnia ja baskiterroristeja. Tai ehkä ne nunnat eivät olleet oikeastaan nunnia. En minä muista. Mutta sen muistan, että olin pitkään sen jälkeen hyvin innostunut baskiterroristeista, joten kai siinä onnistuttiin sitä osiota kuvaamaan hyvin.

Kuitenkin, sitten kun töissä kirjastossa törmäsin Redondon suosittuihin murhakirjoihin, aktivoitui joku takakolkka aivoissani, ja lopulta ostin ensimmäisen osan e-kirjana.

Täytyy tässä välissä todeta, että dekkarit nyt vain eivät ole mun juttu, joten jos lukija on kovin innostunut dekkareista, kannattaa ehkä huomioida tämä. Tämän kirja-mikälien on kirjoittanut dekkarirajoittunut ihminen.

Ja sitten haluan vielä kysyä, että järkytyittekö tekin nuorina, kun saitte selville, että Sidney Sheldon on mies? Se oli yksi lapsuuteni suurimmista järkytyksistä. Tämä ehkä kertoo jotain lapsuuteni järkyttävyystasosta, mutta se on totta. Melkein yhtä paljon järkytyin siitä, että Enid Blyton oli nainen, koska olin jotenkin ajatellut hänen olleen sukupuoleton. Olisin varmaan järkyttynyt yhtä paljon jos olisin kuullut hänen olleen mies. Miksi kirjailijat eivät voi olla vaikka numeroita? Olisi paljon kätevämpää, kirjaston hyllytyksenkin kannalta. Pitää ehkä tehdä tästä lakiehdotus.

Ai niin, ja sekin oli järkyttävää, ettei Carolyn Keene ole edes ihminen! Tämän kuulin vasta aikuisena! Se on salanimi, jolla kirjoitti tosi moni. Aivan järkyttävää lasten huijaamista!

No mutta, olin tietoinen lähtiessäni lukemaan Näkymätöntä vartijaa, että sen on kirjoittanut nainen, joten oikeastaan mikään ylläoleva ei liity tähän kirjaan kovinkaan paljon. Sori siitä. Tämä kirja kertoo Amaia Salazarista, tosi nohevasta poliisista, joka asuu Pamplonassa ihanan kuvanveistäjämiehensä Jamesin kanssa. Amaian menneisyydessä on tosi inhottavia juttuja, jotka alkavat kummitella kun hänet komennetaan takaisin kotiseuduille Baztanin laaksoon. Siellä riekkuu ikävä sarjamurhaaja.

Tässä kirjassa oli minun kannaltani muutama ongelma.

1. En tykkää, että poliisin työ nojaa tarot-kortteihin ja uskomuksiin, enkä tykkää siitäkään, että poliisit pitävät ihan mahdollisena, että sarjamurhaaja on paikallinen satuolento Basajaun. Kyllä pitää olla melkomoista faktaa, ennen kuin aletaan sitä tutkimuslinjaa oikeasti seurata. Toivottavasti en joudu koskaan rikoksen uhriksi Baskimaassa.
2. En tykkää, että juuri kun jonotan ruuhkabussiin, kirjassa tulee kuuma seksikohtaus, jossa Jamesia kuvataan titaaniksi. Piti laittaa kirja pois, koska en halua, että tuntemattomat bussiin jonottajat lukevat ohikulkiessaan muutaman lauseen, ja kuvittelevat, että luen jotain seksikirjaa. Ei sillä muuten väliä, mutta minusta ainakin olisi ikävää huomata istuvani jonkun seksihullun vieressä bussissa. Että olkaa vain seksihulluja, mutta olkaa sitä mieluiten kotonanne, ja samaa odotan itseltäni.
3. En tykkää, että juuri kun olen äkkiä ennen töihin menoa syömässä sushia, kirjassa kuvataan pitkällisesti ja hartaasti viikon maassa lojunutta tytön ruumista, joka on raiskattu ja jolta on viety käsi. En ole kovin herkkävatsainen, mutta piti laittaa kirja pois ja keskittyä ravintolan sisustukseen.

Aluksi lukeminen tökki aika pahastikin, puoliväliin asti kirja eteni tosi hitaasti ja pelkäsin, ettei se lopu ikinä. Arvasin murhaajan juuri siinä puolivälin tienoilla, jonka jälkeen kirja alkoi kiinnostaa enemmän, kun mietin, että voiko ratkaisu tosiaan olla näin pöhkö. Lisäksi kiinnostivat Amaian menneisyyden kauhut, sitten kun niitä alettiin avata.

Nyt en tiedä jaksanko lukea sarjan muita osia. Minusta tämä oli melko köppöisesti kirjoitettu, aika ennalta-arvattava, mutta kieltämättä jollain tavalla ihan viehättävä kirja. Lukiessani Näkymätöntä vartijaa olin varma, että en tosiaan tuhlaa tähän sarjaan enempää aikaani, mutta silti huomasin tänään töissä näpelöiväni seuraavaa osaa, Luualttaria, hyvinkin tositarkoituksella. Että ehkä, ehkä en. Pitää katsoa tarot-korteista.

5 kommenttia:

  1. Dekkarifanina ihastuin tähän trilogiaan ja olen lukenut kaikki kolme. Ja pian voimme katsella sitten myös elokuvat näistä kirjoista. Olihan tämä hieman eksoottista verrattuna jäykähköihin pohjoismaisiin dekkareihin ja väkivaltaisiin amerikkalaisiin.
    Voin kyllä tunnustaa, että olen sitten käynyt useamman kerran ennustajallakin...ihan totta ja se tiesi tulevaisuutta. Miksi sinne halusin, niin ihan seuran vuoksi, koska kaikki tuttavatkin kävivät. Tämä tuli mieleen näistä Tarot-korteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, ennustajalla!

      Mutta elokuva tästä kirjasta voisi kyllä olla tosi kiinnostava. Katsoisin.

      Poista
  2. Olen myös dekkarifani, ja nyt täytyy ylläolevien dekkarirajoitteisen ja toisen dekkarifanin arvioiden perusteella perustella päättää että luenko vai en. Onneksi eivät ole käsillä eivätkä edes kirjastossa varauksessa, joten luultavasti unohdan nämä vahingossa ja jos ne sattuvat tulemaan uudelleen vastaan niin olen ihan puolueeton lukija. Ehkä.

    Mutta piti siis tulla sanomaan että joo, järkytyin noista kirjailija-henkilöllisyyspaljastuksista (koska nämä paljastuivat minulle siis n 2 minuuttia sitten tekstiäsi lukiessani). Odotusarvoni olivat olleet: Sidney Sheldon: nainen tai sukupuoleton, Blyton: ehdottomasti mies, Keene: ehdottomasti ihminen, luultavasti nainen. Että kylläpä olinkin mennyt lankaan.

    Ja toinen asia mikä tuli mieleen, oli että mulla on itseeni liittyen tuollainen pienimuotoinen seksihullu-trauma. Eli lukiossa vaihto-oppilaana luin olemattomalla saksallani yhtä nuorille aikuisille (kai?) suunnattua romaania tunnilla, ja kyselin sitten siinä sivussa luokkakavereilta tuntemattomiin sanoihin käännöksiä. Kunnes sana oli "poeröffnung" (eli peräaukko). Ja sitten tulikin sekä opettajalta että host-perheen äidiltä puhuttelut kouluun ja/tai nuorille sopivasta kirjallisuudesta. En ihan ymmärtänyt koko kohua, sillä olinhan lukenut tämän Härkösen Akvaariorakkauden jo muutama vuosi sitten suomeksikin. Mielestäni oli ihan sopivaa aloittaa saksankielisten romaanien lukeminen jostain tutusta.

    Ja nyt menee ihan pitkäksi tämä kommentti, mutta kuten ehkä jo huomasit, mulle tulee vastustamaton tarve jossain määrin matkia sun ihanaa kirjoitustyyliä kun kirjoitan kommenttia tänne. (omintakeisuuteni säilyttävät tietysti "mä" ja "sä" "minun" ja "sinun" sijaan, edes epäsäännöllisesti käytettyinä). Mutta ihana tyylisi, ihana blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli aivan ihana kommentti <3

      Tulin tosi iloiseksi kun luin tätä. Kiitos.

      Poista
    2. Kiva että ilahdutti, palaute kannustaa jatkossakin kirjoittamaan "pieni fanityttö"-kommentteja :) Että kiitos samoin :)

      Poista