lauantai 22. lokakuuta 2016

Spectre

Sam Mendes, 2015

Kuva

Olen katsonut lapsuudessani Bondeja siinä missä muutkin ihmiset. Tai ainakin ikäiseni ihmiset, joilla on ollut televiissio. Länkkäreitä ja Bondeja, iskä makasi mahallaan olohuoneen matolla ja me siskon kanssa istuimme hänen selässään. Meidän perheessämme oltiin muistaakseni ehdottomasti sitä mieltä, että Sean Connery on oikea Bond, mutta hyväksyimme myös Roger Mooren. Tai saatoimme olla jotain muutakin mieltä, mutta en tiedä mistä ehdoton Bond-käsitykseni olisi voinut tulla, ellei kotoa. Toisaalta luulin aikuisikään asti, että äitini vihasi Mauno Koivistoa, vaikkei hän itse asiassa ollut vihannut ollenkaan. Ja äitini luuli koko elämänsä, etteivät Beatlesit käyttäneet huumeita, ei ainakaan Paul. Kaikkea sitä ihmiset voivatkin luulla.

No mutta, sen sijaan Daniel Craigin Bondista olen pitänyt aina kovasti, koska hän on niin erilainen, ettei oikeastaan edes uhkaa Sean Connerya mitenkään. Connery on jatkuvasti huvittuneen näköinen ja hauska, Craig on ilmeetön ja näyttää jatkuvasti siltä, että nukahtaa. Connery on kevyt, Craig on kova.

Huomaan ikäännyttyäni muuttuneeni sillä tavalla ihmisenä, etten enää jaksa katsoa action-elokuvia lähes ollenkaan, en edes, vaikka niissä temppuilisi James Bond, ja siksi tämänkin Bondin katsoin vähän puolella silmällä. Neuloin ja rempläsin puhelinta, koska minulla on neljä kättä, ja ymmärrettävästi tämä käsien käytön määrä vaikuttaa keskittymiskykyyn, joten en ole nyt enää viikko elokuvan näkemisen jälkeen ollenkaan varma mitä siinä edes tapahtui.

Mutta ainakin jotain tämäntyyppistä siinä oli:

  • Daniel Craig muikisteli ilmeettömästi suutaan.
  • Christoph Waltz näytteli jälleen samaa hahmoa, joka alkaa ärsyttää minua kerta kerralta enemmän. Olisi hauska nähdä hänet joskus näyttelemässä äidinkielellään, josko hän ei olisi niin rasittava.
  • Oli kivaa kun uudet Moneypenny ja Q ottivat enemmän tilaa ja olivat aivan mukavia hahmoja.
  • Ja sitten oli jotain räjäytyksiä ja tappelua eksoottisissa maisemissa ja kyllähän kaikki sen tietää.

Ihan hyvä Bond tämä oli. Ei niin hyvä kuin Casino Royale, parempi kuin Skyfall. Mutta saatan olla myös väärässä, koska en tosiaan keskittynyt juurikaan, kun piti tehdä sukan kärkikavennustakin siinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti