keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Sarjoja, joita olen katsonut televiissiosta, osa 2

Vuosien venkoilun jälkeen otimme viimein muutama aika sitten HBO Nordicin käyttöön. Olimme viivyttäneet HBO:n tilaamista, koska se on niin kallis. Sitten kun sitä viriteltiin käyttöön, Roscoe naurahti, että mitenkähän päin tämä tuntui liian kalliilta, kun meidän sen iltaiset yhdet tuontioluet maksoivat enemmän kuin HBO kuussa. No, se on niin monitulkintainen ja abstrakti asia tuo raha toisinaan.

Vaikka on sanottava, että HBO toimii Playstation kolmosella aivan törkeän huonosti, oli silti ihmeellinen yllätys, mitä kaikkea siellä onkaan. Siellä on esimerkiksi Parks and Recreations, jota olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa, enkä yhään tajunnut, että se on koko ajan odottanut minua HBO:lla. Olemme nyt katsoneet kolmannen kauden puoliväliin ja se on paras. PARAS. Vieläkin hymyilyttää, kun ajattelen eilistä jaksoa, jossa puisto-osasto joi Snake Juicea. Huh huh. Oijoi. Paras jakso!

No mutta, piti tulla kehumaan draamasarjoja oikeastaan, eikä Parks and Recia. Ajattelin kehua sitä sitten kun olen katsonut kaikki seitsemän kautta. Olen niin onnellinen, että sitä on vielä niin paljon jäljellä!


The Night Of


The Night Ofia meille suositteli Roscoen hyvä ystävä Kille (nimi muutettu), jolla on tunnetusti hyvä maku. Eikä hän väärässä ollut nytkään.

Sarja kertoo Nasir Khanista, joka joutuu pulaan. En tiedä oikein mitä tästä voisi kertoa, koska itse pidin siitä, etten tiennyt mitään. Ehkä tästä voi kertoa sen, että sarja kertoo oikeudenkäynnistä ja yhtä pääosaa näyttelee John Turturro, jonka hahmolla on todella vaikea ihottuma jaloissa. En tiedä, miksi sen halusin kertoa, mutta näin on.

Ei tästä esittelystä nyt varmaan kukaan saanut mitään irti, mutta voitteko nyt vain luottaa ja katsoa, koska on hyvä.


Mr. Robot


Mr. Robot kertoo nuoresta hakkerijäbästä Elliotista, joka työskentelee isossa yrityksessä ja vapaa-ajallaan hakkeroi vähän sitä sun tätä. Elliotilla on aika isoja ongelmia päänsä sisällä, mutta myös sen ulkopuolella.

Tämä sarja on vähän niin kuin Matrix ja Fight Club olisi pantu purkkiin, kansi päälle ja hölskytetty. Erittäin hyvä, toisin sanoen.


Broadchurch


Broadchurch ei ole HBO:lla vaan Netflixissä. Kuulin siitä kehuja työkaveriltani, jolla on tosi hyvä maku, paitsi populaarikulttuurissa niin myös vaatteissa. Broadchurch on brittiläinen poliisisarja, melko perinteinen, mutta poikkeuksellisen hyvä.

Ensimmäinen kausi oli ihan loistava. David Tennant on moniongelmainen poliisi Alec Hardy, kuten tämmöisissä sarjoissa on yleensä tapana, joka tulee Broadchurchiin tutkimaan nuoren pojan kuolemaa. Hänen parinaan toimii Ellie Miller, jolle juttu on hankala, koska pojan perhe on hänelle läheinen.

Toinen kausi oli melko lailla heikompi, mutta katsoimme toki senkin. Tällä kaudella keskitytään edellisen kauden rikoksen oikeusjuttuun ja Hardya vaivanneeseen vanhempaan murhajuttuun. Ihan hyvä tämäkin oli, mutta harmillisesti ei läheskään niin hieno kuin ensimmäinen kausi.

- - -

Nyt on hankalaa, kun aloimme epähuomiossa katsoa HBO:lta Westworldia, joka vaikuttaa todella hyvältä, mutta sitä tulee vain jakso viikossa, ja nyt on vasta muutama nähtävissä. Olisi pitänyt odottaa, että se on kokonaan saatavilla, tämmöinen säännöstelty katsominen tuntuu nykypäivänä ihan kidutukselta. Miten sitä vielä muutama vuosi sitten saattoi kestää tämmöistä piinaa! Ja ajatella, että kirjatkin luettiin ennen vanhaan jatkosarjoina sanomalehdestä, Dickensit ja Dostojevskit, nyt nekin saa ahmia niin vauhdilla kuin haluaa. Kyllä maailma on sentään nykyään parempi niin monin tavoin!

2 kommenttia:

  1. Meillä on HBO nyt ekaa kertaa kokeilussa. Olen löytänyt tieni vasta palvelun leffojen pariin. Ja tuo Netflixin puolelta löytyvä poliisisarja kuulostaa aika takuuvarmalta makuuni. Pitääpä koklata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole edes huomannut, että HBO:lla on elokuvia :D Sitä on jotenkin todella hankala käyttää Pleikkarin kautta, kaikki pitää kaivaa tosi monen mutkan takaa.

      Poista