torstai 13. lokakuuta 2016

Naapuri

Herman Koch: Naapuri
(Geachte heer M.)
Suom. Sanna van Leeuwen
Siltala, 2015


Naapuri oli työpaikan lukupiirin lokakuun kirja. Olisin varmaan lukenut sen joskus muutenkin, se kun on omassa hyllyssä pyörinyt jo tovin, mutta nyt oli oiva tekosyy. Olen varmaan kertonutkin, että lukupiirin kirjat valitaan siten, että minä tuon tarjolle listan kirjoja, joista lukupiiriläiset valitsevat mitä haluavat lukea. Tai sitten he ehdottavat jotain, jonka valitsemme, jos se sopii kriteereihin, joita ovat esimerkiksi se, ettei saa olla varausjonoa kirjastossa, ja jotain muitakin myyttisiä kriteereitä varmaan on, vaikken niitä muistakaan juuri nyt. Kun teen listaa, laitan sinne luonnollisesti pelkästään kirjoja, jotka itse haluan lukea. Mitäs muutakaan. Niinpä useinmiten lukupiirissä luetaan sellaisia kirjoja, jotka kiinnostavat minua, mutta minusta se on ihan reilua, koska teen sitä työkseni ja joudun kirjat vapaa-ajallani lukemaan. Lukeminen kun on minulle niin vastenmielistä hommaa, ymmärrätte varmaan.

Pidin tosi paljon Kochin ensimmäisestä suomennetusta, Illallisesta. Naapurin huomaa kyllä saman kirjailijan kirjaksi, mutta minusta tämä ei ihan yltänyt Illallisen tasolle.

Naapuri kertoo aluksi nimettömästä miehestä, joka asuu kuuluisan kirjailijan naapurissa ja on varsin pakkomielteinen kirjailijasta ja tämän tuotannosta. Hiljalleen monien kertojien myötä alkaa kiertyä auki, mikä on miehen ja kirjailijan suhde, ja se onkin varsin monimutkainen juttu se.

Erittäin hyvä kirja tämä minusta oli. Puolivälissä jämähdin vähän nuoruusosioon, vähempikin muistelu olisi piisannut, mutta muuten pidin kaikesta. Jotkut asiat jäivät hahmotelmiksi, useita juonenkäänteitä jätettiin kehittämättä tai ihan huvikseen auki, mikä jäi itseäni kaivelemaan, minä kun en ole oikein avoimeksi jäävien asioiden ystävä, mutta ehkä voin elää tämän asian kanssa. Henkilökohtaisesti kiinnostavinta oli lukea menestyneen kirjailijan elämästä ja Hollannin kustannusmaailmasta.

Lukupiirissä kirjasta oli pidetty myös lähes poikkeuksetta ja ainoa poikkeuskin oli valmis yrittämään lisää Kochin kanssa. Lukupiirin paras anti on se, että kun itse lukee kirjan ja sitten sitä ehkä vähän mielessään reflektoi, juuri tämän verran kuin tähän nyt olen rupeltanut, esimerkiksi, ja sitten menee lukupiiriin ja kirja aukeaa ihan uuteen kukoistukseen. Että TÄSTÄKÖ siinä olikin kyse! Vuosikymmenten oikeusmurhasta! Kostosta! Voi kauheutta!

Ihmettelin vähän Kochin nähdäkseni erittäin laadukkaaseen tuotantoon verrattuna matalia Goodreads-pisteitä. Esimerkiksi Illallinen on saanut vain 3,21 pistettä, mikä on minusta aika alhainen, ottaen huomioon, että lähes kaikki ihmiset, joiden kanssa olen kirjasta jutellut, ovat olleet siitä hyvinkin innoissaan. Ja tämä Naapuri on saanut 3,33. Sekin hämmentää, että tästä on pidetty enemmän, vaikka minusta tämä oli selvästi heikompi.

Olen muutenkin vähän ihmetellyt Goodreadsin pisteytystä. Pisteethän antavat lukijat, ihan tavalliset ihmiset, jotka lukevat kirjoja. Huomaan, että usein minusta erittäin hyvien kirjailijoiden teosten pisteet jakautuvat ja ovat keskiarvoltaan aika laimeita, ei mitään lähes viittä, kuten monilla vaikka nuorten- tai viihdekirjoilla. Ehkä tämä kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin, pidän näemmä erityisesti kirjallisuudesta, joka jakaa lukijansa. Ja toiseksi, ehkä genrekirjallisuuden lukijat ovat fiiliksissään innokkaampia, antavat viittä tähteä herkemmin. En tiedä. Ehkä tässä nyt lähinnä yritän äimäillä, miten minun pitäisi tulkita niitä Goodreadsin pisteitä. Ehkä minun vain pitäisi jättää ne huomiotta. Onhan tässä muutakin mietittävää, elämässä, maailmassa, kirjallisuudessa.

Lopuksi haluaisin vielä mainita, että pidän kovasti näistä Kochin kirjojen kansista. Kirjat ovat mustanpuhuvia, mutta kannet iloisia, kiva kontrasti. Siltalalla on muutenkin hienoja kansia, olen huomannut.

2 kommenttia:

  1. Pitkäaikainen anonyymi lukija ilmoittautuu täällä :) Olen itsekin ihmetellyt kovasti Goodreadsin pisteytystä ja tullut ositain samoihin johtopäätöksiin. Lisäksi siellä on mielestäni selkeä trendi siitä, että kirjat, jotka sisältävät "vaikeita" aiheita tai pistävät lukijansa hetkelliseen epämukavuustilaan saavat huonompia pisteitä kuin niiden kuuluisi. Eli keskiverto Goodreadsin käyttäjä tuntuu arvostavan höttöistä viihdekirjallisuutta enemmän kuin minä ja pisteyttävän teoksia sen mukaan, millainen olo niistä itselle tulee, riippumatta niinkään teoksen kirjallisesta laadukkuudesta. Sama kyllä pätee myös IMDB:n pisteytyksiin, aivottomat mäiskintäleffat saavat suhteettoman korkeat pisteet verrattuna "korkeakulttuurisiin" taide-elokuviin, koska niillä on näitä fiiliksissään innokkaita faneja niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun ilmoittaudut!

      Kuulostaa juuri oikealta analyysiltä. Siksi en luotakaan IMDB:n pisteytyksiin juuri ollenkaan, katson yleensä Rotten Tomatoesista, kun siellä on ammattilaisarvioita. Tai Metacriticsistä saatan katsoa myös. Toisaalta viime aikoina on ärsyttänyt ihan kaikenlainen pisteytys, kun nykyisin tulee katsottua vain elokuvia, jotka ovat saaneet hyvät pisteet, ja sitten ei näe koskaan mitään yllättävää.

      Poista