torstai 27. lokakuuta 2016

Footloose

Herbert Ross, 1984


Lainasin vanhan version Footloosesta kirjastosta, koska en ole nähnyt sitä. Miksipäs muutenkaan. Olipas tyhmä aloitus. Vaikka toisinaanhan ihmiset lainaavat vanhoja elokuvia juuri siksi, että ovat ne aikoinaan katsoneet. Niin. Että ehkä tuossa aloituksessa on joku vissi totuus taustalla. Tai siis onkin totuus taustalla, koska ei se ole valhe. Nyt tuntuu, että pitäisi poistaa tämä ensimmäinen kappale, koska tästä puuttuu kaikki, mitä ensimmäisessä kappaleessa pitäisi olla, kuten sisältö ja järki. Mutta enpä viitsi, sittenhän minun pitäisi aloittaa alusta tämä bloggaus, enkä voisi siirtyä suoraan toiseen kappaleeseen, kuten nyt aion tehdä.

Footloose kertoo Renistä, joka muuttaa äitinsä kanssa pikkukaupunkiin, jossa on tanssiminen ja musiikki kielletty. Kiellon syynä on takavuosien auto-onnettomuus, jossa kuoli monta nuorta, ja kaupungin mielipidevaikuttaja pastori on sitä mieltä, että syynä kauheaan tapainturmelukseen on populaarimusiikki ja tanssiminen. Ren tietysti ulkopuolisena näkee asian toisin ja lähtee taistelemaan tyhmää sääntöä vastaan.

Footloose oli aika erilainen kuin odotin. Vakavampi, väkivaltaisempi. Odotin hassua tanssielokuvaa, mutta leffa olikin aika synkkä. Etenkin pastorin tyttären Arielin tarina on aika karu. Hän kapinoi isäänsä vastaan käyttäytymällä hyvin itsetuhoisesti ja huomiohakuisesti, jää melkein rekan ja junan alle sekoillessaan, saa poikaystävältä ja isältä turpaan. Minusta elokuvassa elokuvassa Arielin pahoinpitely jätettiin aika lailla käsittelemättä, ihan niin kuin se olisi normaalia.

Se täytyy kyllä todeta, että minusta elokuvan kaupungin nuorison ongelma ei ollut musiikki ja tanssi, vaan täysin holtiton moottoriajoneuvokäyttäytyminen. Nuoriso rällää traktoreilla, moottoripyörillä ilman kypärää, autoilla kilpaa, täysin järjetöntä hommaa. Mutta ehkäpä Amerikassa tämä on ihan loogista, että kielletään musiikki, kun autoilu on ongelma, samalla tavalla kuin aseet eivät ole millään tavalla osa ihmisten ampumista.

Mutta oli ihan hyvä nuorisoelokuva kyllä. Ei lässytystä ja Kevin Bacon on ihana. Katsoin tämän sairaslomalla kauheassa flunssassa ja sopi tähän tarkoitukseen oikein hyvin. Pitäisi katsoa näitä kasarielokuvia enemmänkin, niitäkin, jotka olen jo nähnyt joskus lapsena. Niin kuin Grease, jota silloin rakastin, tai Ferris Bueller's Day Off, tai Sixteen Candles, tai Pretty in Pink, tai The Breakfast Club, tai The Goonies, jota en itse asiassa ole edes nähnyt. Laitankin sen heti varaukseen.

4 kommenttia:

  1. The Goonies oli minun lapsuuteni lemppari. Sain sen VHS:llä populaarikulttuurikasvatuksestani vastanneelta isoveljeltäni ja katsoin sen suunnilleen puhki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kovasti, että se tulee kirjastosta varauksena. Mun lapsuuden lemppari oli Grease. En ole nähnyt sitä täytettynä seitsemän, mutta mielikuvat ovat edelleen varsin eläviä. Rakastin John Travoltaa.

      Poista
  2. Hei Siina, jos tulee hetki ettei ole raportoitavaa luku- tai leffarintamalta niin kirjoita bloggausvinkkejä!
    https://periaatteennainen.com/2016/10/30/tunnustuksia/
    PS. Netflixissä pidin Easysta, vaikka se latistuu loppua kohden ja siinä on liikaa seksiä siveälle mielelleni (mutta kolmekymppisten kriiseily osuu ja uppoaa). Narcosin molemmat kaudet ovat fantastisia. Parks ja Recs on hyvä ja siitä toipuu kun katsoo päälle sen Aziz Ansarin oman yhden kauhen show'n Netflixistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta, ihana! Yritän saada aikaiseksi palata siihen.

      Narcosia katsoin puoli jaksoa, mutta jotenkin se ei vain oikein ollut mun juttu, en oikein tiedä miksi. Nämä on usein vähän henkimaailman juttuja, että mikä uppoaa keneenkin. Sen sijaan Ansarin Master of Nonen olen nähnyt ja se oli ihan todella hyvä!

      Easyyn en olekaan tutustunut, pitääpäs ottaa selvää. Hauskaa kun usein on semmoinen tunne, ettei Netflixissä ole enää mitään nähtävää, ja sitten kuulee sarjoista, joita ei ole edes huomannut siellä.

      Poista