torstai 22. syyskuuta 2016

Rakkaus niinku

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku
Otava 2016


Käsittelin töissä varauksia kun yhtäkkiä huomasin oman nimeni ruudulla. Vilkaisin tyrmistyneenä kirjan takakantta. Mitä helvettiä, ajattelin, minkä ihmeen 90-luvun enkeliterapiakirjan minä nyt olen varannut? No ei mutta sehän olikin innolla odottamani Rakkaus niinku, jonka kirjoittaja on yhdeltä ammatiltaan graafinen suunnittelija ja mitä ilmeisin humoristi. No ei vaan, hieno kansi.

Niin kuin on kirjakin.

Rakkaus niinku kertoo Joonasta, kolmikymppisestä toimittajasta, joka asuu työttömänä isänsä luona Kirkkonummella. Kirja koostuu pelkästään Joonan nauhoittamista ja litteroimista keskusteluista isän ja ystävien kanssa, sekä chat-keskusteluista Sad91rlin kanssa. Joonan isä on Suomen Knausgård, hän on kirjoittanut paksun tilitysromaanin siitä, miten hänellä on ollut rankkaa, ja Joona yrittää suhtautua siihen. Sitten on kaikki muu ahdistava elämässä, odotukset, vaatimukset, ilmastonmuutos, rasismi, seksismi, prekaarisuus, tarve näkymättömyyteen, tarve huomioon, huumeet, moraali, rakkaus, kaikki.

Aluksi olin vähän, että onkohan tämä nyt mistään kotoisin. Dialogi on kiistatta hämmästyttävää, mutta aluksi tuntui, että on vähän knoppailevaa ja kikkailevaa nyt. Sitten tajusin, että asiahan onkin niin, että Joona nyt vain on todella ärsyttävä, saarnaava besserwisser, eikä se ollutkaan vika kirjassa, vaan hahmon olemus. Joona valittaa ja kaataa ongelmansa ihan kaikkien niskaan, eikä ota oikein vastuuta mistään. Ahmin kirjaa. Jotenkin tämä kertoi juuri tästä päivästä, jopa siinä määrin, että en tiedä onko tämä viiden vuoden kuluttua yhtä kiinnostava, joten lukekaapa tämä heti. Ja tuntui myös, että tämä kertoi ihmisistä, joita pyörii ympärilläni. Ehkä itsekin olen sellainen jossain määrin, vaikken kuulukaan prekariaattiin tai huumepäissäni siteeraa sivistyssanakirjaa. Teen sitä vain selvin päin, todennäköisesti enimmäkseen siksi, etten käytä huumeita. Ja olen myös ehkä vähän liian vanha ollakseni Joonan seurapiiriä, olenhan kuitenkin juuri ja juuri X-sukupolvea, enkä Y:tä, johon Joona väittää kuuluvansa, koska 80-luvun alku on Y:tä.

Joka tapauksessa, erittäin mielenkiintoinen ja poikkeuksellisen antoisa lukukokemus, jonka varmasti muistan pitkään. Toivon tälle kirjalle kaikkea mahdollista hyvää. Nyt tuntuu vähän ankealta lukea ihan tavallista kirjaa, jossa ei ole mitään kokeellista.

2 kommenttia:

  1. Kerään rohkeutta tarttua tähän, sillä kotimaisten miesten kirjat ovat minulle vieraita. Vasta blogiaikana olen ollut avoimempi kotimaisen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, en ole huomannut kommenttiasi, anteeksi.

      Minä puolestani pidän kovasti kotimaisista kirjoista, etenkin tietynlaisista nuorten miesten kirjoittamista. Vanhempien miesten kirjoittamien suhteen olen huomattavasti varautuneempi.

      Poista