sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Koira nimeltään Kissa

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa
Kuvitus: Elina Warsta
Teos 2015


On tässä viime vuosina tullut luettua enemmän kuin vähän kuvakirjoja. On tullut huomattua tason suuri vaihtelu. Loppujen lopuksi on aika vähän niin hyviä kuvakirjoja, että niitä jaksaisi lukea useamman kerran putkeen. Sitten kun sellaisen löytää, siitä mielellään kertoo muillekin.

Nimittäin tämä Koira nimeltään Kissa. Kylläpä olenkin vaikuttunut.

Se kertoo koirasta, jonka nimi on Kissa. Äiti halusi antaa sille itsenäisen nimen, mutta koira onkin vain yksinäinen. Se on sekarotuinen narttu, jolla ei ole ketään läheistä. Se kiertelee ympäriinsä, kunnes saapuu Kontulaan. Siellä koira kohtaa katujen miehen nimeltä Näätä. He ystävystyvät. Viimeinkin heillä molemmilla on joku.

Kirjassa ihania asioita on monta. Esimerkiksi:

  • Kuvitus. Rakastan Elina Warstan töitä.
  • Kieli. Kirjaa on tosi kiva lukea ääneen.
  • Tarina. Kyllä se nyt vain on ihanaa, kun kuvakirjassa ajellaan metrolla ees taas ja viedään kauppaan iso kassillinen tyhjiä pulloja, että saadaan tilalle yksi täysi. Aika harvoin olen lukenut lastenkirjaa, jossa toinen päähenkilö on alkoholisti.
Taidan ostaa tämän omaan hyllyyn, tämä on semmoinen kirja, jota mielellään lukee itsekseenkin silloin tällöin. Töissäkin tätä jo mainostin. Ei tämä välttämättä ole satutuntimatskua, mutta toivoinkin, että kollegat lukisivat sen ihan ilokseen, he kun ovat sellaista kirjoja arvostavaa porukkaa.

2 kommenttia:

  1. Kaunis kirja monin tavoin. Mutta ehkä juuri näin ettei satutuokio matskua mutta kirjallisuudesta kiinnostuneelle must.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapsikin piti tästä kyllä, mutta vanhemmat ehkä vielä enemmän.

      Poista