keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

45 vuotta

Andrew Haigh, 2015


Kate ja Geoff ovat olleet naimisissa 45 vuotta. Kate valmistelee suuria juhlia heidän pitkän yhteiselonsa ja onnellisen avioliittonsa kunniaksi, mutta juuri ennen juhlia Geoff saa kuulla, että hänen viisikymmentä vuotta aiemmin Alpeilla kadonneen tyttöystävänsä ruumis on löydetty.

Tämä elokuva oli lähes kaikin tavoin täydellinen. Se oli sopivan surullinen, pieni ja hienoeleinen. Isoimpia asioita ei sanottu ääneen. Erityisesti Katea näyttelevä Charlotte Rampling on loistava.

Joskus on vähän semmoinen olo, että ei jaksaisi mitään surumielisiä draamoja, ja pelkäsin, että tämä olisi sillä tavalla ahdistava kuin Haneken Rakkaus, mutta olen todella iloinen, että katsoimme 45 vuotta, koska vaikka se oli mietityttävä ja hyvin vaikuttava, ei siitä jäänyt kuitenkaan paha olo. Usein elokuvaa katsoessa tietää jo valmiiksi, ettei viikon päästä muista elokuvasta juuri mitään, mutta olen melko varma, että tämän elokuvan loppukohtauksen muistan pitkään. Se oli hieno!

"Tämä olisi ollut kiva nähdä elokuvissa", huokasi Roscoe elokuvan loputtua.
"Mehän melkein mentiin, mutta valittiin sitten Deadpool", muistin.
"Ai niin."
"Minusta on silti hyvä, että valittiin Deadpool."
"Se oli kyllä hyvä."

Koska onhan niin, ettei tämmöistä brittidraamaa ja amerikkalaista supersankarisekoilua voi tietenkään verrata, mutta silti voinee sanoa, että genressään molemmat tässä mainitut ovat aivan erinomaisia. Tosin se ero näissä kahdessa kyllä on, että Deadpoolia ei voi suositella kaikille, kun taas tästä voisin kuvitella lähes kaikkien nauttivan. Tämä oli sellainen kiistatta erittäin hieno elokuva.

Välillä kyllä itsekin ihmettelen, millainen ihminen alkaa hölöttää Deadpoolista, kun piti kehua ihan erilaista elokuvaa. Semmoinen yhdenlainen ihminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti