keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Pride

Matthew Warchus, 2014

Kuva

Olin käsityksessä, että Pride kertoo Pride-kulkueiden synnystä. Tästä heti huomaa, miten vähätietoinen olen. Ensimmäinen gay pride parade pidettiin jo 1969 Ameriikassa, eikä suinkaan 1984 Englannissa, joka puolestaan on se aika, josta tämä elokuva kertoo.

Elokuva kertoo innokkaista lontoolaisista homoista ja lesboista, jotka päättävät alkaa tukea lakkoilevia kaivosmiehiä. 80-luvulla Englannissa oli mittava kaivostyöläisten lakko, jossa Thatcher kyykytti kaivosmiehiä kuin pahinta kuonaa. Ennakkoluuloiset kaivosihmiset eivät halua ottaa vastaan homojen ja lesbojen keräämiä rahoja, mutta nämä eivät anna periksi, vaan päättävät lähteä henkilökohtaisesti viemään rahoja perille. Pienen kaivoskaupungin ja homoyhteisön kohtaaminen ei ole ongelmaton, on vaikea ottaa apua vastaan ihmisiltä, joita ei ymmärrä.

Pride on ihanan myönteinen ja iloinen elokuva. Se uskoo ihmiseen. Juuri tämmöisiä elokuvia pitäisi juuri nyt näyttää luupilla kaikilla kanavilla. Pride kertoo siitä, miten kohtaamalla toisemme voimme päästä yli ennakkoluuloistamme. Se lieneekin ainoa tapa. Jos linnoittautuu kotiinsa kurkkimaan verhojen raosta, kasvattamaan vihaansa ja tuomitsemaan, siitä ei koidu kuin lisää pahoinvointia itselle ja ympäristölle.

Parasta elokuvassa oli se, että nämä asiat ovat oikeasti tapahtuneet. Tulin tästä elokuvasta hetkellisesti hyvin liikuttuneeksi ja ajattelin ainakin tunnin ihmiskunnasta hyviä ja toiveikkaita ajatuksia, mikä on poikkeuksellista, koska viime aikoina päässäni on enimmäkseen majaillut pieni Pentti Linkola.

Jos haluaa lisää samantyyppistä, Billy Elliot kertoo samasta kaivostyöläisten lakosta ja ihmisten hyväksymisestä sellaisena kuin he ovat. Oi, Billy. Siinä on hieno elokuva!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti