perjantai 12. helmikuuta 2016

Avioliittosimulaattori

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Tammi, 2013


Olin lukenut Paluuta Rivertoniin e-kirjana toista kuukautta ja päässyt jotakuinkin puoliväliin kun tuli sellainen olo, että ei jumalauta, eihän tämä kirja lopu koskaan, ihan kuin juoksisin väärään suuntaan rullaportaissa. Oli pakko luovuttaa toistaiseksi ja ottaa jotain muuta luettavaa laitteeseen. Avioliittosimulaattori valikoitui luettavaksi siksi, ettei kukaan vaikuttanut olevan siinä palaamassa Rivertoniin tai edes suunnittelevan mitään sen suuntaista.

Itäsuomalainen Aino ja länsisuomalainen Jussi tapaavat messuilla ja rakastuvat niin että poks vain käy. Aino lähtee oitis kuukaudeksi kokeilemaan elämää Jussin kotitilalle. Aino on itse hevosihminen, mutta Jussilla on perheineen lehmiä, eikä tämä ole ainoa ristiriita, joka Ainoa kohtaa.

Pidin tästä kirjasta kovastikin. Esimerkiksi näistä syistä:

Ainon mie-sie-puheenparresta tuli mieleen eräs ihastuttava naapurini, josta pidän kovasti. Täten pidin heti Ainostakin.

Oli kivaa lukea maatilan elämästä. Itsehän olen käynyt maatilalla elämässäni ehkä kaksi kertaa, navetassa kai kerran, enkä sellaisessa valtavassa koneistetussa navetassa ikinä, jollaisesta tämäkin kirja kertoo. En syö lihaa (no hyvä on, kalaa syön, on sekin lihaa, tiedän kyllä) ja vastustan tehotuotantoa, mutta oli älyttömän kiinnostavaa lukea millaista esimerkiksi voi olla sellaisten ihmisten elämä, jotka pyörittävät suurta navettaa. Miten he suhtautuvat eläimiinsä ja miltä heistä tuntuu. Yleensä, kun luen tehotuotannosta, näkökulma on aika eri. Tämmöinen leppoisa normaalius asian ympärillä oli oikein ihastuttavaa.

Tästä tulikin mieleen, että tiedättekö mikä on ärsyttävää? Se, kun monilla helsinkiläisillä tuntuu olevan se käsitys, että kaikki muualta muuttaneet tulevat jostain maaseutuidyllistä, jossa hengaillaan heinänkorsi suussa maitolaitureilla. Minultakin on kysytty esimerkiksi, että kävinkö lomalla maalla tai kotipitäjässä. Missä ihmeen kotipitäjässä? Olen kotoisin keskisuuresta kaupungista Suomen keskivaiheilta, eikä minulla ole maaseutuun minkäänlaista kosketusta. Itse asiassa täällä Helsingissä olen paljon enemmän tekemisissä luonnon kanssa kuin ikinä Kajaanissa tai Oulussa, ja Viikissä asuessani näin lehmiä ja peltoja enemmän kuin koko elämässäni aiemmin. No se siitä.

Niin sitten vielä niitä syitä pitää Avioliittosimulaattorista.

Niemisen hauskuus kirjoittajana on juuri sen tyyppistä, mistä itse tykkään. Pidin Ainon pulputtavan itäsuomalaisuuden ja mörkömäisen länsisuomalaisuuden yhteentörmäyksestä, varsinkin autistimainen Erkki oli ihana. Itse kun en ole itä- enkä länsisuomalainen, oli helppo naureskella muille.

Elämä kirjassa oli jotenkin miellyttävän vanhanaikaista. On mukava ajatella, että iso osa Suomesta on vieläkin tämmöistä. Koko ajan vähenevä osa, mutta iso osa kumminkin. Tietenkin henkilökohtaisesti toivoisin, että he voisivat mieluummin tehdä jotain muuta siellä kuin tehotuottaa lihaa, mutta silti, onhan tuota kaupunkilaiselämästä kirjoitettu, mutta kyllä ei ole yhtään liikaa kevyttä, iloista kirjallisuutta nykyajan maaseudusta.

Ainoa mikä vähän jäi nyppimään oli Jussi. Olisin kaivannut häneen jonkinlaista luonnetta. Nyt hän vain patsasteli ihmeellisen täydellisenä ympäriinsä. Vähän tylsä tyyppi, jos minulta kysytään. Ei kukaan kysynyt. Kerroin silti.

Jään kiinnostuneena odottamaan Niemisen tuotannon täydentymistä.

6 kommenttia:

  1. Ohoh, hyvin sanottu Rivertonista! Minultakin se jäi kesken, mutta jo sadan sivun paikkeilla. Taisi kunto lopahtaa niissä rullaportaissa. :D

    Minäkin pidin Avioliittosimulaattorista jo sen rempsakan kielen takia. Navettahommat eivät ole vieraita minulle, vaikka kaupunkilaistyllerö olenkin. Silti kesät vietettiin maalla, jossa tilusten omistaja piti nautakarjaa. Sain osallistua heinätöihin ja navettahommiin. Paljon apuahan ei tällaisesta tirriäisestä ollut, mutta paljon siinä oppi. Minua usein ärsyttää se, kun luullaan etteivät kaupunkilaiset tajua mistään luontohommista mitään. Mieheni on "maalta", mutta minä tunnistan enemmän kasveja ja eläimiä/lintuja kuin hän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se juuri on, ei pitäis olettaa kenestäkään mitään ennen kuin tietää.

      Minä aina haaveilin heinätöistä ja muista agraaripuuhista, joista olin lukenut kirjoista, mutta oikeasti olisin kuollut jo lähtökuoppiin, kun olen heinä- ja eläinallergikko. Ainakin tallissa saan kauhean kohtauksen ja kerran festarien päätteeksi heinäpellon halki kirmattuani huomasin, että reagoin heinäpeltoon kuin ruoskintaan. Sääret olivat ihan piiskatut.

      Poista
  2. Ah, loistavaa! Minä luin Rivertonin kokonaan, mutta en häävisti välittänyt: ihan liian ennalta-arvattava ja siten tylsäkin.

    Avioliittosimulaattorista tykkäsin kauhean paljon. Juuri eilen suosittelin sitä asiakkaalle, joka kaipasi jotain hauskaa luettavaa.

    Mitä maalaisuuteen ja navettahommiin tulee, niin olen kyllä kovasti puolueellinen. Meillä oli pieni maatila (tila on edelleen, eläimiä ei), joka oli kyllä kaukana tehotuotannosta. Nykyisin on vain aika mahdotonta pitää pientä navettaa, koska sillä ei todellakaan tule toimeen… Isoissakin navetoissa (joissa olen käynyt) eläimistä pidetään hyvää huolta. Mua aina ihastuttaa se, kun isännät ja emännät muistaa kaikkien lehmien nimet ja luonteet. :) Mutta ei puhuta tehotuotannosta sen enempää, koska Avioliittosimulaattori ansaitsee ympärilleen hauskoja juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin alan suositella Avioliittosimulaattoria kaikille kevyttä ja hauskaa kaipaaville.

      Ja juu, navettahommat oli tosiaan hyvin sivuseikka kirjassa, jäin vain asiaa miettimään. En hetkeäkään epäile, etteivätkö navettaihmiset tekisi raskasta työtään suurella sydämellä, ja myönnän myös auliisti, että oma näkemykseni on vahvasti bambistinen. Tehotuotannon ongelmat ovat varmasti suurelta osin korkeammassa kädessä kuin yksittäisen isännän tai emännän.

      Poista
  3. Tämä oli valtavan hauska äänikirjana, Miia Selinin lukemana (ja laulamana)...

    VastaaPoista