perjantai 22. tammikuuta 2016

Furiously Happy

Jenny Lawson: Furiously Happy
Macmillan Audio, 2015


Näin tämän kirjan kannen Maijan blogissa ja olin välittömästi varma, että tässä on helmi. Tällä kirjalla on hienoin kansi koskaan! Olen viimeiset pari viikkoa vähintään kerran päivässä googlannut kirjan kannen ja tullut iloiseksi. Katsokaa nyt tuota pesukarhua! En edes keksi sanoja joilla voisin kuvailla sen tajuttomuutta!

Kansi kuvaa kirjaa upeasti. Tämä kirja on sanoinkuvaamattoman tajuton. En ole koskaan nauranut näin paljon kuunnellessani äänikirjaa, mikä voi toisinaan olla ongelma, koska kuuntelen äänikirjaa lähinnä julkisilla paikoilla, ja näin talvella iso pipo ja tukka peittävät kuulokkeet, joten käytännössä näytän ihmiseltä, joka katselee seinää ja nauraa kikertää tyhjyyteen. Tai en minä tiedä miksi se on ongelma. Oikeastaan tämä kirja kannustaa siihen. Ja, haluaisin vielä tarkentaa, minulla on useimmiten tukka myös kesällä.

En näköjään oikein pääse asiaan, kukaan ei edelleenkään tiedä yhtään mistä tämä kirja kertoo. Yritän uudestaan. Kirjaa kuvaa hyvin myös alaotsikko: A Funny Book About Horrible Things. Furiously Happy kertoo Jenny Lawsonin monimuotoisista mielenterveysongelmista. Kirja pyrkii kertomaan siitä, miltä tuntuu olla mieleltään sairas ja miten muut ihmiset siihen suhtautuvat. Mielenterveysongelmat ovat iso asia, joista puhutaan yllättävän vähän. En itsekään tiedä niistä kovin paljon, tai siitä, miltä se tuntuu. Lawson kuvaa masennusta esimerkiksi sellaiseksi, kun ostaa sakset, mutta ei saa niiden muovisinettiä auki ilman saksia, ja siinä sitä on, kädessään sakset, joita ei saa auki ilman saksia, ja sitten ei voi tehdä muuta kuin mennä takaisin sänkyyn viikoksi. Hänestä se tuntuu joskus esimerkiksi siltä. Jostain muusta se voi tuntua ihan joltain muulta. En minä tiedä, mutta minusta se oli hyvin kuvattu.

Lawson vaikuttaa hulvattomalta tyypiltä, jonka uskomaton voima tulee parhaiten esille hänen aviomiehensä Victorin seurassa. Victor on konservatiivinen ja vakava, täysin päinvastainen kuin Lawson. Yksi kohta jolle repesin ruuhkabussissa oli, kun Jenny ja Victor tappelivat nukkumaan mennessä siitä, voiko Jenny ostaa valtavat täytetyt karhuntassut. Victorin mielestä ei voinut, jolloin Jenny huusi: "I have a right to bear arms!" He vaikuttavat parhaalta pariskunnalta, sellaiselta, jossa vaimo tuo valtavasti iloa konservatiiviselle miehelle, ja toisaalta mies seisoo jykevänä ja vakavana edessä, kun vaimolla meinaa lähteä mopo keulimaan karhuntassujen kanssa.

Uskoisin, että tämä kirja puhuttelee kaikkia, joista kansi on hieno. Jos ei ole, sitten tämän kirjan läppä ei välttämättä ole juuri sinulle. Suosittelen tätä myös ihmisille, jotka haluavat tietää, millaista voi olla mielenterveysongelmien kanssa eläminen. Ja ehdottomasti suosittelen tätä nimenomaan äänikirjana, joka on kirjailijan itsensä lukema, ja aivan loistava.

Tuo kannen pesukarhu on muuten kirjailijan oma täytetty pesukarhu nimeltä Rory. Siitä kerrotaan kirjassa, kuten monista muistakin kirjailijan täytetyistä eläimistä. Tajusin eilen, että Lawsonin esikoiskirja, Let's Pretend This Never Happened, kertoo hänen lapsuudestaan ja täytetyistä eläimistä, joten aloitin sen kuuntelemisen heti. Sen kirjan kannessa on täytetty hiiri puettuna Hamletiksi, se pitelee kädessään hiiren kalloa ja on mainio!

PS: Ai niin, Lawsonilla on myös mahtava blogi, The Bloggess, josta voi löytää lisää hillittömiä täytettyjä eläimiä!

PPS: En oikein tiedä, miksi olen näin innoissani täytetyistä eläimistä, luulin, että vastustan niitä, mutta Jenny Lawson on jotenkin saanut pääni käännettyä. Katson Rorya ja Hamlet-hiirtä ja mietin, että toisaalta tämä nöyryyttää eläintä, mutta sitten taas, miten mahtavia ja uljaita ne ovat! Onko koskaan nähty mitään noin innokasta ja, no, furiously happya, kuin Rory? Ei ole! Siksi se on mahtava. Tosin haluan mainita, etten hyväksy semmoista trophy-eläintentäyttöä, vain tämmöisen liikenteessä kuolleiden eläinten täyttämisen taiteen nimissä. En tiedä mitä eroa sillä on, mutta yritän nyt tässä jotenkin kiillottaa innostukseni kilpeä.

PPPS: Kun olin pieni, meillä oli suvun mökillä täytetty kaimaanin poikanen. Se oli myös aivan huippu. Kuunnellessani äänikirjaa mietin, minneköhän sekin raukka on joutunut. Varmaan se meni roskiin kun mökistä luovuttiin. Harmi, se olisi todella hieno keskustelunherättäjä kirjahyllyssä. Joten, jos joku sukulainen sattuu lukemaan tätä ja tietää missä se kaimaani on, ottaisin sen mielelläni huomaani. Tosin, se ei varmaankaan kuollut liikenteessä. Tai mistäs minä tiedän, ehkä siellä jossain, mistä mummo ja ukki sen toivat, on suuri ongelma kaimaaninpoikasista, jotka juoksentelevat siksakkia pitkin teitä. Ei sitä voi tietää!

8 kommenttia:

  1. Tämä on pakko saada jo tuon kannen takia!

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava kansi! Arvostan! Facebookissa on muuten sellainen ryhmä kuin paskasti täytetyt eläimet. Niin hirveä että on jo hillittömän hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelenkin kuulleeni ryhmästä joskus, pitääpä käydä etsimässä!

      Poista
  3. Ilon kiljahduksia tähän!!!
    Se lapsuus-kirja on ehkä jopa tätäkin parempi :D

    Lawson on kyllä ihan mainio ja kadehdittavan sinut itsensä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lawson on aivan uusi idolini. Ensimmäinen kirja on ihan hullu!

      Poista
  4. Mun on varmaan pakko lukea/kuunnella tämä kanssa. Muutenkin "furiously happy" kuulostaa mahtavalta konseptilta: olet onnellinen TAI itket ja olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just noin se konsepti meni :) Olen melko varma, että tykkäät tästä kovasti.

      Poista