keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pikkujouluhölöhölö

Viime joulukuussa kirjoitin siitä, miten olin kirjoitusvapaan myötä suistunut introverttiin tilaan.

On taas pikkujoulukausi. Viime viikon tiistaina olin saman porukan pikkujouluissa kuin viime vuonna ja istuessani punaviinilasi kädessä mietin, miten erilaista onkaan tänä vuonna. Enimmäkseen siksi, että minä olen nyt ihan erilainen. Viime vuonna istuin nurkassa hymyillen mykkänä ja päällimmäinen tunteeni oli kauhu. Nyt istuin rennosti muiden seassa, puhuin ja nauroin ja tunsin enimmäkseen iloa, enkä lainkaan pakokauhua, mikä kyllä kostautui siten, etten meinannut tajuta lähteä kotiin ollenkaan.

"joulukoriste"

Teen tästä sellaisen päätelmän, että jos vielä joskus elämässäni onnistun olemaan paljon parjattu apurahakirjailija, en aio olla sitä yksin kotona, vaan pakkaudun vaikka väkisin jonnekin ihmisjoukkoon tekemään töitä ja sosialiseeraamaan. Yksin työskentely yksinkertaisesti ei sovi minulle. Olen paljon onnellisempi nyt, kun kalenteri on täynnä tapaamisia, eikä niitä tarvitse pelätä, vaan niitä haalii.

Ja tästä pikkujoulukaudestakin kirjoitin viime vuonna. Siinä ajatukseni eivät ole muuttuneet, on ihan älyttömän pöljää, että ihmisellä on kahdeksan päivän sisällä kolmet pikkujoulut. Ja lisäksi flunssa, mutta se ei ole pikkujoulujen vika. Mutta melko raskasta on ollut. Onneksi on enää yhdet pikkujoulut jäljellä, ja niistä tulee käsitykseni mukaan semmoiset rauhallisemmat, joista lähdetään ihmisten aikoihin kotiin.

Semmoista tänne. On vähän semmoinen blogijumitus meneillään, joten yritän tässä nyt jotain tänne äpöstää, etten vallan lukkoon mene. Tuntuu välillä kauhean vaikealta kirjoittaa mitään itsestään tai omista ajatuksistaan, ja sitten kirjoittaa vain jostain muusta, enkä tiedä onko se yhtään mistään kotoisin. Tykkään itse lukea eniten muiden ihmisten omista asioista, mutta silti tuntuu, ettei ketään kiinnosta minun asiani. Tämä saattaa juontaa juurensa yhteen yliopiston kurssiin, jossa oli pakko pitää suullinen esitelmä, ja olin kauheassa flunssassa, joten aloitin esitykseni selittämällä yhdellä lauseella, miten pahoillani olen, että esitykseni on näin räkäinen, ja sitten kaikkien piti antaa kirjallista palautetta esitelmästä, ja yhdessä lapussa luki vain: "Miksi minun pitäisi kiinnostua sinun asioistasi?", enkä osaa vieläkään vastata siihen. Ei miksikään, jos minulta kysytään. No, mutta blogijumiin näemmä auttaa, kun lukee viimevuotisia postauksiaan, että vai tuommoista se elämä oli silloin.

Ai niin. Katsottiin eilen ensimmäinen jakso Jessica Jonesia. Vaikuttaa erittäin paljon juuri sellaiselta sarjalta, jonka parissa saa hyvin iltaisin nollattua joulukuun kiireet. Saatan palata asiaan myöhemmin, tai sitten en, mutta sellaista se on se elämä, epävarmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti