lauantai 19. joulukuuta 2015

Nainen junassa

Paula Hawkins: Nainen junassa
(The Girl on the Train)
Suom. Oona Timonen
Otava, 2015


Naista junassa alettiin hehkuttaa muistaakseni joskus viime kesänä. Sitä verrattiin Hitchcockin Takaikkunaan ja Flynnin Kilttiin tyttöön. Minä perinteisenä vastarannankiiskenä ajattelin, että minähän en tuollaiseen kouhotukseen lähde, varmaan on ihan tyhmä kirja, minua eivät mitkään hittidekkarit kiinnosta, mutta niin siinä taas kävi, ihan niin kuin silloin joskus kun nauroimme ystäväni kanssa ihmisille, jotka laittoivat jalkaansa pillifarkut ja saappaat niiden päälle, että kun riittävästi virtaa vettä joessa, minäkin kiskoin saappaat lahkeitten päälle ja niin myös luin Naisen junassa.

Ja itseni yllättäen suorastaan pidin siitä.

Nainen junassa kertoo Rachelista, joka reissaa joka päivä ees taas junalla, joka pysähtyy aina saman talon edessä. Rachel on keksinyt talossa asuville ihmisille nimet ja täydellisen elämän. Mutta sitten yhtenä päivänä hän näkee jotain, mikä romahduttaa keksityn tarinan, ja myöhemmin jotain vielä kauheampaa.

Kiinnostavaa kirjassa on nimenomaan Rachel. Pidin hänestä kovasti. Vaikkei kirjasta haluaisi paljastaa juuri mitään, tulee kuitenkin aika pian ilmi, että Rachel on alkoholisti. Hän on hyvin epäluotettava kertoja, välillä siksi, ettei muista mitä on tapahtunut, ja välillä siksi, ettei vain viitsinyt kertoa mitä oikeasti on tapahtunut.

Minusta epäluotettavat kertojat ovat aina kivoja. Ja lisäksi minusta on aina kiinnostavaa lukea alkoholistinaisesta. Juovista miehistä kerrotaan kyllä, mutta harvemmin naisista. Minusta se on mielenkiintoista. Siis sekä juovat naiset, että se, ettei heistä kauheasti kerrota.

Kirja piti hyvin koukussaan, vaikka arvasinkin loppuratkaisun luettuani noin 2/3 kirjasta. Loppu oli vähän pettymys, mutta niinhän on melkein aina. Lukiessa kirja tuntui huomattavasti paremmalta kuin monet jännärigenren edustajat, mutta kirjan loputtua tuntuu, että ei se ehkä sittenkään niin ihmeellinen ollut. Sanoisin, että genressään ihan hyvä, mutta ei nyt mikään merkkiteos. Luin oikein mielelläni, mutta en hauko henkeäni nyt kun se on loppu. Voisinkohan vielä jotenkin eri tavalla ilmaista saman asian? Voisin, mutta ehkäpä silti päätän raporttini tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti