torstai 10. joulukuuta 2015

Elämän mittainen lukupiiri

Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri
(The End of Your Life Book Club)
Suom. Kirsi Ohrankämmen
Basam Books, 2014


Olin tekemässä lukupiirilleni ehdotuslistaa tulevista lukupiirikirjoista, kun sattumalta törmäsin tähän kirjaan. Hihihi, lukupiiri lukupiirille, ajattelin ja nappasin kirjan listalle. Jostain syystä lukupiirini ilmeisesti omaksui saman ajatuksen ja valitsimme Elämän mittaisen lukupiirin joulukuun kirjaksi.

Täytyy sanoa, että joskus voisi miettiä vähän tarkemmin mitä ihmisille suosittelee.

Elämän mittainen lukupiiri oli periaatteessa ihan ok. Se kertoo Will Schwalbesta, newyorkilaisesta kustannusalan ihmisestä, jonka äiti Mary Anne sairastuu haimasyöpään. Odottaessaan äidin hoitoja Will ja Mary Anne päättävät perustaa kahden hengen lukupiirin, jotta heillä olisi puhuttavaa ja luettavaa.

Enemmän kuin kirjoista kirja kertoo kuitenkin Mary Annesta. Hän on aika hämmästyttävä nainen, joka teki paljon työtä pakolaisten hyväksi ja viimeisenä työnään uurasti perustaakseen Kabuliin kirjastojärjestelmän. Lisäksi Mary Anne ei koskaan valita, antaa sairaanakin penkkinsä lapsille ja vanhuksille, uurastaa muiden hyväksi. Kerrassaan kunnioitusta herättävää toimintaa. Kirjassa oli kuitenkin asioita, jotka ärsyttivät aika paljonkin.

1. Luettavat kirjat oli käsitelty jotenkin niin... amerikkalaisesti. En tiedä, mutta ärsytti. Lisäksi, ollakseen ollut aika merkittävä tekijä kustannusalalla, Will vaikuttaa jokseenkin epäsivistyneeltä.

2. Kirja oli joko kirjoitettu tai käännetty huonosti. Olin monta kertaa ihan ulalla, kuka kuoli, kuka meni, mitä tapahtui, ja jouduin palaamaan taakse päin. Yhdessä välissä olin varma, että Willin puoliso David kuoli, ja se sivuutettiin vain parilla huomiolla, kunnes kaksi kertaa uudelleen luettuani varmistuin, että kuollut David olikin ihan muu heppu, johon oli vain aiemmin viitattu enimmäkseen sukunimellä.

3. Will on ateisti, mutta kirjan loppuvaiheessa homma menee aika lailla jeesusteluksi. Minulla ei ole mitään jeesustelua vastaan per se, paitsi jos sitä tekee ihminen, joka on ensin koko kirjan ajan julistanut ateismiaan.

4. Useiden keskusteltujen kirjojen nimet oli käännetty, vaikka itse kirja ei ole ilmestynyt suomeksi, mikä oli aika erikoista. Ja sitten esimerkiksi Solzenitsynin englanniksi nimellä The Gulag Archipelago, on käännetty Matkalla pohjaan, eikä sitä saa kirjan mukaan suomeksi, vaikka olisi varmasti ollut aika helppo selvittää, että kirja on käännetty nimellä Vankileirien saaristo. Pikku juttuja, silti ärsyttäviä.

Tämä oli siis jokseenkin pateettinen ja amerikkalainen tarina erittäin hienosta ja kiinnostavasta ihmisestä, joka oli verhottu aika typerän lukupiirin muotoon. Minun mielestäni siis. Lukupiirissä ilmeni, että monet olivat nauttineet tästä kirjasta suunnattomasti. Lukupiireissä hauskaa onkin juuri se, että ihmiset ovat niin erilaisia, lukevat samaa kirjaa ihan eri asennosta. Siinä tajuaa, että kyllä vain jokaiselle kirjalle on paikkansa, eikä ole huonoja kirjoja, on vain vääriä lukijoita. Niin kuin tässä tapauksessa minä.

2 kommenttia:

  1. Tämä on tosiaankin hyvin amerikkalainen romaani, mutta minusta ei yhtään huono välipalaksi. Kirjassa kuitenkin mainitaan niin monia tuttuja kiroja sekä niiden lukukokemuksia, että pidin. Epätodellismpana pidin sairan äidin mahdollisuuskia tehdä kaikki se, mitä hän kirjassa teki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin äidin energisyys ihan loppumetreille oli aika uskomatonta. Mutta minusta kirjoista olisi voinut puhua enemmänkin, jotenkin ne jäivät minusta vähän kulissiksi.

      Poista