torstai 5. marraskuuta 2015

Tapaus ötökkä

Tiistaina kaadoin Pallas Kanelikakun lautaselle muroja. Murojen lisäksi lautaselle ilmestyi pieniä mustia öttiäisiä, jotka äkkiä vipelsivät murojen alle piiloon. Helvetinperkele, ajattelin. Ei minulla ole nyt aikaa tähän. Ei nyt, ei ehkä koskaan.

Samana iltana töitten jälkeen otin jätesäkin ja heitin kaikki hiemankaan epäilyttävät pakkaukset kaapista menemään. Onneksi olen viime aikoina ollut innokas pussinsulkijoiden hyödyntäjä, ja iso osa tavaroista oli kunnossa. Guugletin, ja lähetin muun perheen rautakauppaan ostamaan myrkkyä.

En ole kovinkaan ötökkäherkkä, asuinhan suurimman osan lapsuudestani talossa, jonka keittiössä asusti onnellinen muurahaisyhteiskunta. Muurahaiset vain hengailivat siellä, eivät purreet, eikä niitä ei juuri koskaan ollut ruuissa, joten totuimme niihin. Tosin isäni kävi varsin viihdyttävää yhden miehen sotaa niitä vastaan liiskamalla niitä yksitellen. Joskus yritin ehdottaa, että jos hän oikeasti haluaisi muurahaisista eroon, ne kannattaisi varmaan myrkyttää, mutta ilmeisesti isästänikin oli hauskaa tappaa niitä yksitellen, koska ketään ei muistaakseni koskaan myrkytetty.

Eivät nämä muurahaiset mihinkään liity, halusin vain kertoa, etten ole hyönteishysteerikko, kestän luontoa asuintiloissani.

Nyt kuitenkin guuglettaessani menin jonkinasteiseen paniikkiin ja päätin myrkyttää. Eilen kulutin koko aamupäivän siihen, että tyhjensin kaikki keittiön kaapit. Ilmeni, että meillä on enemmän kahvikuppeja kuin tulemme tarvitsemaan seitsemän elämän aikana, ja kaksi kahviastiastoa, joista kumpaakin on käytetty ei yhtään kertaa. Ottaen huomioon, että asumme aika ahtaasti, voisi harkita astiastoista luopumista, ja jos joskus tarvitsemme kahviastiaston, voimme vuokrata sen. No juu. Mutta romua siis on. Ihan hitosti. Yksi alakaappi oli täynnä käytöstä poistuneita paistinpannuja, kun en ole ehtinyt selvittää miten ne pitää kierrättää. En aio enää laittaa niitä kaappiin.

Sitten suihkin myrkkyä. Se haisi. Jätin kämpän tuulettumaan ja lähdin töihin.

Illalla koti haisi edelleen myrkylle. Muu perhe oli käynyt pizzalla ja syönyt työhuoneessa banaania. Pallas Kanelikakun mielestä tuholaiset ovat varmaan ihana seikkailu.

Tänään pesin kaikki kaapit ja laatikot yltä päältä ja alta ja aloin kantaa kamoja takaisin. Vielä pitää hommata tiiviitä astioita kuivatuotteille.

Se, mihin tällä pitkällä sepustuksella oikeastaan pyrin, on jotain seuraavan kaltaista.

Viime aikoina olen ollut epämääräisen kateellinen ihmisille, joiden koko talo palaa ja kaikki tavarat siinä mukana. En oikeasti, mutta on häiritsevä ajatus olla edes epämääräisesti kateellinen ihmisille, joiden koko omaisuus tuhoutuu. Se vain kuulostaa niin vapauttavalta! Minä istun kaikki illat omaisuuteni keskellä ja tuijotan sitä lamautuneena miettien, miten pääsisin siitä eroon, ilman, että tarvitsisi tehdä mitään, kun minulla ei ole aikaa eikä voimia alkaa mihinkään ihmeen KonMari-hommiin.

Tänään sitten huomasin toivovani, että löytäisin muistakin huoneista jälkiä tuholaisista, että olisi pakko siivota kunnolla ja heittää tavaraa huoletta pois. Kamalan häiritsevää. Toivon hiiriä, että olisi pakko siivota. Toivon tulipaloa, että pääsisin tavarasta eroon.

En tiiä. Onneksi ensi vuonna on väistämättä edessä putkiremontti, joka varmasti pakottaa käymään omaisuutensa läpi. Siitä tulee syvästi perseistä, mutta mahtavaa.

8 kommenttia:

  1. Olipa hauskasti kerrottu, vaikka ällö tilanne toki. Siis minä o l e n ötökkäkammoinen, vaikka luontoihminen olenkin. En nyt sentään lamaudu tai pyörry, vaan kykenen toimimaan mutta niin sanotusti oksennus suussa. :D

    Putkiremppa on kyllä mitä mainioin mutta karsein syy perata omaisuus läpi. Että jos sinä viimeistään silloin. Muuttaminen johonkin toosi pitkälle on myös kätevä tapa päästä melkein kaikesta eroon: kaksi laukullista kamaa ja kaikki muut mäkeen Sen toki joutuu itse tekemään, ellei "vahingossa" syty tulipalo:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä alankin tulipalon sijaan toivoa jotain pakottavaa syytä muuttaa tosi kauas! Se olisi ehkä mukavampaa, ainakin naapureiden kannalta, kun näin kerrostalossa kumminkin asutaan.

      Poista
  2. Pakko. Tuo paras (ja ainoa?) motivaattori :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Joskus motivoidun kyllä myös kakusta.

      Poista
  3. Naurattaa niin että itkettää :D Syvästi perseistä mutta mahtavaa, kyllä.

    Mä käyn yleensä kaikki kamat läpi muuttaessa. Monethan sanoo, ettei siinä hötäkässä jaksa, mutta kyllä musta on ihan iisiä viskellä kamat muutamaan pinoon: mukaan lähtevät, kiertoon lähtevät, roskiin lähtevät. JOHONKIN NE ON KUITENKIN LAITETTAVA. Muuttopäivänä on sitten sen verran paljon vähemmän kannettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Tässä on ongelmana vain se, etten haluaisi enää koskaan muuttaa. Siksi kannattaneekin laittaa ihan kunnolla paukkuja siihen putkiremonttievakkoon, koska se voi olla viimeinen tilaisuus päästä tavarasta eroon hyvin hyvin hyvin pitkään aikaan.

      Poista
  4. Yyh, ötökät aamumuroissa ei ole iloinen asia.
    Mullakaan ei ole ötökkäkammoa, eikä esim. muurahaiset pienissä ryhmissä ällötä. Mutta muurahaisia kuhiseva nurkkaus tai jättisuuret hämähäkit yksittäisinäkin saa tuta.

    Mitä tavaramäärään tulee, niin ymmärrän sekä tuskan että konmarinihkeyden. Minusta se karsiminen ja järkkäily on ihan kivaa, mutta turhien tavaroiden jatkosijoittaminen stressaa. (Siivosin juuri ullakon ja nyt meillä on jätesäkeittäin tavaraa kirppikselle, hyötykäyttöasemalle, siskolle ja naapuriin. Tosi työlästä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, järkkäily onkin tosi kivaa! Toivoisin vain, että joku muu tekisi kaiken muun ja antaisi minulle pieniä pinoja kauniita tavaroita, jotka saisin sijoitella väljästi tyhjille hyllyille. Mutta ei. Niin ei käy. Ikinä.

      Poista