perjantai 2. lokakuuta 2015

Vihdoin kotona

(Home)
Tim Johnson, 2015


Tänään rakkaimmista rakkain Pallas Kanelikakkuseni täytti neljä vuotta. Hän juhli päiväkodissa niin ankarasti, ettei ollut malttanut nukkua päiväunia. Kotona nenä vuosi ja päivänsankari oli lievästi sanoen tööt ja koska sunnuntaina on tarkoitus juhlia kavereitten kanssa, ajattelin, että voisi olla hyvä rauhoittua illaksi sohvalle katsomaan elokuvaa.

Kun sattuikin vielä olemaan juuri parahiksi lainassa Vihdoin kotona, jonka itsekin halusin nähdä, parkeerasimme koko perhe sohvan uumeniin.

Vihdoin kotona kertoo Böö-olioista, joiden erityistaito on pakeneminen ja piiloutuminen. He pakenevat kauheaa avaruusyrmyä Maahan, sitä ennen kuitenkin sijoittavat ihmiset väkisin kivoihin pikku lähiöihin. Oho on erikoinen Böö, sillä hän tekee kaiken väärin. Hän haluaisi olla kaikkien ystävä, mutta muut Bööt haluavat vain kököttää yksin. Tippi tyttö Possu-kissansa kanssa on unohtunut New Yorkiin eikä hän tiedä minne hänen äitinsä on kuljetettu. Oho ja Tippi ajautuvat yhteiselle reissulle.

Elokuva oli minusta oikein mainio. Tykkäsin huumorista, tykkäsin kielellä hassuttelusta, tykkäsin Tippin hahmosta ja elokuvan sanomasta. Pallas Kanelikakkukin tykkäsi, nauroi katketakseen välillä. Roscoen mielestä elokuvan pilasi paska musiikki, mutta hän onkin vähän semmoinen yhdenlainen.

Juu ei, mutta tänään pitää vielä askarrella tuhat ongintapussia. Taidan vähän stressata näistä synttäreistä, koska kun olin tänään kirjoittamassa ystävälleni K:lle viestiä ongintapusseista, meinasin kirjoittaa oksennuspussi, mikä toki voi olla käyttökelpoinen sen jälkeen, kun olen ihan itse leiponut synttäreiden tarjoomukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti