torstai 29. lokakuuta 2015

The Museum of Extraordinary Things

Alice Hoffman: The Museum of Extraordinary Things
Lukijat: Judith Light, Grace Gummer ja Zach Appelman
Simon & Schuster Audio, 2014


Minulla on joku äänikirjakirous meneillään, huomaan. Tämänkin aloitin ihan mielissäni, ensimmäisen luvun kuuntelin innoissani, mutta toisen luvun kuunneltuani tajusin, etten muistanut siitä mitään. No, kuuntelin sen uudestaan. Kokonaisen tunnin. Hyvä että kuuntelin, koska muuten en olisi tiennyt yhtään, kuka on se mies, joka on puolet kirjasta kertojana.

Joka tapauksessa, tämä kirja kertoo New Yorkista vuonna 1911. Päähenkilö on Coralie, joka elää ihmeellisten asioiden museossa, friikkisirkuksessa, jonka hänen isänsä omistaa. Coralie on hämmästyttävä merenneito, jolla on sormien välissä räpylät ja hän pystyy olemaan veden alla tosi kauan. Eddie sen sijaan on maahanmuuttaja, joka on vieraantunut juutalaisesta perheestään ja ryhtynyt valokuvaamaan.

Periaatteessa kaikki oli ihan kiinnostavaa, mutta silti olin vähän, että blääh. Ehkä tässä oli jotain samantyyppistä hengettömyyttä kuin Kaikki se valo jota emme näessä. En osaa sitä tarkemmin kuvailla, mutta kaipaisin vähän äksöniä vissiin. Oli paljon kuvailua, hienoja maisemia, mutta varsinainen asia jäi etäiseksi.

Ehkä vika oli lukijassa. Äänikirjassa oli kolme lukijaa, yksi molempien päähenkilöiden minäkerronnalle ja kolmas kolmannen persoonan kerronnalle. Kirjan lopuksi kirjailija ja tämä kolmannen persoonan lukija, Judith Light, keskustelivat kirjasta ja amerikkalaiseen tyyliin ylistivät toisiaan ja itseään, jolloin tajusin, että oikeastaan ehkä eniten minua ärsyttikin juuri tämän kyseisen lukijan tyyli. Joten pidän ihan mahdollisena, että tämä oli ihan hyvä kirja, mutta lukija pilasi sen minulta.

Tai ehkä minä en vain osaa jotenkin keskittyä. Ehkä olen liian väsynyt ja stressaantunut ja ajattelen omiani. Ehkä olenkin vain paska äänikirjojen kuuntelija, joka epäoikeudenmukaisesti mollaa kirjoja, joissa ei ole mitään vikaa, vain siksi, ettei itse osaa rauhoittua. Olisikohan nyt hyvä ottaa kuunneltavaksi jotain vieläkin helpompaa, vai jotain vaikeampaa, joka pitäisi väkisin ajatukset kuuntelussa? Enpä kyllä tiiä. Joka elää, se näkee, tai kuulee, tai on kuulematta.

PS. Kävin Audiblessa katsomassa arvioita ja näyttää siltä, ettei Judith Lightin esitystä ole arvostettu muissakaan piireissä ja sitten tuli kauhean paha mieli hänen puolestaan, kun itsekin aloin tässä häntä syytellä. Hän on varmasti hieno ihminen eikä se lukusuoritus nyt NIIN huono ollut, olen kuunnellut paljon huonompiakin. Verta pakkiin vaan, Judith, ei saa luovuttaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti