maanantai 19. lokakuuta 2015

Perkeros

JP Ahonen ja KP Alare: Perkeros
WSOY, 2013


Kirjan lukeminen jäkittää jäk jäk jäk, joten ajattelin tehdä edes jotain järkevää puhelimen pläräyksen sijaan ja otin käteeni pitkään hyllyssä odottaneen Perkeroksen.

Perkeros oli Sarjakuva-Finlandia ehdokkaana 2014 ja pidän kovasti JP Ahosen piirrostyylistä, joten odotukset olivat korkealla, vaikken hevistä muuten niin perustakaan.

Koska Perkeroshan on siis hevibändi, tai avantgardistinen hevibändi, jos tarkkoja ollaan. Tarinan päähenkilö on perfektionistinen biisintekijä-kitaristi Akseli, joka tuskailee, kun tyttöystävä on sitä mieltä, että mene jäbä töihin, mutta sydän sanoo, että musiikki on oikea tie. Bändin muut jäsenet ovat ikivanha hippi, mahtava mimmi, karhu ja turkkilainen pizzanpaistaja. Oikeastaan pidin eniten kaikista muista bändin jäsenistä, etenkin turkkilainen, hippi ja karhu olivat ihan huippuja, sen sijaan Akselista en niin kovin perustanut, hän oli vähän ärsyttävä ja itsekeskeinen. Puoleen väliin asti tarina tuntui vähän tylsältä, mutta sitten kun päästiin vauhtiin, todella päästiin vauhtiin.

Kun kaikki osat lasketaan yhteen, pidin Perkeroksesta kovasti ja aion hetimmiten tutustua muuhunkin Ahosen piirtämään aineistoon, koska itsekin ajoittaisena perfektionistina arvostan ihan hirveästi tämmöistä tyyliä, joka näyttää yhtä aikaa älyttömän rennolta ja samalla täydelliseltä. Joskus harhaisesti olen ajatellut, että olisi kiva joskus kokeilla sarjakuvaa itsekin, voiko se nyt niin vaikeaa olla, mutta sitten näkee tämmöistä piirtämistä ja tajuaa, etten ikinä ikinä ikinä voisi olla lähellekään näin hyvä. Ja miksi tehdä mitään, jos ei edes omasta mielestään voi olla hyvä. Ei vaan, parempi että pysyn jatkossakin vain tekstin parissa.

No niin. Mutta Perkeros oli siis hyvä. Kateutta herättävän hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti