maanantai 31. elokuuta 2015

Tuulisen saaren kirjakauppias

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias
(The Storied Life of A.J. Fikry)
Suom. Tero Valkonen
Gummerus, 2014


Tämä kirja oli vähän niin kuin omituinen kuminauha. Se venyi venyi venyi ja sitten yhtäkkiä lörts pääsi irti ja oli ihan ja solmussa ja sitten se taas venyi venyi venyi ja taas lörts.

Olen aika epäanalyyttinen lukija, varsinkin jos kirja on tosi hyvä, en kiinnitä huomiota yhtään mihinkään, leijun vain tyytyväisenä mukana kuin mikäkin kalifi Harun el Pullah tyynylläni. Kun kiinnitän huomiota rakenteeseen, huomaan, että kirjassa on jotain häikkää.

Yritin oikein pinnistellä keksiäkseni mikä se vika sitten olisi. Eräs hieno ja viisas lukija sanoi tästä kirjasta, että olisi edes Tuulisen saaren autokauppias, ja nyökyttelin mukana, mutta yllätyksekseni lukijan mielistely kirjamaailmalla olikin ihan mukavaa. Jotenkin kuvittelin, etten menisi noin halpaan juoneen, mutta ei, olin tosi helppo siinä mielessä. Pidin kirjaviittauksista ja äkäisen kirjakauppiaan ja pienen kustantamon edustajan romanssista ja jopa kadonneen kirjan mysteeristä. Tosin, olisi joskus virkistävää, jos joku voisi kirjoittaa siitä autokauppiaasta. Lukisin mielelläni. Ai niin, Kari Hotakainen kirjoitti jo, sen nimi on Klassikko. Ja luin tosiaan erittäin mielelläni!

Vika ei siis ollut mielistely. Enemmänkin ehkä jonkinlainen haljuus. Tuntui, että kirjassa tapahtui TOSI ISOJA ASIOITA, mutta ne kirjoitettiin ihan vain, että venyy venyy venyy ja lörts. Sitten se ja se kuoli hyvin yllättäen ja väkivaltaisesti ja maailmamme tuhoutui, mutta hei, tämä yksi novelli tuli mieleen, ja aikahyppy viiden vuoden päähän.

No juu. Mutta tästä venymisestä ja lörts huolimatta luin kirjan mielelläni ja monin tavoin pidinkin siitä. Tuli vähän mieleen Gilmoren tytöt ja vaikkapa se Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Jos tykkää sen tyyppisestä eikä odota mitään maailmaa mullistavaa korkeakirjallisuutta, on tässä aivan kiva pikku kirja.

PS: Jäi hieman epäselväksi, oliko se saari tosiaan jotenkin erityisen tuulinen. Kirjan nimen perusteella luulin puoliväliin asti, että kirja sijoittuu jonnekin Irlantiin ja olin aika pettynyt, että oltiinkin Amerikassa. Koska pidän kyllä enemmän Irlannista kuin Amerikasta.

6 kommenttia:

  1. Tajusin tätä lukiessani, että muistan tästä kirjasta ihan tosi vähän mutta muistan että tykkäsin kirjaviittauksista ja romanssista. Vähän tuntuu pahalta verrata tätä Gilmoren tyttöihin, mutta tavallaan ymmärrän. Nyt voisin kyllä vihdoin lukea tuon Perunankuori-kirjan. Ja Klassikko, olin unohtanut, sehän oli hyvä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä jos lisään, että Gilmoren tytöt on tietysti omassa luokassaan, mutta tässä oli jotain samantyyppistä pikkukaupunkilaisuutta, auttaako se, ettei tuntuisi pahalta?

      Ja Klassikko todella on!

      Poista
  2. Minä nautin tästä kirjasta, olisin halunnut päästä tuohon kirjakauppaan. Minulle tuo oli viaton kesäkirja viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin tuohon kirjakauppaan!

      Poista
  3. HARUN EL PULLAH MAINITTU! Just tän takia oot mun lempi-ihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihailen Harun El Pullahia suunnattomasti!

      Poista