sunnuntai 30. elokuuta 2015

Taisteluni. Toinen kirja

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja
(Min kamp. Andra boken)
Suom. Katriina Huttunen
Like, 2012


Menin NK:n alakerrassa sijaitsevaan ruokakauppaan. Ostin perunoita ja kalliita pihvejä, koska en ole koskaan hallinnut rahankäyttöäni, sellainen minä vain olen. Katsoin tomaatteja ja muistin norjalaiset tomaatit, jotka olivat huomattavasti pienempiä ja vaatimattomampia kuin ruotsalaiset. Harpoin kauhuissani kotiin, koska pelkäsin Lindaa. Linda istui Vanja sylissään sohvalla ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka tiedän että oli, ja minua pelotti, mutta en näyttänyt sitä, koska en koskaan näytä mitään tunteitani, paitsi silloin kun sain äkkiarvaamatta raivokohtauksen tai ravistelin lastani, joka ansaitsee sen koska käyttäytyi niin lapsellisesti. Menin keittiöön, pesin perunat. Ajattelin perunoita. Siitä tuli mieleen ystäväni Geir, joka sanoi kerran, että olen hyvin kaunis ja ihmeellinen, mutta en minä ole, inhosin itseäni jo lapsena enemmän kuin kukaan koskaan, mistä tuli mieleeni eräs tuntematon mies, joka myös sanoi, että olen kaunis ja poikkeuksellisen ihmeellinen, mikä ärsytti minua, koska kaikki hokivat sitä jatkuvasti. Linda tuli keittiöön, laittoi Vanjan hellästi syöttötuoliin ja kysyi jotain, mutta en vastannut, käännyin ja katsoin ikkunasta yli Tukholman. Tunsin valtavaa onnea, että sain seistä täällä Tukholmassa keittämässä perunoita perheelleni ja vihasin Lindaa, joka vain istui eikä koskaan keittänyt perunoita. Lähdin tupakalle. Katselin hiljaa poltellen pimenevää tukholmalaista taivasta, luin Dostojevskiä ja Rimbaudia yhtä aikaa ja ajattelin elämää, perunoita, tunteitani, kuollutta isääni, naapurin hullua venäläistä naista ja sitä miten pelkäsinkään Lindaa.

Älkää ymmärtäkö väärin. Pidin tästä kirjasta, mutta aika usein, noin joka toisella sivulla, tuli sellainen tunne, että kuules Karl Ove, ei tämä ole kovin kiinnostavaa nyt. Voin itse mennä omaan keittiööni ajattelemaan omia perunoitani, jos koen sellaiseen tarvetta. Mutta silloin kun en ajatellut omia perunoitani tai Karl Oven, niin oli kyllä oikein mukava lukea hänen sisäisistä tuntemuksistaan.

Tässä kirjassa Knausgård muuttaa Ruotsiin ja käy läpi Lindaa, vaimoaan, suhteen alkua ja ensimmäisen lapsen syntymää. Periaatteessa tämän pitäisi olla kiinnostavaa, koska olen aika samanlaisessa elämänvaiheessa itse, mutta ehkä juuri siksi tämä ei tuntunut korkeakirjallisuudelta vaan arkipäivältä. Kiinnostavaa oli kuitenkin se, miten hän norjalaisena kokee Ruotsin ja Tukholman. Minä olen jotenkin ajatellut, jostain syystä, en tiedä miksi, että Norja on mahdollisesti maailman paras maa. En tosiaan ole tajunnut, että norjalaiset kokevat itsensä aivan metsäläisiksi ruotsalaisiin verrattuna. Norjassahan on uskomattoman komeita ja pitkänhuiskeita miehiä, öljyä, korkea verotus ja vuonoja! Mikä voisi olla paremmin!

Lisäksi huomasin, etten välttämättä pidäkään Karl Ovesta niin paljon kuin ensimmäisen kirjan perusteella kuvittelin. Enkä haluaisi tavata häntä. Hän ajattelee niin rumasti monista tapaamistaan ihmisistä. Toki monet muutkin ajattelevat, ehkäpä minäkin välillä, mutta ajatusten idea onkin siinä, ettei niitä enimmäkseen sanota ääneen.

Varmaan jatkan Karl Oven parissa joskus, mutta tuskin ihan heti. Tosin kuulin, että seuraava kirja ei ehkä ole ihan näin puisevaa aihepiiriä, joten ehkäpä meillä Karl Oven kanssa sitten taas synkkaa paremmin.

2 kommenttia:

  1. No mutta vieläkö toinenkin kirja on samoista aiheista? Jo on. Ehkä se eka riitti minulle. Tai sitten uhmassaankin luen vielä tämän :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli siis hyvin eri aihepiiriä kuin ensimmäinen, sehän kertoi lapsuudesta ja isän kuolemasta ja tämä puolestaan perhe-elämän käynnistelyistä. Minusta ensimmäinen oli kyllä kiinnostavampi, mutta alan jo leppyä ja miettiä, josko kuitenkin tuon kolmosen tuosta hyllystä kohta nappaisin.

      Poista