keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kirjoittajan vaikeuksista liikkua ajassa ja paikassa

Nähdäkseni ainakin itseni kannalta isoin vaikeus kirjoittamisessa on se, että käytännössä on oltava aikamatkustaja ja vieläpä nopea sellainen.


Ensin on tehtävä kauheasti töitä päästäkseen reaaliajasta ja -paikasta tarinaan. Sitten kun on vaivalla nakuttanut itsensä pikkupojaksi 90-luvulla, ja kaikki on hyvin, tarina etenee, sitä on tosi innoissan, ja yhtäkkiä kello naksahtaakin reaaliajassa lounasta ja on kiireesti humpsahdettava takaisin Helsinkiin, on oltava minä elokuussa 2015, on oltava ajoissa ravintola Ilveksessä tilaamassa lehtikaali-vuohenjuusto-lasagnea. Siinä sitä on pää solmussa, yrittää muodostaa järkeviä lauseita  tuijottamatta liikaa tyhjin silmin seinää.


Tämä on henkisesti melko raskasta, jos oletetaan, että kirjoittamisen lisäksi henkilö on vielä esimerkiksi asiakaspalveluammatissa ja vapaa-ajalla äiti ja vaimo. Jos saisi keskenään hillua ajan ja paikan rajamailla, eikä olisi niin justiinsa onko siellä tai täällä, mutta ei, vaan kun on oltava läsnä reaaliajassa. Tai jos saisi olla vaikka viikon rauhassa tarinassa ja sitten taas viikon omassa maailmassa, mutta ei. Niin se ei mene.

Oikeastaan en ihmettele, että niin monet kirjailijat kärsivät mielenterveys- ja alkoholiongelmista.

4 kommenttia:

  1. Eli uupuu kirjoitusrauhaa. En edes tajua, että voit kirjoittaa ja vetää samalla reaaliaikaista arkea.

    Voi olla hassua, mutta olen kaivannut jatkoa Kukkia Birigtalle. Ei ole montaa kirjaa, jotka ovat sekä koskettavia, että saavat minut hillittömästi nauramaan, mutta sinun kirjasi sai!

    Jos on perhe ja käyt vielä ansiotyössä, siihen ei sovi neuvoni, että kirjotia yöllä tai kirjoita aamupäivät...Oijoi, toivon parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin toivon parasta, eiköhän tämä tästä. En osaa kirjoittaa yöllä, mutta vuorotyössä on sentään iltavuoroja ennen muutama tunti aamupäivää käytettävissä.

      Poista
  2. Voi että, minäkin olen kaivannut sinulta uutta kirjaa! Kukkia Birgitalle on mahtava kirja - juuri kuten Leena edellä toteaa, sekä hauska että traaginen.

    Suomessa ei paljon kukaan pysty jäämään täyspäiväiseksi kirjailijaksi kuin joskus harvoin vähäksi aikaa apurahalla. Te kirjailijat teette useat kahta työpäivää ruokkiaksenne meitä lukuahmatteja.

    Kiitos sinulle Siina ... ja jos pystyt ja jaksat ja ehdit, niin kiitos samaa tyyliä kuin romaanissa Kukkia Birgitalle, please!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. En oikein uskalla luvata samaa tyyliä. Tai saa nähdä, itsehän kuvittelin kirjoittavani viimeksikin hyvin murheellisen kirjan, mutta toisin kävi :)

      Poista