lauantai 1. elokuuta 2015

Foxcatcher

Bennett Miller, 2014

Kuva

Foxcatcher kertoo omituisesta monimiljonääristä, joka päättää satsata rahojaan painijoukkueeseen. Hän palkkaa kaksi veljestä talliinsa. Toista esittää Channing Tatum, jonka huhuttua komeutta en ole koskaan oikein tajunnut, tosin tässä hänellä oli murjottu nenä ja kukkakaalikorvat, ja toista Mark Ruffalo.

Mark Ruffalon ihanuuden sen sijaan olen tajunnut hyvinkin. Hän on ihana esimerkiksi siksi, että on suuri feministi. Tästä voitte mennä lukemaan hänen puheenvuoronsa aiheesta.

Selitin Ruffalon ihanaa feminismiä Roscoelle elokuvan aikana ja leffan loputtua hän puolestaan pakotti minut katsomaan videon, jossa Buffy vampyyrintappaja -sarjan luoja Josh Whedon kertoo, miltä tuntuu aina vastata samaan kysymykseen: Why do you write these strong female characters?

Sitten siinä mietin, että on tämä maailma sentään joiltain kulmiltaan hyvinkin kunnollinen, kun meillä on näin hienoja feministejä, jotka eivät ujostele puhua ääneen.

Ai niin se Foxcathcer. No se ei ollut kovin feministinen, taisi olla yksi naishahmo jolla oli repliikkejä, eikä kauheasti sivuttu naisasiaa, enemmänkin painia, mutta mitäpä tuosta. Se oli sellainen tositapahtumiin perustuva oscarelokuva, sieltä kivemmasta päästä kylläkin, mutta ei silti ehkä ihan minun juttuni. Menihän se siinä sivussa, kun ajatteli samalla feministisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti