torstai 2. heinäkuuta 2015

Otsikkoautomaatissamme on juuri nyt tukos

Pitää varmaan blogata, ettei pääse toisena kuukautena peräkkäin blogin tilasto notkahtamaan. Olen blogannut koko urani suhteellisen säännöllisesti, viime kuussa oli koko blogin pohjalukema, vain kahdeksan kertaa. Mikä häväistys. Mutta ei nyt vaan oikein. Tuntuu, että sanainen arkku on tiks lukossa ja avain heitetty jokkeen. Lisäksi luen Antti Salmisen Lomonosovin moottoria, joka on niin lausetasolla niin upea, että siinä tuntee kuka tahansa itsensä kirjoittajana varsin pikkuruiseksi. En sano vielä mitään muista tasoista, kun olen vasta vähän yli puolen välin.

Auton sisäkatto.

Meillä katsotaan nykyään älyttömän vähän telkkaria sillä tavalla, että katsottaisiin telkkaria. Siis, että nytpä kello onkin 21.15, kakkoselta tulee Nakkipetterin kiusaukset, nyt äkkiä telsu tulille. Olen jotenkin nykyisin täysin kyvytön katsomaan telkkaria niin. Haluan katsoa sarjani silloin kun minua huvittaa. Mutta joskus, kuten juuri nyt, istun sohvalla ja telkkari on auki, ja tulen katsoneeksi sitä mitä sieltä tulee.

Äsken sieltä tuli Kesäkuski, jossa Mikko Kuustonen ilmeisesti joka jaksossa istuu eri auton rattiin uuden ihmisen kanssa. Olin aivan järkyttynyt! Mikko Kuustosen täytyy olla jonkinlainen superihminen! Minä saisin halvauksen, jos joutuisin ajamaan joka jaksossa eri autolla ja vielä jonkun ihmetyypin kanssa, seuraamaan liikennettä, keskustelemaan järkevästi, olemaan kiroilematta, ja koko homma vielä kuvataan telkkariin. Ihan kauhea konsepti! Huh huh. Kaikkea ne ihmiset tekevätkin.

Tämän järkytyksen tajuaminen edelleenjärkytti minua, koska entivanhaisina aikoina olin hurjapäinen ja kuolemaa halveksuva kuski. Nyt olen pelokas ja ahdistunut kuski. Jouduin tällä viikolla ajamaan useita satoja metrejä LAHDEN KESKUSTASSA ja jouduin pidättelemään itseäni, etten olisi kirkunut korkeaa ceetä koko aikaa. Se oli ihan kauhea kokemus. Samalla matkalla kokeilin vakionopeudensäädintä, mikä oli ihan kauhea kapistus. Koko auto oli ihan poissa käsistä. Siinä vain kädet täristen ohjasin. Hyi. Lisäksi olen muuttunut siksi maailman vihatuimmaksi autoilijaksi, joka ajaa satasen alueella yhdeksääkymppiä, mutta kaasuttaa sataankymppiin heti kun tulee ohituskaista. Mutta kun siinä on niin turvallista yhdessä porukalla kaasutella!

Nyt pitäisi varmaan joko ajaa enemmän kuin kaksi kertaa vuodessa tai oppia elämään tämän piirteen kanssa.

Ja valehtelin äsken vähän. Itse asiassa seuraamme yhtä sarjaa. Geordie Shorea. Se tulee myöhään illalla MTV:ltä, siis siltä kanavalta, jolta ennen tuli musiikkia ja jolta nykyisin tulee aivan käsittämättömän huonolaatuista tositv-skeibeliä. Sellaista on myös Geordie Shore. Se on Englannin versio Jersey Shoresta, joukko nuoria idiootteja laitetaan asumaan taloon ja heidän työnsä on ryypätä ja bilettää ja sekoilla. Se on ihan hirveä konsepti, mutta jostain syystä Geordie Shore on kauhean koukuttava. On tosi hauskaa, kun Roscoe imitoi Scottia ja lisäksi Charlotte on ehkäpä televisiohistorian mahtavin tyyppi.

En minä tiedä miksi minä tuonkin kerroin. Olisi ollut varmaan paljon hienompaa kertoa, että katsomme yhdessä feminististä televisiosarjaa Neiti Fisherin etsivätoimisto. Oh well. Alkaisikohan tämä jo riittää postaukseksi? Pitäisi ehtiä tässä vielä katsomaan Orange is the New Blackia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti