maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tervetuloa Joylandiin

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin
(Joyland, 2013)
Suom. Kristiina Vaara
Tammi, 2015



Tiiättekö mimmoinen on minusta täydellinen päivä?

Sellainen, että saan aamulla nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Saan aamupalaksi perunarieskaa ja kahvia. Koko loppupäivän saan lähinnä lölliä sängyssä ja lukea, kun mummi leikkii lapsen kanssa ulkona. Välillä käyn lounaalla ja pullakaffella. Luen lisää, pitkään kesken olleen kirjan loppuun. Illalla käyn rantasaunassa ja pesen tukan lähdevedellä soikossa. Syön grillattua tofua ja katselen ikkunasta poroa.

Tänään oli semmoinen päivä. Ihana ihana päivä.

Oli tosi kiva saada Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin loppuun.

Otin sen mielijohteesta pikalainaan töistä käsiteltyäni sen. En ole lukenut Kingiä sitten 90-luvun puolivälin, jolloin lupasin itselleni, etten enää ikinä tee niin. Olin lukenut Piinan, jonka lukeminen oli ihan kauheaa piinaa ja sen jälkeen en nukkunut kahteen viikkoon, ja Carrien, jonka vaikutus oli hyvin samanlainen, ja Juokse tai kuole, joka oli muistaakseni aikamoista sekundaa, mutta mieleen jäi elävästi kuva ihmisestä, jonka suolet valuvat ulos mahasta, ja että se on kivuliain tapa kuolla. Olin ihan liian herkkä Kingille, mutta joku siinä kiehtoi. Onhan hän parhaimmillaan erinomainen kirjailija. Yritin silloin valita luettavakseni ohuimpia Kingejä, mutta lopulta jouduin myöntämään, että on liian hurjaa minulle. Vieläkin muistan, kun seisoin kajaanilaisen kirjakaupan nurkassa, avasin Kingin Kolkuttajat, luin alusta runon, kauhistuin, kuvittelin mitä kirjassa tapahtuu ja päätin, etten koskaan koskaan koskaan lue sitä.

Olen toki tiennyt, että Kingin tuotantoon kuuluu vähemmänkin hurjia juttuja, mutta olen pitänyt päätökseni. Nyt kuitenkin 70-luvun huvipuisto ja kummitteleva kummitusjuna kuulostivat oikein kivalta kesälukemiselta. Ja ihan kivaa se olikin. Suurin osa kirjasta keskittyy aika laimean Devin-jäbän kokemuksiin huvipuiston kesätyöntekijänä. Tyttöystävä on jättänyt ja hän viihdyttää lapsosia koirapuvussa. Kummitusjunassa kummittelee vähäsen. Kirja ei ole kovin jännä, mutta sympaattinen ja minulle ihan riittävän jännittävä.

Luin tänään melkein koko päivän, mutta sain luettua vain sata sivua. Joku tohkeampi lukija olisi vetäissyt 800 sivua, mutta minä olen selvästi kesäterässä. Rantasaunan ikkunasta lampea katsellessani ja lukuvauhtiani Roscoen kanssa analysoidessani tulin siihen tulokseen, että mitä väliä. Tärkeintä, että on ihanaa!

(Lukukokemuksen mahdollisti anoppini, kiitos!)

5 kommenttia:

  1. Jos joskus vielä haluat lukea lisää Kingiä, suosittelen Naisen raivoa. Se ei sisällä graafisia kuvauksia valuvista suolista, mutta on (mun mielestä hyvällä tavalla) jännittävä ja osittain aika koskettavakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laitan korvan taakse. Varmasti joskus vielä luen lisää Kingiä.

      Poista
  2. Mahtavaa, että uhkauksestasi huolimatta palasit Kingin pariin! Jospa kokeilisit joskus Eksyneiden jumalaa, siinäkään ei ole verta ja suolenpätkiä -kauhua vaan sellaista hiipivää, lapsen silmin koettua kauhua. Suosittelen :) (Eikä ole tiiliskivi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Nappaan mukaan kun tulee kirjastossa vastaan!

      Poista
  3. luen ensimmäistä Kingin kirjaa ja täytyy sanoa että kesken ei kirja jää. (tervetuloa Joylandiin)

    VastaaPoista