lauantai 20. kesäkuuta 2015

Lomakatastrof!

Hui mitä kauheaa äsken tapahtuikaan!

Olen reissussa, nyt kolmannella etapilla, ja tässä viime päivinä olen purkanut ja pakannut lukuisia pakaasejani moneen otteeseen.

En ole ehtinyt lukea moneen päivään, koska minulla on sellainen näkemys, että autoa ajaessa ei saa lukea, ja tasapuolisuuden nimissä, koska ajaja ei voi lukea, apukuskin täytyy tukea tämän surkeutta olemalla myös lukematta. Apukuskin tehtävä on laulaa suureen ääneen radiohittejä, valittaa radiohittien huonoutta, painaa toisella jalalla kuvitteellista jarrua, tarkkailla pientareita ja huolehtia lapsen viihtymisestä.

Olisin tänäänkin lukenut varmasti kokonaisen kirjan, ellei minulla olisi tätä näkemystäni.

Tämä ei ole se kauhea, mitä tapahtui. Se tulee vasta vähän myöhemmin.

Juhannusaatto

Tänään aamulla heräsin juhannuspäivään vuokramökissä, otin puhelimen käteeni ja sain lukea kummityttöni syntyneen yöllä. Tulin hyvin onnelliseksi ja syöksyin heti herättämään kaikki muut ja esittelin juhannusihmeen kuvaa. Sitten soitin lapseni isomummolaan, jossa lapsi oli ollut yötä, ja sain kuulla, että hänen korvansa on turvonnut, koska joku öttiäinen on siihen pistänyt. Tulin hyvin huolestuneeksi. Yritin pakata tavaroitani yhtä aikaa onnellisena uudesta pikkuystävästäni ja huolestuneena oman jälkikasvuni korvasta ja muistan työntäneeni tietokoneeni ja kasan kirjoja Roscoelle, josko hän voisi sijoittaa ne jonnekin omiin matkatavaroihinsa.

Kahden vuorokauden lukemattomuuden jälkeen olin todella odottanut, että pääsen mökin sohvalle kirja kädessä. Vaan. Kirjaani ei löydy mistään. Mylttään kaikki mahdolliset kassit ja nyssäkät, joita oli monta, mutta ei. Tietokone ja osa kirjoista löytyi Roscoen repusta, mutta ei sitä, mikä oli juuri pahimmoilleen kesken. Kiroilin ja kaivoin epätoivoissani. Kirjani on hävinnyt, se on yksinkertaisesti kadonnut, sitä ei ole missään.

Tämä oli se kauhea, mitä tapahtui!

Ja sitten. Kirja löytyi Roscoen repun sivutaskusta!

"Loma on peruttu!" julistin huumassa kirja kädessäni.
"Loma on peruna hihihi!" huusi Pallas Kanelikakku.
"Tarkoitan loma on pelastettu", korjasin.
"Äiti sanoi että loma on peruna hihihi!"

Ja ajatelkaa, nytkin voisin olla lukemassa, mutta jostain syystä tulin kirjoittamaan tätä. Niin että toivottavasti edes joku lukee tämän loppuun, koska tämänkin tekstin tuottamiseen on käytetty lomailevan ihmisen lukuaikaa. Ja se jos mikä on arvokasta se!

5 kommenttia:

  1. Hui kauhea mikä uhkaava tilanne! Onneksi kirja löytyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Olisin romahtanut ihmisenä ja lomalaisena, jos kirjani olisi kadonnut!

      Poista
  2. Tuosta apukuskin osan tukiankeudesta pääsee kätevästi eroon sillä, että alkaa itsekin ajaa, ja huomaa oman apukuskinsa tekevän kaikkea paitsi osallistuvan ajamisen kurjuuteen. Se roisto nukkuu, lukee, valitsee itse ajomusaa, pelaa, lukee lisää, lukee internettiä, juo oluen, syö karkkia ja nukkuu.

    Ja hyvin pian käy niin, että kun itse pääsee ratista, ei todellakaan koe, etteikö voisi lukea tai nukkua tai tehdä ihan mitä, mihin ei liity ajamisen kurjuuteen osallistuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan välillä itsekin, enkä oikeastaan usko, että Roscoe niinkään toivoo minun viihdyttävän ja kyttäävän. Olen ehkä vain sen verran pelokas kyytiläinen, että haluan maksimoida kuskin pirteyden ja pientareiden tarkkailun. Silloin kun itse ajan minulle on varsin se ja sama mitä muut puuhaavat, silloin tunnen olevani tilanteen ja tien herra. Tai no, se vähän häiritsi kun entinen poikaystävä nukahti vaihdekepin päälle.

      Poista
  3. Huh, onneksi loma pe(runa)lastui! Ymmärrän hyvin tuon apukuskisyndrooman, nimim. noin 9,5 h (taukoineen) apukuskina takana. Mää niin luen illalla :D

    VastaaPoista