sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Puoliksi villi

Sally Green: Puoliksi Villi
(Half Wild, The Half Bad Trilogy 2)
Suom. Sari Kumpulainen
Gummerus, 2015

Minähän pidin tämän kirjatrilogian ensimmäisestä osasta, Puoliksi pahasta, ihan hulluna. Suosittelin sitä kaikille, jotka suostuivat kuuntelemaan. Sitten luin ilmaiseksi jaetun e-novellin, tai mikä se nyt sitten olikaan, Half Lies, joka kertoi Puoliksi pahan Nathanin side kickin Gabrielin siskon tarinan, ja se oli niin uskomattomatonta tuubaa, että jouduin hetken nieleskellen räpyttelemään silmiäni. Mietin, voiko tosiaan moista sköbeliä tuottava kirjailija olla kirjoittanut kirjan, jota ahmin ja ylistin. Sitten ilmestyi Puoliksi villi.

Kirjan ensimmäiset viisikymmentä sivua Nathan reflektoi pusikossa, milloin ei tapa ihmisiä. Tai siis metsästäjiä, valkoisia noitia, joita ilmeisesti voi listiä ihan noin vain, kurkku auki, veret pihalle, syödäkin voi, se on ihan ok. Nathanin reaktio kaikkeen on vetäistä puukko kurkulle tai mahaan kyselemättä. Tavallaan se on ihan ymmärrettävää, koska ensimmäisessä kirjassa häntä kidutettiin mitä erikoisimmin keinoin, eihän siitä ihminen tai noita kovin selväjärkisenä selviä. No juu. Vaihdan kappaletta, jos pysyisin asiassa.

Näin. Täällä ollaan, uudessa kappaleessa! Näissä kirjoissa on siis valkoisia ja mustia noitia ja siinä välissä Nathan. Tosin noidat voisivat mieluummin olla vaikka oransseja ja violetteja, koska ihan yhtä inhottavia ja mänttipäitä tuntuvat olevan molemmissa leireissä. Jos minä olisin noita niin en olisi. Sanoisin niille, että pitäkää väkivaltanne ja tunkkinne, minä lähden tuonne ihmisten pariin opiskelemaan ja tekemään töitä rauhassa ja ystävyydessä, en jaksa tätä omituista touhua enää yhtään.

No ei tuo kappale ollut paljon sen parempi.

Tämän kirjan suurin ongelma taisi olla se, että Sally Green on aika aloitteleva kirjoittaja ja tämä kirja piti saada ulos nopeasti. Kirjassa ei ole oikein minkäänlaista juonta, kirjoitustyyli on aika köpöä, lähinnä lahdataan noitia ympäri Eurooppaa ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Green itsekin toteaa kiitoksissa kirjan lopussa, että "ensi kerralla minun täytyy panostaa enemmän tarinan hahmotteluun ennen kuin alan kirjoittaa". Hyvä, että se asia on hänellekin selvä. Harmi, että oikein hyvin alkanut trilogia tössittiin toisessa osassa mitä ilmeisimmin kiireen vuoksi.

Jos loppuun kuitenkin jotain positiivista yrittäisin sanoa? Kaikesta tästä huolimatta luin kirjaa melko mielelläni ja nopeasti, osittain, koska halusin päästä siitä äkkiä eroon ja osittain, koska oli siinä kuitenkin jotain ihan kiinnostavaa. Pidän esimerikiksi Nathanin ja Gabrielin suhteesta. Sen sijaan Annalise, Nathanin rakkaus, voi yrjö mikä tylsimys! Toivoisinkin, että seuraava osa alkaisi niin, että Annalise on tippunut jonnekin rotkoon, katkaissut niskansa ja pääsemme hänestä. Koska kyllähän minä sen viimeisenkin osan luen. Tietenkin.

3 kommenttia:

  1. Tämä viimeinen kappale ehkä selittää sen, miksi tämäkin sitten piti kuitenkin kiireellä julkaista ja kääntää :D

    Itse olen kovasti opetellut jättämään sarjoja kesken. Siitä tulee hyvä mieli välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Jotenkin silti toivoisi kirjailijan, lukijoiden, kirjallisuuden ja metsien vuoksi, että joskus laitettaisiin jäitä hattuun ja lähetettäisiin kirjailija rauhassa kirjoittamaan uusi versio. Että tässä on nyt noin kolme sivua hyvää matskua, keksipä vielä joku juoni ennen kuin tuot seuraavan version. Harmittaa kun oli niin lupaava alku!

      Poista
    2. Tai no: aika usein varmasti laitetaankin jäitä hattuun, en minä sillä. Sehän lienee kustannustoimittajien työ, jonka he enimmäkseen hoitavat erittäin hyvin, koska iso osa kirjallisuudesta on tosi hyvää. Eläköön kustannustoimittajat!

      Poista