torstai 21. toukokuuta 2015

Näkymätön tytär

Felicia Feldt: Näkymätön tytär
(Felicia försvann, 2011)
Suom. Jaana Iso-Markku
Otava, 2013

En ole mikään sosiaalipornon suurin ystävä, siitä tulee minulle jokseenkin nulju ja tirkistelevä olo. Silti aina välillä haksahdan. Niin kävi nytkin. Hyllytin kirjastossa, satuin aukaisemaan Näkymättömän tyttären, lukaisin epähuomiossa pari kohtaa, vein kirjan kotiin.

Jos jollekulle on epäselvää, koska jollekin voi olla, yritän tässä juuri opetella, että kaikki eivät tiedä samoja asioita kuin minä, niin Näkymättömän tyttären on kirjoittanut Ruotsin suurimman lastenkasvatusguru Anna Wahlgrenin tytär. 80-luvulta alkaen monet ovat tukeutuneet Wahlgrenin itseoppineisiin neuvoihin, joita hän on boheemina yhdeksän lapsen äitinä ja sadan miehen vaimona jaellut auliisti.

Selailin toki itsekin Wahlgrenin Lapsikirjaa kun Pallas Kanelikakku syntyi. Muistan sieltä lähinnä sellaisen neuvon, että lapsen pitäisi nauraa kunnolla joka päivä, vaikka sitten kutittamalla. Se on mielestäni oikein hyvä neuvo, johon olen pyrkinyt.

No nyt sitten tämän kaikkien äitien kuningattaren tytär kirjoittaa kirjan, jossa kertoo, että äiti olikin väkivaltainen alkoholisti, joka kohteli lapsiaan julmasti, ilkeästi, huolimattomasti ja kaikin puolin vastuuttomasti. Lisäksi äidin kaverit käyttivät tyttöjä hyväkseen. Feldt kuvaa myös hyvin raadollisesti miten lapsuus on vaikuttanut häneen. Parisuhteet eivät onnistu, äitiys ei luonnistu, terapia ja suljettu osasto ovat tuttuja paikkoja.

Onhan tässä se, että tämä on Felicia Feldtin totuus, ja se ei välttämättä ole ainoa. Lueskelin vähän netistä ja ilmeisesti ne Wahlgrenin lapset, joilla on sama isä kuin Feldtillä, muistavat asiat samoin, mutta ainakin vanhemmat lapset ovat asettuneet äitinsä taakse. Mutta kyllä vähän tuli sellainen olo, että jos edes 1/10 kirjassa esitetyistä asioista on puoliksikaan totta, voisi Anna Wahlgren kyllä vähän vilkaista itseään peilistä, sitten eristää itsensä muusta perheestä ja antaa itse itselleen sellaisen korvapuustin, että veri lentää nenästä. Niin kuin hän teki lapselleen. Tämän lähteen mukaan.

Ja nyt on sillä tavalla ällö olo, että taidan seuraavaksi lukea jotain, mikä ei pohjaudu edes mihinkään totuuden viereen.

5 kommenttia:

  1. Olen lukenut kanssa tuon kirjan, jonkinlaisena vuoropuheluna Lapsikirjalle, jota en ollenkaan kestänyt kirjoittajan ”oman äänen” takia, koska oma ääni oli raivostuttavan besserwisseröivä ja jotenkin ärsyttävästi fiilistelevä. Tai sitten oli kyse osittain käännöksestä., jostain syystä ruotsista suomeksi käännetty kirjallisuus häiritsee mua tosi herkästi, svetisismejä ja suoraan käännettyjä sanontoja vilisee liikaa. Ja muistaakseni Lapsikirjassakin Wahlgren tunnustaa avoimesti esim röökanneensa raskausaikana ja lasten lukumäärä kohotutti kulmia.

    No joo, mutta enivei, tuli sama fiilis, että jos Näkymättömän tyttären kokemuksissa on edes siteeksi totta, on äidin täytynyt olla täydellinen ihmishirviö, alkoholisti, narsisti ja kaikkea mahdollista. Ja erityisen brutaalia tietysti on, että äiti on tienannut leipänsä kasvatusguruna. Vaikka eipä tuo toisaalta juuri eroa uskonlahkojen johtajien tai diktaattorien sikailuista…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin jännä, että ruotsista käännetystä kuulee kielen läpi usein tosi voimakkaasti. Mä monesti tykkään siitä, mutta joskus se kieltämättä ärsyttää.

      Varmaan tuntui tosi kivalta niistäkin äideistä, jotka ovat jättäneet vauvansa Wahlgrenin unikoulutettavaksi, ja lukevat nyt Feldtin kirjasta, että kasvatusguru konttasi kolmatta päivää ympäripäissään pitkin pihoja kun piti vahtia vieraita vauvoja. Voi voi.

      Poista
  2. Mun oli pakko viskata Lapsikirja pois tämän kirjan lukemisen jälkeen juuri tuosta syystä, että jos edes osa Feldtin kertomasta on totta (kuten uskon olevan) niin en todellakaan halua Lapsikirjaa enää etes nähdä. :/

    Tosi niljakas olo jäi. Yh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin tällä viikolla Lapsikirjan kirjaston kierrätyskärrystä ja huomasin, ettei meidän kirjastossa ole sitä ollenkaan. Stten juttelin työtoverin kanssa, että pitäisikö se ottaa meille ja työtoveri totesi fiksusti, että vaikka kirjoittaja olisikin ihan kauhea ihminen, voihan sen neuvot silti olla hyviä. Niin kuin, että älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon. Mutta en tiiä. Tavallaan tekisi mieli harjoittaa sensuuria ja nakata koko tiiliskivi paperinkeräykseen.

      Poista
  3. Kiitos suosituksesta, olen nyt vähän yli puolivälissä ja kieltämättä tämä asettaa Lapsikirjan aika... hmm, mielenkiintoiseen valoon. Valitettavasti mulla on omakohtaista kokemusta väkivaltaisesta ja mielivaltaisia sääntöjä laativasta lähivanhemmasta, joka vaikutti ulkopuolisen silmin ihanteelliselta kasvattajalta, että Feldtin tarina on täysin uskottava.

    VastaaPoista