sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Lauantaiesseet

Antti Arnkil: Lauantaiesseet
Siltala, 2015

Lauantaiesseet on selvästi tosi mukavan ja älykkään ihmisen kirjoittama kirja. Kyseessä on kokoelma esseitä, jotka käsittelevät lähinnä kulttuuria: kirjoja, musiikkia ja elokuvia. Minun kannaltani kirjassa oli kahdelaisia esseitä: älyttömän kiinnostavia ja vähän tylsiä.

Tylsiä olivat ne, jotka käsittelivät aiheita, joista en ole kiinnostunut. Tämmöisiä aiheita ovat esimerkiksi Paavo Rintalan romaani Maatyömies ja kuu, Guy Debordin elokuvatuotanto ja vuoden 1966 Parnassossa julkaistu Jouko Tyyrin essee. Tai. Ehkä on niin, että vika ei ole aiheissa eikä esseissä, vaan siinä, etten tuntenut esseiden aiheita, jolloin esseet jäivät teoreettisiksi.

Toisaalta kirjassa oli niitäkin esseitä, joiden aiheet olivat minulle melko tuntemattomia, kuten elokuva nimeltä Partanen, ja silti sitä käsittelevä essee oli kerrassaan oiva. Tuli tunne, että haluan katsoa Partasen heti.

Eniten kuitenkin nautin esseistä, jotka antoivat todella paljon sellaisista aiheista, jotka olivat minulle tuttuja. Tällaisia olivat esimerkiksi elokuvat Skavabölen pojat ja Melancholia. En tosiaankaan itse osannut analysoida tai ajatella elokuvia noin, luin esseitä aivan valaistuneena. Todella kiinnostavaa! Skavabölen pojat on yksi lempikotimaisistani, sen sijaan Melancholia oli niin ahdistava, että meinasin lähteä leffateatterista kesken pois, ja päätin sen jälkeen, että Von Trier voi pitää elokuvansa ihan keskenään. En yhtään kyllä osannut kuvitella, että se voi jonkun mielestä olla musta komedia, mutta Arnkilin esseen jälkeen olen ihan valmis uskomaan, että onhan se.

Ja sitten oli sellaisia esseitä, jotka olivat ihan vain puhtaasti ihania. Tämmöisiä olivat Arnkilin ystävää Reko Lundánia käsittelevä essee ja kirjan päättävä tarina kirjailijan lapsuuden kesäpaikasta, jossa oli ihan mahtava meininki.

Olen itse ehkä enemmän Antti Nylén -tyyppisen raivokkaan esseen ystävä, mutta aina täytyy olla tilaa viisaalle ja rauhalliselle kirjoittamiselle. Tämmöistä ei tosiaankaan ole maailmassa liikaa, että kirjoittaja on hyvin älykäs, mutta ei koe tarvetta briljeerata supervoimillaan. Älykkään tekstin ei tarvitse olla vaikeaa, se voi olla myös miellyttävää ja ihanaa, sellaista on oikea sivistys. Hieno kirja!

4 kommenttia:

  1. Luin tämän myös juuri kuluneella viikolla. Hyvä kirja, juuri tuo rauhallisuus ja viisaus vakuutti minutkin, vaikken tosiaankaan tuntenut läheskään kaikkia käsiteltyjä aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin tänään sun bloggauksen! Olit hyvin oikeassa siinä!

      Poista
  2. Olen samaa mieltä suunnilleen kaikesta. Jotkut esseet jäivät vieraudessaan vähän tylsiksi; osa toimi vaikka aihe ei ollutkaan tuttu; Reko-essee oli vain kerta kaikkiaan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei yksinään horise sekavia. Tästä kirjasta tuntuu vallitsevan aikamoinen yhdenmielisyys kirjablogeissa :)

      Poista