keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Vesirokkopäiväkirja

Pallas Kanelikakku on ollut nyt kohta viikon vesirokkokaranteenissa kotona. Hän on ollut melkein koko ajan aika hyvävointinen, ei juurikaan kuumetta ensimmäisten kahden päivän jälkeen, ja muutenkin kaikki on ollut hyvin, paitsi että on ihan hiton hankala keksiä tekemistä. Kanelikakku on nimittäin sellainen ihminen, joka ei halua tehdä mitään yksin. Päiväkodista olen saanut käsityksen, että kyseessä on poikkeuksellisen sosiaalinen kolmivuotias. Joissain perheissä lasten sairastaminen voi käsittääkseni olla sellaista, että lapsi leikkii itsekseen ja vanhempi lukee ja juo kahvia, edes välillä, mutta ei meillä, ikinä. Meillä kaikki pitää tehdä yhdessä. Se on vähän raskasta kaltaiselleni yksinäisyysnarkkarille, mutta yritän tolkuttaa itselleni, että vesirokko on keskimäärin vain kerran elämässä sellaisissa perheissä, joissa on yksi lapsi. Ja koska Kanelikakku on noin muuten erikoisen terve lapsi, en voi tosiaankaan valittaa. Onpahan nyt tankattu läsnäoloa tässä viikon mittaan.

À propos, ajattelinkin kertoa vähän Disney-elokuvista, joita olen jostain syystä viime aikoina katsonut aika paljon. Liittyvätkö nämä asiat toisiinsa, vesirokko ja Disney, tiedä häntä, mutta tulipa nyt vain kumminkin mieleen. Osa näistä on K7, ja kehotankin ihmeessä kaikkia muita noudattamaan ikärajoja, koska ne on elokuviin laitettu ihan syystä, mutta itse olen joustanut niistä silloin kun itse istun Kanelikakun vieressä ja silloin, kun olen etukäteen katsonut elokuvan ja todennut sen soveliaaksi. Kanelikakku on myös aika paatunut sielu näissä leffa-asioissa, ei ollenkaan äitiinsä tullut, ja tuntuu tykkäävän vähän jännemmästä.

Pieni merenneito
Muistan hyvin, kun kävin itse katsomassa tämän leffassa ilmestymisvuonna 1989, ja kuinka tykkäsinkään. Tosin olin vähän pöyristynyt, kuten edelleenkin olen, koska hyvin lukeneena lapsena toki tiesin, että oikeassa sadussa pieni merenneito muuttuu meren usvaksi, eikä elä onnellisena elämäänsä loppuun asti, kuten Disney-versiossa. Kanelikakkukin tykkäsi kovasti, mutta tarina taisi mennä vähän ohi. Hänen suosikkinsa on Mursula (ei ota kuuleviin korviinsa, että nimi on Ursula), ja hänestä oli surullista, ettei ihana Mursula saanut Arielin sielua, kun se sen niin kovasti halusi. Niin. Tarinassa riittää katsottavaa vielä vuosiksi!

Ihana Mursula!

Kaksin karkuteillä
Otin tämän kerran töistä mukaan, kun se oli laitettu korjattavien pinoon. Useimmiten blu-rayt ovat korjattavien pinossa siksi, että joku asiakas on tuonut sen tiskille sanoen, että tämä video ei toiminut minun nauhurissani, ja sitten se seisoo siellä korjattavana, yleensä täysin ehjänä. Ajattelin testata levyn ja samalla vilkaista olisiko se mistään kotoisin. No olihan se! Kaksin karkuteillä on kertoo Tähkäpäästä, joka onkin aivan ihana mimmi. Hän on asunut koko ikänsä tornissa pahan noidan pelottelemana, mutta nyt hän pääsee taikatukkansa ja paistinpannunsa kanssa kerrassaan valloilleen. Olimme koko perhe aivan liekeissä tästä elokuvasta, meni ihan ykköseksi minun Disney-prinsessa-listassani, joka on aika lyhyt. Siinä on Tähkäpää ykkösenä ja Frozenin Anna kakkosena.

Frozen
Niin se Frozen. Tätä ennen ajattelin Disney-prinsessoista, että voi luoja sentään. Sitten kerran kun Kanelikakku oli kipeä, lainasimme Frozenin naapurista ja se oli menoa. Pari viikkoa myöhemmin ostin leffan itselle. Tykkäsin kovasti siitä, että tytöt ovat elokuvan toimijoita, ja siitä, että romanttinen rakkaus ei ole ratkaisu ongelmiin, vaan siskosten välinen, anteeksi nyt jos spoilasin elokuvan, mutta niin se on. Pidän myös ihan hirveästi elokuvan slaavilaisesta maisemasta. Amerikkalainen ystäväni kyllä väitti, että Frozen sijoittuu pohjoismaihin, kun on nimetkin kaikki täältä, mutta kyllä maisemat minusta ovat aika venäläiset. No joka tapauksessa, ihana elokuva, minusta. Päivittäin kuulen Roscoen laulavan kurkku suorana "ensi kertaa ikuisuuteen", joten jonkinlaisen vaikutuksen tämä teki häneenkin vissiin.

Fantasia
Minulla on ollut Fantasian mentävä aukko sivistyksessä ja on oikeastaan edelleen. Alkupuolen elokuvasta soittelin töihin ja Roscoelle sairasloma-asioissa ja juuri kun olin orientoitumassa asiaan, Kanelikakku ilmoitti, ettei jaksa katsoa mitään planeettoja ja kukkasia, vaan haluaa katsoa uudestaan Mursulan. No juu, kyllähän se vähän tylsältä vaikutti minustakin. Ehkäpä yritämme uudestaan vähän vanhempina? Eikö ihmisen luonnolliseen kehitykseen kuulu jossain vaiheessa unohtaa punk ja kiinnostua klassisesta musiikista? Eikö? No ei sitten.

Miekka kivessä
Ajattelin, että tämä on joku unohtunut helmi Disney-elokuvien joukossa, jonka minä löydän ja nostan uuteen arvostukseen, mutta ei, kyllä tämä on unohtunut ihan syystä. Miekka kivessä on 60-luvulla tehty ja sen huomaa, värit ovat synkät ja animaatio aika ankeaa, lisäksi tarina on omituista koikkelointia. Pieni Arthur sekoilee Merlin-velhon kanssa ennen kuin käy nykäisemässä sen kuuluisan miekan siitä vähän vähemmän kuuluisasta kivestä, tai ainakin minusta se miekka on keskeisemmässä osassa kuin se kivi, vai mitä itse arvelette?

Tarzan
Pelkäsin, että tämä on Kanelikakulle liian hurja, mutta ei se ollutkaan. Hän innoissaan selitti kotiin palaavalle Roscoelle, että siinä oli pantteri ja sellainen hassu pikku isäntä, ja sitten hän nauraen demonstroi hassua pikku isäntää. Mietin hetken, katsoimmeko saman elokuvan, koska minusta leffa kertoi ihmisen julmuudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä, mutta oli siinä kyllä tosiaan alussa myös joku kissaeläin ja Janen isä oli aika hassu pikku isäntä. Että niin. Tässäkin riittää katsottavaa tulevaisuudessakin, kelpo leffa.

"Jonkun pitäisi naulata tuon tytön pyrstö lattiaan!"

Epä-Disney-loppukaneettina haluan kertoa, että minusta ehdottomasti kivin katsomamme juttu on ollut Melukylän lapset. Ihan mahtava edelleen. Mutta Kanelikakku ei oikein lämmennyt, koska siinä ei ole yhtään autoa. Vähän aikaa häntä jaksoi naurattaa, kun pojan nimi on Naku, mutta ei se ihan riittänyt koko elokuvan ajaksi. Aion kyllä tuputtaa tätä myöhemmin lisää. Aiemmin Lindgren-jutuista ollaan katsottu Marikkia, jossa Miiaa sormille lyövä rehtori oli vähän liikaa sekä minulle että Kanelikakulle, ja Eemeliä, jota Kanelikakku vihaa, koska Eemelin isä on niin kamala, ja 70-luvun Peppiä, jota Kanelikakku ja minä rakastamme ihan pohjattomasti, mutta ei sitäkään loputtomiin voi katsoa, vaikka siltä tuntuukin, vähän niin kuin pienenä luuli, että voisi syödä pelkkiä lihapiirakoita koko loppuikänsä, mutta ei se vain onnistu. Niin joka tapauksessa Melukylän lapset oli juuri niin ihanan idyllinen kuin muistinkin, aurinko paistaa ja lapsuus on justiinsa sellaista kuin kuuluu, ja yhden nimi on Naku, hihihihi.

Toivottavasti tämä vesirokko alkaisi pian olla voiton puolella, meillä on enää Tiikerin oma elokuva katsomatta kirjastosta hamstraamistani, enkä jaksa enää yhtään kertaa ihanaa Mursulaa. Ja tähän päätän tämän ikimuistoisen bloggaukseni.

17 kommenttia:

  1. !!!

    MURSULA! En kestä miten parasta. Meidän ipanan mielestä puolestaan eräästä ankkasuvusta löytyvät Vaku ja Miines Ankka.

    Mutta hauska huomata, että sinäkin pidät Tähkäpäästä (kuten myös minä ja tyttäreni.) Etenkin baarikohtauksen tanssinumero on jotain, jota luultavasti voisin katsoa loputtomasti, tai ainakin päivän verran.

    Ja sekin on hauskaa, että myös meillä lauletaan usein "leditkoou" ja "ensi kertaa ikuisuuteen" ja ja ja. Ja sikstoisekseen Frozenissa on paras Disney-kohtaus ikinä, juuri se, missä kundi tenttaa prinsessa Annalta, että ihanko tämä tosissaan meni jonkun kanssa kihloihin päivän tuntemisen jälkeen, eikun siis oikeastiko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en ole nähnyt vielä Frozenia... :O
      Vaikka mun tytär jankkaakin että mun pitäis katsoa se!

      Poista
    2. Niin ja minustakin Mursula on täyttä asiaa.

      Poista
    3. Jotenkin helpottavaa, etten ole Tähkäpää- ja Frozen-innostuksineni yksin! Siis yli kolmikymppisten kategoriassa, tiedän kyllä, että alle viisivuotiaiden kategoriassa löytyy seuraa.

      Ja kyllä nyt kannattaa äkkiä hommata Frozen, Ehtoisa, että pääset mukaan tähän huumaan!

      Poista
  2. Kyllä sun pitää jatkaa Kaksin karkuteillä -leffan ystävänä selkeästi myös Urheaan. Vaikka sen karhu on mullekin liian pelottava. Bonusta pärähtää Disneylle siitäkin leffasta, lupaan ja vannon.

    Oletko testauttanut rokkoryhmälläsi yhtään Miyazakia? Ainakin Ponyo rantakalliolla on vaikutukseltaan sangen hypnoottinen ja ajaa jälkikasvun jotensakin leijuviin tiloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä uskaltaudun Urheankin katsomaan. Olen hannaillut sen kanssa kun joku, ehkä sinä, sanoi, että se on liian pelottava. Mutta ehkäpä voin katsoa sen yksin! Hyvä idea!

      On muistettu testata Miyazakiakin, Ponyo ja Totoro vissiin ainakin. Oli hassua, kun joskus päätin lukea lapselle lasten Kalevalaa, jossa oli ensimmäisellä aukeamalla kuva meressä ajelehtivasta Ilmattaresta, ja lapsi huusi, että PONYON ÄITI, eikä halunnut lukea enempää, koska hänestä Ponyon äiti on hyvin pelottava. Mutta noin muuten, ovat erittäin kelpo leffoja! Henkien kätkemän ja muiden kanssa aion kyllä vielä pari vuotta odotella.

      Poista
  3. Mahtava Disney-postaus! Mursulaa pelkäsin pienenä aivan kamalasti, huhhuh, nyt olen päässyt tästä traumasta jo yli. Ja Ursulalla on kyllä yksi leffan parhaita biisejä, tosin en nyt muista mikä Poor Unfortunate Souls on suomeksi.

    Kaksin karkuteillä ja Frozen molemmat ihan huippuja, kyllä kelpaa katsella useamman kerran niitä. Frozen erityisesti lämmitti sydäntä kun ei nämä Disneyn uudet ole hirveästi meitsiin iskeneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frozen oli mulle jonkinlainen käännekohta, joka sai suhtautumaan ihan eri tavalla suopeasti koko Disney-tuotantoon. Nyt kun vähän guuglasin, huomaan, että aika monta on näkemättä parilta viime vuosikymmeneltä, kun en ole enää ollut ihan kohderyhmää. Pixarit on lähes kaikki katsottu, mutta Walt Disney Animation Studiolta on melkein kaikki katsomatta.

      Poista
  4. Ihana Pallas Kanelipulla! Mä oon esikoispojan ansiosta aivan pihalla näistä prinsessakuvioista. Mutanttininjat, Lego Chimat ja KAIKKI Star Wars -aiheinen on kyllä käynyt melko tutuksi.

    Täytynee lainata noi leffat ihan yleissivistyksen nimissä, voi lapsi sitten tehdä vaikutuksen parhaaseen kaveriinsa ja muihinkin tyttöihin päiväkodissa.

    Venni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, mä en vissiin ole tajunnut olla leffavalinnoissani kovin sukupuoliorientoitunut :D Meillä katsotaan autoja, lentsikoita ja prinsessoja kaikkia sulassa sekamelskassa. Sen sijaan nuo sun mainitsemat on vielä lähes korkkaamatta, olen ajatellut, että ne on liian hurjia. Minkä ikäisille niitä voisi alkaa työntää?

      Poista
    2. Ja vielä rohkaisuksi: Kaksin karkuteillä ja Frozen eivät ole varsinaisesti mitään tyttöjen elokuvia, vaikka niissä onkin ihanasti toimivia prinsessoja. Ei mitään söpöstelyä, vaan kunnon räiskettä ja tohellusta!

      Poista
    3. Meinasin jo viimeksi lisätä, että nää lapsen leffamieltymykset on minusta täysin riippumattomia. Isot pojat tarhassa on kertoneet, että Daal Veidel (Darth Vader) on kova ja että ninjat taistelee ja näinhän se sit on. Luulin kasvattavani herkän runopojan tuosta, sain testosteronipaukun.

      Päiväkotiryhmän lapsista 19/24 on poikia, joten luulen, ettei mun lapsella ihan oikeesti oo aavistustakaan mikå Frozen on. Yleensähän lapset tietää nää populaarikulttuurin kiemurat aika hyvin.

      T. Paukku täytti juuri neljä, mutta en mä näitä ninjajuttuja kellekään suosittelisi. V*tuttaa ja ahdistaa räiskintä ja väkivaltakuvasto, hyviä tarinoita saa suurennuslasin kanssa etsiä. Meilläkin Peppi on pop ja Pikku Kakkosta katellaan, monet leffat on vielä liian pelottavia.

      Venni

      Poista
    4. Joo, niin mä ajattelinkin, että nuo mainitsemasi on ehkä vielä vähän hurjia. Ehkä muutaman vuoden kuluttua. Itse asiassa jo odotan sitä, että pääsen yhdessä lapsen kanssa uppoutumaan Star Warseihin :)

      Oon aika räiskekielteinen, mutta kyllähän niitä jostain aina tulee. Minusta on ollut aika herttaista, että Kanelikakku höpöttää aseista ja ampumisesta, muttei tunnu tajuavan mistä siinä on kyse. Hän sanoo aseita tyssyiksi, joilla tyssytellään, tys tys. Ihan hyvä näin, jos vielä vähän aikaa ihan vaan tyssytellään menemään sormesta tehdyllä tyssyllä.

      Poista
  5. Hieno arvostelukokoelma! Edustan lapsetonta lukijakuntaasi, joten uusi Disneyn tuotanto on aivan kokonaan katsomatta, vaikka työkaverit Frozenista ovatkin valistaneet.

    Mutta tämä sai muistelemaan oman lapsuuteni Disney-klassikkoja! Robin Hood, Aladdin sekä Kaunotar ja hirviö pyörivät videonauhurissa niin, että hyvä, kun eivät puhki kuluneet! Hassua, että ne ovat Disney-suosikkini varmaan juurikin siitä syystä, että ne meillä oli kotona omana. Toisin kuin esim. saman aikakauden (siis noiden kahden viimeksi mainitun kanssa) superhitti Leijonakuningas. Itse asiassa Robin Hood on 70-luvulta peräisin olevana omituinen jäsen tuossa triossa, kenties se on ollut vanhempieni suosikki.

    Mutta kaikkia noita kolmea voin kyllä suositella erittäin lämpimästi! Sitten kun Kanelikakulla on vähän enemmän ikää. Tai Robin Hood taitaa kyllä olla tosi kesyä kamaa, sen voi varmasti katsoa jo nytkin. Mutta noissa kahdessa muussa on aika kuumottavia juttuja ihan pienelle, joten voi yöunet siitä kyllä mennä päiväkoti-ikäiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olikin Robin Hood sellaisena kirja-äänikirja-pakettina kun olin pieni. "Kun kuulet tämän äänen BLING on aika kääntää sivua". Siitä on hyvät muistot, sen voisikin etsiä!

      Monia Disney-leffoja vähän vierastan, kun en muista miten hurjia ne ovat, esim. juuri Aladdin ja Kaunotar ja hirviö. Hyvä kun sanoit, että on kuumottavaa sisältöä. Esimerkiksi Leijonakuninkaan ja Bambin olen skipannut tietoisesti jonnekin tulevaisuuteen, kun niissä on käsittääkseni keskeisenä sisältönä vanhemman kuolema, joka tuntuu muutenkin mietityttävän Kanelikakkua nyt, enkä halua laittaa vettä myllyyn.

      (Hänen vanhempansa eivät siis ole kuolemassa, Kanelikakun, ainakaan tietääkseni, mutta se on vissiin joku ikäkausijuttu, että nuo asiat pyörivät mielessä pienellä.)

      Poista
  6. Voi Mursula sentään! Pieni merenneito oli silloin joskus huikeinta mitä tiedän, toinen lapsuuden suosikkini oli Kaunotar ja Hirviö.

    Jos villasukkalapsilta kysytään niin kombo Frozen-Urhea-Kaksin karkuteillä (jonka nimen jatkuvasti unohdan, miksei se voi olla Tähkäpää!?!) on yliveto. Onneksi ne löytyy kotoa kätevänä dvd-boksina, toisto on taattu. Nuo kolme ovat minustakin oikein onnistuneita elokuvia, kestää useamman katselukerran aikuisellakin! Ja plussaa topakoista naishahmoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa etten jouluna ostanut sitä boksia, vaikka pitelin sitä jo kädessäni kaupassa. Urhea pitää kyllä hankkia mahdollisimman pian!

      Poista